Jottei huonoja uutisia olisi liian vähän, sain tietää tällä viikolla, että lähiesimieheni vaihtuu viimeistään kesäkuussa. Edellisestä työpaikasta lähdin paljolti huonon esimiehen takia ja nykyisessä työssäni esimies on ollut puolestaan tosi hyvä. Täytyy toivoa, että uusi esimies tulee toimistomme sisältä, koska meillä alaisilla ei todellakaan ole aikaa ja energiaa alkaa perehdyttää häntä työhömme. Virallisesti se ei toki olekaan meidän vastuulla, mutta tällä alalla perehdytystä ei yleensä joko ole lainkaan tai se kaatuu niiden niskaan, joille se ei oikeasti kuulu. Asiakastapauksiimme meidän täytyy uusi esimies joka tapauksessa perehdyttää, en tajua millä ajalla.
Kävin tällä viikolla neuvottelussa työterveyslääkärini ja lähiesimieheni kanssa. Tarkoituksena oli keskustella siitä, mitä työnantaja voisi tehdä sen eteen, että jaksaisin töissä paremmin ja voisin jatkaa siellä vielä pitkään. Neuvottelu kuuluu protokollaan, kun työntekijä on pitkähköllä sairauslomalla. Olihan se ihan hyvää keskustelua, mutta kuten tiesin etukäteen ja neuvottelussakin ääneen sanoin, niin ei lähiesimiehellä ja työterveyslääkärillä ole valtaa vaikuttaa työpaikan resursseihin ynnä muihin oikeasti olennaisiin asioihin. Esimiehenikin hiukan ärsyyntyi, kun lääkäri toisti jälleen, ettei voi kirjoittaa minulle lausuntoa säädettävää työpöytää varten, koska ylemmällä taholla säädetyt säännöt sen kieltävät. Säännöt, joissa ei ole mistään näkökulmasta mitään järkeä. Myönteistä neuvottelussa oli vain se, että esimieheni kehui minua, erityisesti kirjallisia taitojani. Hän oli käyttänyt tekemiäni dokumentteja malliesimerkkinä ohjeistaessaan kollegoitani. Kun palaan maanantaina töihin, joudun todella hillitsemään itseni, jotten marssi yksikköni johtajan ovelle ja sano hänelle suoria sanoja siitä, miten järjetön ja loukkaava hänen kieltonsa koskien rästiröitä on. Savu nousee korvista, kun ajattelenkin asiaa. Tiedän kyllä, että kielto syntyi siitä, että uudessa sosiaalihuoltolaissa todetaan, että muistiot asiakaskohtaamisista on kirjattava viipymättä. Johtaja päätti tulkita, että viipymättä tarkoittaa samaa tai seuraavaa päivää. Sosiaalialalla vaatimusten saneleminen ei vaikuta edellyttävän sitä, että niiden toteuttamiseksi järjestetään keinot.
Eilen kävi vielä ilmi, että sairauspäivärahahakemusten käsittelyaika Kelassa on 3-6 viikkoa enkä siis ehtinyt saada päätöstä ennen töihin paluuta. Minä ja esimieheni luulimme, että päätös tulee lääkärin tekemän lausunnon pohjalta, mutta eilen selvisi, että siihen täytyy lähettää liitteeksi vaikka mitä papereita. Palaan töihin nyt siis käytännössä riskillä ja riippuen siitä, milloin päätös tulee, saatan saada liikaa palkkaa toukokuulta ja joutua sitten maksamaan sitä takaisin. Kaikki on aina niin helvetin monimutkaista. Lääkärini olisi voinut ohjeistaa minua asiassa, jottei näin olisi käynyt. Onneksi osasairauspäivärahahakemukset yleensä hyväksytään Kelassa.
Sairausloman aikana keskittymiskykyni parani ja energiani alkoi taas riittää kiinnostumaan ja innostumaan asioista enemmän. Subjektiivisesta näkökulmasta merkittävin muutos parempaan on tapahtunut siinä, että olen ollut kotona yleensä hyvällä tuulella, kun puolisoni on ollut paikalla. Yksin fiilis on edelleen ahdistava, levoton ja masentunut. Minulla on ollut puolisoni kanssa tosi hauskaa, mikä on parantanut elämänlaatuani ja elämänhaluani. Olemme riidelleet ja kinastelleet paljon vähemmän kuin ennen sairauslomaani. Syy on ilmiselvä: en ole ollut stressaantunut ja uupunut töistä. Olen pystynyt hymyilemään, nauramaan ja nauttimaan luontevasti. Vaikka vatsani olisi ollut samaan aikaan kipeä. Tällä viimeisellä sairauslomaviikolla keskittymiskykyni on huonontunut ja oloni on ollut hetkittäin lamaantunut, hetkittäin rauhaton. Haluaisin taas mennä piiloon peiton alle ja nukahtaa, lakata ajattelemasta. Töihin paluu ahdistaa valtavasti, koska pelkään myönteisten muutosten haihtuvan kuin tuhka tuuleen. Pelkään palaavani samaan jamaan kuin ennen sairauslomaa. Ja pelkkä ajatus siitä, että joudun taas tekohymyilemään ja pidättelemään pierua jossain neuvottelussa, kun se vihdoinkin tulisi ulos ja oloni helpottuisi, tuntuu tuskalliselta.
Minka Kuustonen kertoi torstaina Helsingin Sanomissa olevansa aamuisin heti herätessään niin onnellinen, ettei malta iltaisin nukahtaa, kun odottaa niin innolla sitä, että pääsee keittämään aamupuuroa. Noin minäkin olen joskus tuntenut ja toivon vielä joskus tuntevani. Tuntevani intohimoa elämää ja esimerkiksi työtäni kohtaan. On erittäin surullista, jos joudun luopumaan kutsumustyöstäni siksi, että työelämän todellisuus tällä alalla vie toimintakyvyn.
Loppuun musiikkivinkki: Voisin kuunnella kerta toisensa perään Disturbedin versiota Simon & Garfunkelin biisistä Sound Of Silence. Mitä ikinä olen tekemässä, jos se tulee radiosta, keskeytän kaiken. Jähmetyn paikalleni ja kuuntelen silmät kiinni, tunnen musiikin koko kehossani. Virallinen musiikkivideo löytyy tästä: http://youtu.be/u9Dg-g7t2l4.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
torstai 28. huhtikuuta 2016
Imago
Tällainen en haluaisi olla muiden silmissä:
Sivistymätön, tyhmä, ajattelematon, rasittava, epäluotettava, tekopyhä, itsekeskeinen, ylimielinen, kylmäkiskoinen, tosikko, pilkunnussija, teennäinen, levoton, rajaton, tunkeileva, töykeä, välinpitämätön, epäreilu, laiska, saamaton, lapsellinen, ruma, läski
Tällainen haluaisin olla muiden silmissä:
Sivistynyt, fiksu, itsevarma, kypsä, jämäkkä, aurinkoinen, huomaavainen, luotettava, rehellinen, aito, huumorintajuinen, sanavalmis, ystävällinen, kohtelias, avulias, empaattinen, sympaattinen, suorapuheinen, reilu, helposti lähestyttävä, utelias, avarakatseinen, määrätietoinen, realisti, hyvännäköinen
Tällainen ajattelen todellisuudessa olevani muiden silmissä:
Rehellinen, sivistynyt, utelias, järjestelmällinen, turhantarkka, perfektionisti, raskasmielinen, pessimisti, epävarma, suorapuheinen, huolehtivainen, avulias, empaattinen, kohtelias, avarakatseinen, hyvinsyönyt, naisellinen
Monen piirteen osalta en tiedä, mitä muut ajattelevat. Voi olla, että olen muiden mielestä esimerkiksi sympaattinen - tai sitten en.
Sivistymätön, tyhmä, ajattelematon, rasittava, epäluotettava, tekopyhä, itsekeskeinen, ylimielinen, kylmäkiskoinen, tosikko, pilkunnussija, teennäinen, levoton, rajaton, tunkeileva, töykeä, välinpitämätön, epäreilu, laiska, saamaton, lapsellinen, ruma, läski
Tällainen haluaisin olla muiden silmissä:
Sivistynyt, fiksu, itsevarma, kypsä, jämäkkä, aurinkoinen, huomaavainen, luotettava, rehellinen, aito, huumorintajuinen, sanavalmis, ystävällinen, kohtelias, avulias, empaattinen, sympaattinen, suorapuheinen, reilu, helposti lähestyttävä, utelias, avarakatseinen, määrätietoinen, realisti, hyvännäköinen
Tällainen ajattelen todellisuudessa olevani muiden silmissä:
Rehellinen, sivistynyt, utelias, järjestelmällinen, turhantarkka, perfektionisti, raskasmielinen, pessimisti, epävarma, suorapuheinen, huolehtivainen, avulias, empaattinen, kohtelias, avarakatseinen, hyvinsyönyt, naisellinen
Monen piirteen osalta en tiedä, mitä muut ajattelevat. Voi olla, että olen muiden mielestä esimerkiksi sympaattinen - tai sitten en.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Mitä FODMAP-ruokavaliota noudattaessani eniten kaipaan?
Kasvikset ja kasviproteiinit:
* sipulit
* valkosipuli
* artisokat
* parsa
* linssit
* punajuuri
* parsakaali
* sienet
* varsiselleri
Hedelmät ja marjat:
* mango
* nektariini
* persikka
* päärynä
* persimon
* avokado
* mustaherukka
* hedelmämehut
Viljat:
* vehnä (esim. leipä, murot, pastat, nuudelit, mannaryyni, bulgur, couscous, keksit ja leivonnaiset jne.)
* ruis
Muut:
* pehmeät juustot (paitsi feta ja vuohenjuusto)
* pesto
* balsamiviinietikka
* pistaasi-, hassel- ja cashewpähkinät sekä mantelit
* sipulit
* valkosipuli
* artisokat
* parsa
* linssit
* punajuuri
* parsakaali
* sienet
* varsiselleri
Hedelmät ja marjat:
* mango
* nektariini
* persikka
* päärynä
* persimon
* avokado
* mustaherukka
* hedelmämehut
Viljat:
* vehnä (esim. leipä, murot, pastat, nuudelit, mannaryyni, bulgur, couscous, keksit ja leivonnaiset jne.)
* ruis
Muut:
* pehmeät juustot (paitsi feta ja vuohenjuusto)
* pesto
* balsamiviinietikka
* pistaasi-, hassel- ja cashewpähkinät sekä mantelit
tiistai 19. huhtikuuta 2016
Lempinäyttelijänsuoritukset
▪ Jake Gyllenhaal: Brokeback Mountain
▪ Heath Ledger: Brokeback Mountain
▪ Sean Penn: Milk, Menneisyyden ote
▪ Leonardo DiCaprio: Catch Me If You Can, Titanic, Revolutionary Road, The Beach, Great Gatsby, The Wolf of Wall Street, The Revenant
▪ Jamie Foxx: Ray
▪ Michael Fassbender: Shame
▪ Tommi Korpela: Putoavia enkeleitä, Kotirauha
▪ Noomi Rapace: Millenium-trilogia, Sovinto
▪ Ville Virtanen: Sovinto
▪ Don Cheadle: Hotel Rwanda, Reign Over Me
▪ Timo Tuominen: Klikkaa mua -sarja, Homo! -näytelmä
▪ Krista Kosonen: Uutishuone-sarja, Toisen kanssa -sarja, Kingi -sarja, Kätilö
▪ Anna-Maija ”Annu” Valonen: Kätevä emäntä-sarja, Alavilla mailla hallan vaara
▪ Audrey Tautou: Amelié, Hors de Pris
▪ Jani Volanen: Helppo elämä-sarja, Pasila-sarja, Tulipunainen hevonen -näytelmä
▪ Meryl Streep: The Hours, The Iron Lady, Minun Afrikkani
▪ Julianne Moore: The Hours, The Kids Are Alright, What Maisie Knew
▪ Ed Harris: The Hours
▪ Laura Birn: Lupaus, Vuosaari, Puhdistus
▪ Annette Bening: American Beauty, The Kids Are Alright
▪ Tommi Liski: Kallio-sarja, Kimmo-sarja
▪ Kari Hietalahti: Rööperi, Pasila-sarja, Ihmisten puolue-sarja, Roba-sarja, Kimmo
▪ Marion Cotillard: Pariisin varpunen - Edith Piaf, Pieniä valkoisia valheita, Luihin ja ytimiin, Midnight in Paris
▪ Brad Pitt: Fight Club, Benjamin Buttonin uskomaton elämä, Babel, Seitsemän vuotta Tiibetissä; Burn After Reading, The Assassination Of Jesse James By The Coward Robert Ford, Unglorious Basterds
▪ Christoph Waltz: Unglorious Basterds, Water For Elephants, Carnage, 007 Spectre
▪ John Hawkes: The Sessions
▪ James Nesbitt: Cold Feet, Occupation
▪ Adam Pålsson: Torka aldrig tårar utan handskar
▪ Eero Aho: Käsky, 8-pallo
▪ Mikko Leppilampi: Helmiä ja sikoja, Paha maa, Härmä, Kimmo, 8-pallo
▪ Max Ovaska: Alamaailma-trilogia: Vanki, 8-pallo
▪ Mads Mikkelsen: James Bond: Casino Royale, Jahti
▪ Niko Saarela: Mustat lesket -sarja, Vadelmavenepakolainen-näytelmä, Norway today -näytelmä, Täällä Pohjantähden alla, Karkkipäivä-näytelmä
▪ Juho Milonoff: Pasila, Uutishuone, Vadelmavenepakolainen-näytelmä, Koukussa -sarja
▪ Armi Toivanen: Putous –sarja, 21 tapaa pilata avioliitto, Kingi-sarja, Hinnalla millä hyvänsä –sarja
▪ Matthew McConaghey: Interstellar, Dallas Buyers Club, The Wolf Of Wall Street, True Detective -sarja
▪ Kari Ketonen: Kimmo-sarja, Napapiirin sankarit, Putous-sarja
▪ Carey Mulligan: Suffragette, Shame, The Great Gatsby
▪ Heath Ledger: Brokeback Mountain
▪ Sean Penn: Milk, Menneisyyden ote
▪ Leonardo DiCaprio: Catch Me If You Can, Titanic, Revolutionary Road, The Beach, Great Gatsby, The Wolf of Wall Street, The Revenant
▪ Jamie Foxx: Ray
▪ Michael Fassbender: Shame
▪ Tommi Korpela: Putoavia enkeleitä, Kotirauha
▪ Noomi Rapace: Millenium-trilogia, Sovinto
▪ Ville Virtanen: Sovinto
▪ Don Cheadle: Hotel Rwanda, Reign Over Me
▪ Timo Tuominen: Klikkaa mua -sarja, Homo! -näytelmä
▪ Krista Kosonen: Uutishuone-sarja, Toisen kanssa -sarja, Kingi -sarja, Kätilö
▪ Anna-Maija ”Annu” Valonen: Kätevä emäntä-sarja, Alavilla mailla hallan vaara
▪ Audrey Tautou: Amelié, Hors de Pris
▪ Jani Volanen: Helppo elämä-sarja, Pasila-sarja, Tulipunainen hevonen -näytelmä
▪ Meryl Streep: The Hours, The Iron Lady, Minun Afrikkani
▪ Julianne Moore: The Hours, The Kids Are Alright, What Maisie Knew
▪ Ed Harris: The Hours
▪ Laura Birn: Lupaus, Vuosaari, Puhdistus
▪ Annette Bening: American Beauty, The Kids Are Alright
▪ Tommi Liski: Kallio-sarja, Kimmo-sarja
▪ Kari Hietalahti: Rööperi, Pasila-sarja, Ihmisten puolue-sarja, Roba-sarja, Kimmo
▪ Marion Cotillard: Pariisin varpunen - Edith Piaf, Pieniä valkoisia valheita, Luihin ja ytimiin, Midnight in Paris
▪ Brad Pitt: Fight Club, Benjamin Buttonin uskomaton elämä, Babel, Seitsemän vuotta Tiibetissä; Burn After Reading, The Assassination Of Jesse James By The Coward Robert Ford, Unglorious Basterds
▪ Christoph Waltz: Unglorious Basterds, Water For Elephants, Carnage, 007 Spectre
▪ John Hawkes: The Sessions
▪ James Nesbitt: Cold Feet, Occupation
▪ Adam Pålsson: Torka aldrig tårar utan handskar
▪ Eero Aho: Käsky, 8-pallo
▪ Mikko Leppilampi: Helmiä ja sikoja, Paha maa, Härmä, Kimmo, 8-pallo
▪ Max Ovaska: Alamaailma-trilogia: Vanki, 8-pallo
▪ Mads Mikkelsen: James Bond: Casino Royale, Jahti
▪ Niko Saarela: Mustat lesket -sarja, Vadelmavenepakolainen-näytelmä, Norway today -näytelmä, Täällä Pohjantähden alla, Karkkipäivä-näytelmä
▪ Juho Milonoff: Pasila, Uutishuone, Vadelmavenepakolainen-näytelmä, Koukussa -sarja
▪ Armi Toivanen: Putous –sarja, 21 tapaa pilata avioliitto, Kingi-sarja, Hinnalla millä hyvänsä –sarja
▪ Matthew McConaghey: Interstellar, Dallas Buyers Club, The Wolf Of Wall Street, True Detective -sarja
▪ Kari Ketonen: Kimmo-sarja, Napapiirin sankarit, Putous-sarja
▪ Carey Mulligan: Suffragette, Shame, The Great Gatsby
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Me ihmiset ja nykyaika
En kuvittele olevani mitenkään ainutlaatuinen, vaikka täällä blogissa korostan omia kokemuksiani. Tiedän, että suolistovaivoja on miljoonalla suomalaisella ja varmaan yhtä moni kokee stressiä ja uupumusta ja kaikki ihmiset ovat ainakin jossain vaiheessa elämäänsä tyytymättömiä ulkonäköönsä. Sekä naiset että miehet. Ajattelenkin aina kertoessani jollekulle ongelmistani ja kokemuksistani, että tunteekohan hänkin samoin tai onko hänellä samankaltaisia ongelmia. Kaikki eivät vain kerro niistä. Minusta olisi outoa kuunnella jonkun kertovan asioistaan jakamatta omia vastaavia kokemuksiani. Paitsi tietysti töissä.
Olen pelkästään tämän vuoden aikana vannonut itselleni jo varmaan kymmenen kertaa, että alan pudottaa painoa eli puolitan syömisteni määrän ja alan treenata viisi kertaa viikossa. No, ei ole toteutunut se. Kuvittelin myös, että vähemmän syöminen ja enemmän treenaaminen olisi jotenkin helpompaa sairauslomalla mutta erehdyin. Ravitsemusterapeuttien ohjeen mukaisesti vähän kerrallaan ja useita kertoja päivässä syöminen on sekin osoittautunut varsin vaikeaksi toteuttaa. Etenkin illalla ennen nukkumaanmenoa olen aina tottunut syömään suhteellisen ison annoksen eli lämpimän ruoan ja jotain jälkkäriksi eikä sen muuttaminen ole helppoa. Illalla syöminen on aina ollut stressittömintä, koska sen jälkeen pääsen sänkyyn eikä tarvitse miettiä, missä joudun selviytymään vatsavaivoineni. Kamppailen jatkuvasti sen kanssa, miltä haluaisin näyttää ja kuinka kevyeksi haluaisin tuntea oloni ja mistä toisaalta nautin ja mitä elämässä arvostan. En vieläkään tiedä, kumpaa tietä minun pitäisi kulkea. Katson Fitnesspäiväkirjat-tv-sarjaa ja koen hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: toisaalta ihailen sarjan naisten itsekuria ja elämätilannetta, toisaalta halveksin heidän ulkonäkökeskeisyyttään ja pikkumaisuuttaan. Päällimmäiseksi jää kuitenkin mieli oksentaa ja lakata syömästä. Ja sitten haen kaapista suklaata lohduttaakseni itseäni ja saadakseni ahdistavat ajatukset pois mielestäni.
Oikeasti haluaisin irtautua koko internetmaailmasta. Haluaisin kännykän, jolla voi vain soittaa ja lähettää tekstiviestejä ja tietokoneen, jolla voi vain kirjoittaa. Kuinka paljon yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa elämä olisikaan ilman nettiä? Ainakin minua netin rajaton visuaalisten ärsykkeiden virta ja loputon ajatusten ja tunteiden viidakko koukuttaa. Elämä ja yhteiskunta eivät voisi olla näin hektisiä ilman nettiä. Äidilläni oli kirjeenvaihtotovereita Australiassa ja Etelä-Afrikassa asti ennen nettiä ja matkustaminenkin onnistui ihan hyvin ilman sitä. Olisin varmasti seesteisempi, jos jokaista vapaata hetkeä ei tarvitsisi täyttää jonkin ruudun tuijottamisella ja tiedon suohon uppoamisella. Niin, eihän minun varsinaisesti tarvitse, mutta nykylänsimaissa on aika lailla mahdotonta elää yhteiskuntakelpoista, niin sanottua normaalia elämää ilman nettiä. Ja kyllä, sillä perusteella minun ei tarvitsisi käyttää kaiken maailman sovelluksia kuten Pinterestiä, Instagramia, Listiä, Polyvorea ja Goodreadsia, mutta kuten sanoin, ne koukuttavat. Onneksi en sentään ole palannut Facebookiin. Jos poistan sovellukset kokonaan laitteistani, kaikki tietoni ja niihin tallentamani tekstit ja kuvat katoavat. Jos en poista, olen edelleen koukussa, enkä pysty olemaan käyttämättä niitä. On siinä ihmisellä ongelma. Ratkaisu olisi varmaan siis muuttaa johonkin kehitysmaahan, jossa nettiä ei ole yhteisön muillakaan jäsenillä. Kaikki on suhteellista; nettiä tuskin kaipaisi, jos sitä ei olisi muillakaan.
Kaisa Viljanen pohti tänään Helsingin Sanomissa: Maailmantuskaa on vaikea ottaa kahvipöydässä puheeksi, sillä siitä saa helposti tunteellisen ja lapsellisen höperön leiman. Aivan kuin monille nuoruudessa puhkeavan maailmanparannusvietin pitäisi mennä aikuisiällä ohi. Aikuisen oletetaan hyväksyvän maailman yhtä karskina kuin se on. Että siihen kuuluvat muun muassa nelivuotias jihadisti ja se, että ruokaa kaadetaan roskikseen, vaikka kulman takana jollakulla on nälkä. Olen monta kertaa päätynyt maailmantuskani kanssa samaan ratkaisuyritykseen kuin Viljanen eli alkanut tehdä vapaaehtoistyötä. Olen osallistunut Amnestyn, SPR:n ja Unicefin toimintaan ja tosissani halunnut niistä säännöllisen harrastuksen itselleni. Olen osallistunut Unicefin syysseminaariin ja Helsingin vapaaehtoisryhmään sekä myynyt Unicefin tuotteita Kampissa joulun alla. Kaksi kertaa olen osallistunut myös Amnestyn vuosittaiseen seminaariin ja kerran sateenkaariverkoston tapaamiseen, käynyt viikonloppukoulutuksen ryhtyäkseni koulutyöhön ja vetänyt kerran eräällä yläasteella oppitunnin ihmisoikeuksista kahden muun vapaaehtoisen kanssa. Aloitin myös joskus SPR:n ystävätoiminnan kurssin ryhtyäkseni jonkun yksinäisen ikääntyneen vapaaehtoisystäväksi mutta jätin kurssin kesken, koska en pystynyt sitoutumaan ystävätoimintaan. Opiskeluaikana kävin muutamia kertoja ulkoiluttamassa vanhainkodin asukkaita.
Joka kerta olen joutunut kokemaan karvaan pettymyksen ja raskaan epäonnistumisen tunteen, kun energiani ei ole riittänyt vapaaehtoistyöhön sitoutumiseen. Muutamassa kuukaudessa olen alkanut stressata osallistumisesta liikaa, uupunut ja joutunut vetäytymään vedoten elämäntilanteeseeni. Vaikkei se elämäntilanne ole ollut sen kummallisempi, kuin että minusta on tuntunut, että olen ollut stressaantunut ja kokenut, etteivät aikani ja energiani riitä kaikkeen: työhön, liikuntaan, kavereiden ja perheen tapaamiseen, teatteriharrastukseen, parisuhteeseen yms. Vapaaehtoistyöstä on ollut helpointa luopua.
Nyttemmin minua on alkanut häiritä myös jotkin Amnestyn ja SPR:n linjaukset toiminnassaan. En ole välttämättä kaikesta samaa mieltä heidän kanssaan. Unicefin liiveihin pukeutuisin mieluiten, koska lasten auttaminen on aina yhtä perusteltua. Unicefissa vapaaehtoisten ja palkollisten työntekijöiden työnjako on kokemukseni mukaan myös paremmin järjestetty kuin Ammestyssa. Haluaisin edesauttaa etenkin perhesuunnittelun ja seksuaaliterveyden paranemista kehitysmaissa. Hesyn pelastettujen lemmikkien hoitaminen olisi myös ihanaa, mutta toistaiseksi järjestö on leimattu mediassa työnantajana varsin epäinhimilliseksi ja ikäväksi. Voisin myös työskennellä palkollisena Unicefissa, mutta työpaikkoja on siellä harvoin auki ja työpaikkailmoituksissa on tosi suuret vaatimukset.
En kuvittele, että saisin aikaan mitään kovin merkittävää vapaaehtoistyöntekijänä, mutta niin kuin Viljanen totesi, tuntisin tekeväni edes jotain. Voisin elää itseni kanssa, ja maailma tuntuisi ehkä edes hitusen siedettävämmältä. Toistaiseksi tyydyn vain maksamaan Amnestyn jäsenmaksun, lahjoittamaan Unicefille 20 euroa kuukaudessa ja ostamaan joululahjaksi esimerkiksi rokotteita ja hyttysverkkoja kehitysmaiden lapsille. Onneksi sentään nälänhätä ja lapsikuolleisuus ovat huomattavasti vähentyneet viime vuosina.
Olen pelkästään tämän vuoden aikana vannonut itselleni jo varmaan kymmenen kertaa, että alan pudottaa painoa eli puolitan syömisteni määrän ja alan treenata viisi kertaa viikossa. No, ei ole toteutunut se. Kuvittelin myös, että vähemmän syöminen ja enemmän treenaaminen olisi jotenkin helpompaa sairauslomalla mutta erehdyin. Ravitsemusterapeuttien ohjeen mukaisesti vähän kerrallaan ja useita kertoja päivässä syöminen on sekin osoittautunut varsin vaikeaksi toteuttaa. Etenkin illalla ennen nukkumaanmenoa olen aina tottunut syömään suhteellisen ison annoksen eli lämpimän ruoan ja jotain jälkkäriksi eikä sen muuttaminen ole helppoa. Illalla syöminen on aina ollut stressittömintä, koska sen jälkeen pääsen sänkyyn eikä tarvitse miettiä, missä joudun selviytymään vatsavaivoineni. Kamppailen jatkuvasti sen kanssa, miltä haluaisin näyttää ja kuinka kevyeksi haluaisin tuntea oloni ja mistä toisaalta nautin ja mitä elämässä arvostan. En vieläkään tiedä, kumpaa tietä minun pitäisi kulkea. Katson Fitnesspäiväkirjat-tv-sarjaa ja koen hyvin ristiriitaisia fiiliksiä: toisaalta ihailen sarjan naisten itsekuria ja elämätilannetta, toisaalta halveksin heidän ulkonäkökeskeisyyttään ja pikkumaisuuttaan. Päällimmäiseksi jää kuitenkin mieli oksentaa ja lakata syömästä. Ja sitten haen kaapista suklaata lohduttaakseni itseäni ja saadakseni ahdistavat ajatukset pois mielestäni.
Oikeasti haluaisin irtautua koko internetmaailmasta. Haluaisin kännykän, jolla voi vain soittaa ja lähettää tekstiviestejä ja tietokoneen, jolla voi vain kirjoittaa. Kuinka paljon yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa elämä olisikaan ilman nettiä? Ainakin minua netin rajaton visuaalisten ärsykkeiden virta ja loputon ajatusten ja tunteiden viidakko koukuttaa. Elämä ja yhteiskunta eivät voisi olla näin hektisiä ilman nettiä. Äidilläni oli kirjeenvaihtotovereita Australiassa ja Etelä-Afrikassa asti ennen nettiä ja matkustaminenkin onnistui ihan hyvin ilman sitä. Olisin varmasti seesteisempi, jos jokaista vapaata hetkeä ei tarvitsisi täyttää jonkin ruudun tuijottamisella ja tiedon suohon uppoamisella. Niin, eihän minun varsinaisesti tarvitse, mutta nykylänsimaissa on aika lailla mahdotonta elää yhteiskuntakelpoista, niin sanottua normaalia elämää ilman nettiä. Ja kyllä, sillä perusteella minun ei tarvitsisi käyttää kaiken maailman sovelluksia kuten Pinterestiä, Instagramia, Listiä, Polyvorea ja Goodreadsia, mutta kuten sanoin, ne koukuttavat. Onneksi en sentään ole palannut Facebookiin. Jos poistan sovellukset kokonaan laitteistani, kaikki tietoni ja niihin tallentamani tekstit ja kuvat katoavat. Jos en poista, olen edelleen koukussa, enkä pysty olemaan käyttämättä niitä. On siinä ihmisellä ongelma. Ratkaisu olisi varmaan siis muuttaa johonkin kehitysmaahan, jossa nettiä ei ole yhteisön muillakaan jäsenillä. Kaikki on suhteellista; nettiä tuskin kaipaisi, jos sitä ei olisi muillakaan.
Kaisa Viljanen pohti tänään Helsingin Sanomissa: Maailmantuskaa on vaikea ottaa kahvipöydässä puheeksi, sillä siitä saa helposti tunteellisen ja lapsellisen höperön leiman. Aivan kuin monille nuoruudessa puhkeavan maailmanparannusvietin pitäisi mennä aikuisiällä ohi. Aikuisen oletetaan hyväksyvän maailman yhtä karskina kuin se on. Että siihen kuuluvat muun muassa nelivuotias jihadisti ja se, että ruokaa kaadetaan roskikseen, vaikka kulman takana jollakulla on nälkä. Olen monta kertaa päätynyt maailmantuskani kanssa samaan ratkaisuyritykseen kuin Viljanen eli alkanut tehdä vapaaehtoistyötä. Olen osallistunut Amnestyn, SPR:n ja Unicefin toimintaan ja tosissani halunnut niistä säännöllisen harrastuksen itselleni. Olen osallistunut Unicefin syysseminaariin ja Helsingin vapaaehtoisryhmään sekä myynyt Unicefin tuotteita Kampissa joulun alla. Kaksi kertaa olen osallistunut myös Amnestyn vuosittaiseen seminaariin ja kerran sateenkaariverkoston tapaamiseen, käynyt viikonloppukoulutuksen ryhtyäkseni koulutyöhön ja vetänyt kerran eräällä yläasteella oppitunnin ihmisoikeuksista kahden muun vapaaehtoisen kanssa. Aloitin myös joskus SPR:n ystävätoiminnan kurssin ryhtyäkseni jonkun yksinäisen ikääntyneen vapaaehtoisystäväksi mutta jätin kurssin kesken, koska en pystynyt sitoutumaan ystävätoimintaan. Opiskeluaikana kävin muutamia kertoja ulkoiluttamassa vanhainkodin asukkaita.
Joka kerta olen joutunut kokemaan karvaan pettymyksen ja raskaan epäonnistumisen tunteen, kun energiani ei ole riittänyt vapaaehtoistyöhön sitoutumiseen. Muutamassa kuukaudessa olen alkanut stressata osallistumisesta liikaa, uupunut ja joutunut vetäytymään vedoten elämäntilanteeseeni. Vaikkei se elämäntilanne ole ollut sen kummallisempi, kuin että minusta on tuntunut, että olen ollut stressaantunut ja kokenut, etteivät aikani ja energiani riitä kaikkeen: työhön, liikuntaan, kavereiden ja perheen tapaamiseen, teatteriharrastukseen, parisuhteeseen yms. Vapaaehtoistyöstä on ollut helpointa luopua.
Nyttemmin minua on alkanut häiritä myös jotkin Amnestyn ja SPR:n linjaukset toiminnassaan. En ole välttämättä kaikesta samaa mieltä heidän kanssaan. Unicefin liiveihin pukeutuisin mieluiten, koska lasten auttaminen on aina yhtä perusteltua. Unicefissa vapaaehtoisten ja palkollisten työntekijöiden työnjako on kokemukseni mukaan myös paremmin järjestetty kuin Ammestyssa. Haluaisin edesauttaa etenkin perhesuunnittelun ja seksuaaliterveyden paranemista kehitysmaissa. Hesyn pelastettujen lemmikkien hoitaminen olisi myös ihanaa, mutta toistaiseksi järjestö on leimattu mediassa työnantajana varsin epäinhimilliseksi ja ikäväksi. Voisin myös työskennellä palkollisena Unicefissa, mutta työpaikkoja on siellä harvoin auki ja työpaikkailmoituksissa on tosi suuret vaatimukset.
En kuvittele, että saisin aikaan mitään kovin merkittävää vapaaehtoistyöntekijänä, mutta niin kuin Viljanen totesi, tuntisin tekeväni edes jotain. Voisin elää itseni kanssa, ja maailma tuntuisi ehkä edes hitusen siedettävämmältä. Toistaiseksi tyydyn vain maksamaan Amnestyn jäsenmaksun, lahjoittamaan Unicefille 20 euroa kuukaudessa ja ostamaan joululahjaksi esimerkiksi rokotteita ja hyttysverkkoja kehitysmaiden lapsille. Onneksi sentään nälänhätä ja lapsikuolleisuus ovat huomattavasti vähentyneet viime vuosina.
FODMAP eli Fermentable, Oligo-, Di-, Mono-saccharides and Polyols (päivitetty kirjoitus)
FODMAP-yhdisteiden välttäminen ruokavaliossa perustuu siihen, että normaalisti ruoka imeytyy ohutsuolessa, mutta jostain tuntemattomasta syystä FODMAP-yhdisteet eivät sitä tee, vaan kulkeutuvat paksusuoleen, jossa ne saavat aikaan ripulia, ilmavaivoja, turvotusta ja suoliston venymisestä johtuvaa kipua.
Kopioin tähän Leena Putkosen Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon -kirjasta listan ruoka-aineista, joita FODMAP-ruokavaliossa saa käyttää ja joita ei saa käyttää ainakaan satunnaisia, pieniä määriä enempää. Tarkoituksena on antaa lukijoilleni kuvaa siitä, miten FODMAP-ruokavalio vaikuttaa arkeen. Lista perustuu Australian Monashin yliopiston tutkimuksiin. Olen myös ladannut Monashin Low FODMAP Diet -applikaation kännykkääni ja tablettiini.
1. VÄLTÄ
Kasvikset ja kasviproteiinit:
* sipulit
* valkosipuli
* artisokat
* parsa
* keräkaali
* purjo
* okra
* sokeriherne
* punasikuri
* pavut ja kikherneet
* linssit
* punajuuri
* ruusukaali
* kukkakaali
* parsakaali
* soijatuotteet lo. soijakastike
* avokado
* sienet
* bataatti
* maissintähkä
* myskikurpitsa
* varsiselleri
Hedelmät ja marjat:
* omena
* aprikoosi
* mango
* nektariini
* persikka
* päärynä
* persimon
* luumu
* vesimeloni
* kirsikka
* taateli
* tuore viikuna
* avokado
* greippi
* ruusukaali
* litsi eli kiinanluumu
* boysenmarja
* karhunvatukka
* kookoshiutale
* mustaherukka
* kuivatut hedelmät
* hedelmämehut
Viljat:
* vehnä (esim. leipä, murot, pastat, nuudelit, mannaryyni, bulgur, couscous, keksit ja leivonnaiset jne.)
* ruis
* ohra
* amarantti
* speltti
Juomat:
* kaurajuoma
* kookosjuoma
* pavuista tehty soijajuoma
* riisijuoma
* vahva kamomilla-, chai-, oolong-, yrtti-, voikukka-, fenkoli- ja musta tee
* makeat viinit
* olut
* siideri
* rommi
* hiilihapolliset juomat
Muut:
* laktoosi
* pehmeät juustot (paitsi feta ja vuohenjuusto)
* hunaja
* ketsuppi
* tahini
* pesto
* balsamiviinietikka
* pistaasi-, hassel- ja cashewpähkinät sekä mantelit
* kaikki -oli -loppuiset sokerialkoholit sekä fruktoosi (sorbitoli, mannitoli, xylitoli...)
2. SAA NAUTTIA
Kasvikset ja kasviproteiinit:
Keitetyt vihannekset voivat olla vatsaystävällisempiä.
* peruna
* riisi
* nauris
* lanttu
* rucola
* lehtikaali ja -salaatti
* chili
* merilevä
* sinimailanen
* bambunversot
* pavunidut
* paprika
* paksoi
* porkkana
* tomaatti, kirsikka- ja luumutomaatti
* ruohosipuli
* kevät- ja kesäsipulin sekä purjon vihreä osa
* kurkku
* munakoiso
* endiivi
* inkivääri
* vihreät pavut
* puna- ja keräkaali
* retiisi ja retikka
* vesikastanja
* oliivi
* kapris
* palsternakka
* suolakurkku (ilman sokeria)
* mukulaselleri
* merilevä
* pinaatti
* mangoldi
* kurpitsa ja kesäkurpitsa
* yrtit
* tofu
* tempeh
* quorn
sekä pieniä annoksia kerrallaan:
* artisokansydämet (0,5 dl)
* bataatti (1,25 dl)
* herneet (0,5 dl)
* aurinkokuivattu tomaatti (4 kpl)
* fenkoli (2 dl)
* kukkakaali (1,25 dl)
* parsakaali (1,25 dl)
* punajuuri (2 viipaletta)
* puolikas maissintähkä
* myskikurpitsa (0,25 dl)
* ruusukaali (6 kpl)
* savoijinkaali (1,25 dl)
* sokeriherne (5 palkoa)
* spagettikurpitsa (1,25 dl)
* tankoparsa (3 kpl)
* varsiselleri (5 cm:n pala)
* kikherne, tölkissä vedessä (1,25 dl)
* keitetyt linssit (1,25 dl)
Hedelmät ja marjat:
Hedelmien ja marjojen määrää pitää rajoittaa per annos, esim. yksi hedelmä; noin puoli lasillista sopivaa mehua; noin desilitra marjoja.
* banaani
* cantaloupe- ja hunajameloni
* papaija
* klementiini
* kiivi
* sitruuna
* lime
* mandariini
* appelsiini
* passionhedelmä
* viinirypäleet
* ananas
* mansikka
* mustikka
* vadelma
* raparperi
* karpalo
* puolukka
* tyrni
sekä pieniä annoksia kerrallaan:
* avokado (2 rkl)
* granaattiomena (0,5 dl siemeniä ja puolikas pieni hedelmä)
* puolikas greippi
* kirsikat (3 kpl)
* kookospähkinä (1,25 dl)
* yksi tuore viikuna
* gojimarja (1 rkl)
* kookoslastut (0,5 dl)
* rusinat (1 rkl)
* kuivatut banaanilastut (10 kpl)
* kuivatut karpalot (1 rkl)
* yksi pala kuivattua ananasta
Viljat:
* kaura
* speltti hapanleivässä
* hirssi
* durra
* kvinoa
* tattari
* teff
* gluteenittomat tuotteet
* riisi
* maissi
Juomat:
* kaakao
* valkoinen, vihreä ja piparminttutee
* tummapaahtoinen kahvi
* viini
* olut
* viski
* vodka
* gini
* kookosmaito (metallitölkki)
* mantelijuoma
* hamppujuoma
* soijaproteiinista tehty soijajuoma
Muut:
* viinietikka
* öljy, voi ja margariini (fodmapit eivät liukene rasvaan)
* majoneesi
* kovat eli höylättävät juustot
* feta
* vuohenjuusto
* liha ja kana
* kala ja merenelävät
* kananmuna
* tumma suklaa
* barbeque-, hapanimelä-, kala-, osteri- ja Worchestershirenkastike
* misotahna
* maapähkinävoi
* sinappi
* wasabi
* saksan-, macadamia-, pekaani- ja maapähkinä
* auringonkukan-, seesamin-, pinjan-, chian-, kurpitsan- ja unikonsiemen
sekä pieniä annoksia kerrallaan:
* ricotta (2 rkl)
* halloumi (2 viipaletta)
* manteli (10 kpl)
* hasselpähkinä (10 kpl)
* meloninsiemen (2 rkl)
* appelsiinimehu (2 dl)
* karpalomehu (2 dl)
* laimea yrttitee (1,75 dl)
Kopioin tähän Leena Putkosen Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon -kirjasta listan ruoka-aineista, joita FODMAP-ruokavaliossa saa käyttää ja joita ei saa käyttää ainakaan satunnaisia, pieniä määriä enempää. Tarkoituksena on antaa lukijoilleni kuvaa siitä, miten FODMAP-ruokavalio vaikuttaa arkeen. Lista perustuu Australian Monashin yliopiston tutkimuksiin. Olen myös ladannut Monashin Low FODMAP Diet -applikaation kännykkääni ja tablettiini.
1. VÄLTÄ
Kasvikset ja kasviproteiinit:
* sipulit
* valkosipuli
* artisokat
* parsa
* keräkaali
* purjo
* okra
* sokeriherne
* punasikuri
* pavut ja kikherneet
* linssit
* punajuuri
* ruusukaali
* kukkakaali
* parsakaali
* soijatuotteet lo. soijakastike
* avokado
* sienet
* bataatti
* maissintähkä
* myskikurpitsa
* varsiselleri
Hedelmät ja marjat:
* omena
* aprikoosi
* mango
* nektariini
* persikka
* päärynä
* persimon
* luumu
* vesimeloni
* kirsikka
* taateli
* tuore viikuna
* avokado
* greippi
* ruusukaali
* litsi eli kiinanluumu
* boysenmarja
* karhunvatukka
* kookoshiutale
* mustaherukka
* kuivatut hedelmät
* hedelmämehut
Viljat:
* vehnä (esim. leipä, murot, pastat, nuudelit, mannaryyni, bulgur, couscous, keksit ja leivonnaiset jne.)
* ruis
* ohra
* amarantti
* speltti
Juomat:
* kaurajuoma
* kookosjuoma
* pavuista tehty soijajuoma
* riisijuoma
* vahva kamomilla-, chai-, oolong-, yrtti-, voikukka-, fenkoli- ja musta tee
* makeat viinit
* olut
* siideri
* rommi
* hiilihapolliset juomat
Muut:
* laktoosi
* pehmeät juustot (paitsi feta ja vuohenjuusto)
* hunaja
* ketsuppi
* tahini
* pesto
* balsamiviinietikka
* pistaasi-, hassel- ja cashewpähkinät sekä mantelit
* kaikki -oli -loppuiset sokerialkoholit sekä fruktoosi (sorbitoli, mannitoli, xylitoli...)
2. SAA NAUTTIA
Kasvikset ja kasviproteiinit:
Keitetyt vihannekset voivat olla vatsaystävällisempiä.
* peruna
* riisi
* nauris
* lanttu
* rucola
* lehtikaali ja -salaatti
* chili
* merilevä
* sinimailanen
* bambunversot
* pavunidut
* paprika
* paksoi
* porkkana
* tomaatti, kirsikka- ja luumutomaatti
* ruohosipuli
* kevät- ja kesäsipulin sekä purjon vihreä osa
* kurkku
* munakoiso
* endiivi
* inkivääri
* vihreät pavut
* puna- ja keräkaali
* retiisi ja retikka
* vesikastanja
* oliivi
* kapris
* palsternakka
* suolakurkku (ilman sokeria)
* mukulaselleri
* merilevä
* pinaatti
* mangoldi
* kurpitsa ja kesäkurpitsa
* yrtit
* tofu
* tempeh
* quorn
sekä pieniä annoksia kerrallaan:
* artisokansydämet (0,5 dl)
* bataatti (1,25 dl)
* herneet (0,5 dl)
* aurinkokuivattu tomaatti (4 kpl)
* fenkoli (2 dl)
* kukkakaali (1,25 dl)
* parsakaali (1,25 dl)
* punajuuri (2 viipaletta)
* puolikas maissintähkä
* myskikurpitsa (0,25 dl)
* ruusukaali (6 kpl)
* savoijinkaali (1,25 dl)
* sokeriherne (5 palkoa)
* spagettikurpitsa (1,25 dl)
* tankoparsa (3 kpl)
* varsiselleri (5 cm:n pala)
* kikherne, tölkissä vedessä (1,25 dl)
* keitetyt linssit (1,25 dl)
Hedelmät ja marjat:
Hedelmien ja marjojen määrää pitää rajoittaa per annos, esim. yksi hedelmä; noin puoli lasillista sopivaa mehua; noin desilitra marjoja.
* banaani
* cantaloupe- ja hunajameloni
* papaija
* klementiini
* kiivi
* sitruuna
* lime
* mandariini
* appelsiini
* passionhedelmä
* viinirypäleet
* ananas
* mansikka
* mustikka
* vadelma
* raparperi
* karpalo
* puolukka
* tyrni
sekä pieniä annoksia kerrallaan:
* avokado (2 rkl)
* granaattiomena (0,5 dl siemeniä ja puolikas pieni hedelmä)
* puolikas greippi
* kirsikat (3 kpl)
* kookospähkinä (1,25 dl)
* yksi tuore viikuna
* gojimarja (1 rkl)
* kookoslastut (0,5 dl)
* rusinat (1 rkl)
* kuivatut banaanilastut (10 kpl)
* kuivatut karpalot (1 rkl)
* yksi pala kuivattua ananasta
Viljat:
* kaura
* speltti hapanleivässä
* hirssi
* durra
* kvinoa
* tattari
* teff
* gluteenittomat tuotteet
* riisi
* maissi
Juomat:
* kaakao
* valkoinen, vihreä ja piparminttutee
* tummapaahtoinen kahvi
* viini
* olut
* viski
* vodka
* gini
* kookosmaito (metallitölkki)
* mantelijuoma
* hamppujuoma
* soijaproteiinista tehty soijajuoma
Muut:
* viinietikka
* öljy, voi ja margariini (fodmapit eivät liukene rasvaan)
* majoneesi
* kovat eli höylättävät juustot
* feta
* vuohenjuusto
* liha ja kana
* kala ja merenelävät
* kananmuna
* tumma suklaa
* barbeque-, hapanimelä-, kala-, osteri- ja Worchestershirenkastike
* misotahna
* maapähkinävoi
* sinappi
* wasabi
* saksan-, macadamia-, pekaani- ja maapähkinä
* auringonkukan-, seesamin-, pinjan-, chian-, kurpitsan- ja unikonsiemen
sekä pieniä annoksia kerrallaan:
* ricotta (2 rkl)
* halloumi (2 viipaletta)
* manteli (10 kpl)
* hasselpähkinä (10 kpl)
* meloninsiemen (2 rkl)
* appelsiinimehu (2 dl)
* karpalomehu (2 dl)
* laimea yrttitee (1,75 dl)
torstai 14. huhtikuuta 2016
Sairauslomakupla
Kesti kolmisen viikkoa, ennen kuin upposin henkisesti sairauslomalle enkä ajatellut enää juurikaan töitä ja työelämää. Olen nyt elänyt pari viikkoa siinä kuplassa ja kun sairausloman päättyminen alkaa häämöttää reilun kahden viikon päässä, tunnen, kuinka joku pääni sisällä alkaa tökkiä sitä neulalla. Onneksi neula on vielä toistaiseksi tylppä eikä puhkaise turvakuplaani.
Kuulin eilen työkavereiltani, että johtaja työpaikallani on pari viikkoa sitten sanellut lisää mahdottomia sääntöjä. Hän oli ilmoittanut, että rästitöitä ei saa enää kertyä ja kirjaukset asiakastapaamisista, neuvotteluista ja puheluista täytyy olla tehtynä viimeistään niitä seuraavana päivänä. Tähän mennessä rästiin jääneet kirjaukset on kirjattava kesäkuun loppuun mennessä kaiken normaalin työn ohella. Määräykseen sisältyy olettamus siitä, että me ruohonjuuritason työntekijät olisimme tähän asti jostain syystä lusmuilleet. Aivan kuin joka vitun ikinen työntekijä ei olisi muka halunnut tähänkin asti kirjata kaiken ajantasaisesti. Aivan kuin olisimme halunneet rästitöitä. Johtajan määräyksen toteuttaminen edellyttäisi asiakasmääriemme puolittamista, mitä ei tietenkään tule tapahtumaan. Eikä mitään muutakaan helpotusta. Raivon tunne, jonka tämä uutinen sai minussa aikaan ja saa varmasti vielä pitkään, on ääretön ja valtaa koko kehoni. Kirosanat eivät riitä kuvaamaan sitä. Käteni alkavat täristä, sieraimeni laajenevat, puren leukaperäni yhteen, sydämeni hakkaa lujempaa ja tuntuu, että pääni räjähtää. Eikä siinä vielä kaikki: ensi vuoden alusta meille tulee uusi aikaavievä työtehtävä, jonka suorittamiseen ei näillä näkymin ole saatavissa lisäresursseja. Hengitä syvään ja niele paska, joka naamallesi heitetään. Tervetuloa takaisin töihin. Miten ihmeessä työnantaja kuvittelee minun jaksavan siellä näiden muutosten jälkeen, jos en jaksanut ennen niitä? Jotta jaksaisin, työhön pitäisi tulla jotakin helpotusta - ei vittu päin vastoin!
Kelan sairauspäivärahaa voi saada osa-aikaisesti niin, että tekee töitä 40-60% normaalityöajasta ja on loput sairauslomalla. Sitä voi saada max 120 päivää, mutta työnantajani ei näillä näkymin suostu tekemään sopimusta siitä kuin yhdelle kuukaudelle eli toukokuun loppuun asti. Alan nyt vakavasti katsella vapaita työpaikkoja ja hakeutua johonkin selvästi vähemmän kuormittavaan työhön ja sellaiselle työnantajalle, joka välittää työntekijöistään enemmän. Nykyiselle työnantajalleni sen ei pitäisi tulla minkään tason yllätyksenä. Se on mielestäni vähintäänkin odotettavissa. Edelleen valtavasti harmittaa ja surettaa jättää asiakkaani, niin kuin lukuisat edeltäjäni ovat tehneet, mutta ei minusta ole heille paljon iloa, jos voin koko ajan huonosti ja lopulta menetän työkykyni lopullisesti. Niin kuin olen kaikille hokenut, toista ei voi auttaa, jos on itse avun tarpeessa. Niin kuin lentokoneessa, ensin on laitettava happinaamari itselle ja sitten vasta toisille. Tavoitteeni on nyt se, että aloittaisin uudessa työssä viimeistään vuodenvaihteessa.
Neulan tökkäisyt sairauslomakuplaani tarkoittavat välähdyksiä niistä tunteista, ajatuksista ja olotiloista, joita olen töissä joutunut kokemaan. Olen jo aivan paniikissa siihen todellisuuteen palaamisesta. Olen sairauslomalla osittain siksi, että työpaikkani on sairas. Niin kuin varmasti tuhannet muutkin suomalaiset. Se, että työtoverini ovat mukavia tyyppejä ja että minulla on hyvä esimies, ei tee työyhteisöstä ja -ilmapiiristä hyvää, kun kaikki työntekijät hierarkian kaikilla tasoilla ovat ylikuormittuneita, uupuneita ja stressaantuneita. Minun on ollut aina todella vaikea sietää kulisseja ja teennäisyyttä - tekohymyä, tekokiinnostusta, tekojaksamista ja tekotyytyväisyyttä. Työelämä on täynnä sitä, ainakin sosiaalialalla. En sovi siihen kuvioon.
Russ Harrisin kirja Onnellisuusansa vaikuttaa oikein hyvältä ja on täynnä totuuksia mielen toiminnasta. Niiden lukeminen vaan ei kovin paljon lohduta, kun ongelma on se, että 90% ihmisistä ja etenkin vallanpitäjistä eli rikkaista, johtajista ja poliitikoista eivät niistä tiedä tai eivät ole niitä sisäistäneet. Tulee vaan entistäkin enemmän musertunut tunne siitä, että maailma on paska enkä minä sitä pysty muuttamaan.
Kuulin eilen työkavereiltani, että johtaja työpaikallani on pari viikkoa sitten sanellut lisää mahdottomia sääntöjä. Hän oli ilmoittanut, että rästitöitä ei saa enää kertyä ja kirjaukset asiakastapaamisista, neuvotteluista ja puheluista täytyy olla tehtynä viimeistään niitä seuraavana päivänä. Tähän mennessä rästiin jääneet kirjaukset on kirjattava kesäkuun loppuun mennessä kaiken normaalin työn ohella. Määräykseen sisältyy olettamus siitä, että me ruohonjuuritason työntekijät olisimme tähän asti jostain syystä lusmuilleet. Aivan kuin joka vitun ikinen työntekijä ei olisi muka halunnut tähänkin asti kirjata kaiken ajantasaisesti. Aivan kuin olisimme halunneet rästitöitä. Johtajan määräyksen toteuttaminen edellyttäisi asiakasmääriemme puolittamista, mitä ei tietenkään tule tapahtumaan. Eikä mitään muutakaan helpotusta. Raivon tunne, jonka tämä uutinen sai minussa aikaan ja saa varmasti vielä pitkään, on ääretön ja valtaa koko kehoni. Kirosanat eivät riitä kuvaamaan sitä. Käteni alkavat täristä, sieraimeni laajenevat, puren leukaperäni yhteen, sydämeni hakkaa lujempaa ja tuntuu, että pääni räjähtää. Eikä siinä vielä kaikki: ensi vuoden alusta meille tulee uusi aikaavievä työtehtävä, jonka suorittamiseen ei näillä näkymin ole saatavissa lisäresursseja. Hengitä syvään ja niele paska, joka naamallesi heitetään. Tervetuloa takaisin töihin. Miten ihmeessä työnantaja kuvittelee minun jaksavan siellä näiden muutosten jälkeen, jos en jaksanut ennen niitä? Jotta jaksaisin, työhön pitäisi tulla jotakin helpotusta - ei vittu päin vastoin!
Kelan sairauspäivärahaa voi saada osa-aikaisesti niin, että tekee töitä 40-60% normaalityöajasta ja on loput sairauslomalla. Sitä voi saada max 120 päivää, mutta työnantajani ei näillä näkymin suostu tekemään sopimusta siitä kuin yhdelle kuukaudelle eli toukokuun loppuun asti. Alan nyt vakavasti katsella vapaita työpaikkoja ja hakeutua johonkin selvästi vähemmän kuormittavaan työhön ja sellaiselle työnantajalle, joka välittää työntekijöistään enemmän. Nykyiselle työnantajalleni sen ei pitäisi tulla minkään tason yllätyksenä. Se on mielestäni vähintäänkin odotettavissa. Edelleen valtavasti harmittaa ja surettaa jättää asiakkaani, niin kuin lukuisat edeltäjäni ovat tehneet, mutta ei minusta ole heille paljon iloa, jos voin koko ajan huonosti ja lopulta menetän työkykyni lopullisesti. Niin kuin olen kaikille hokenut, toista ei voi auttaa, jos on itse avun tarpeessa. Niin kuin lentokoneessa, ensin on laitettava happinaamari itselle ja sitten vasta toisille. Tavoitteeni on nyt se, että aloittaisin uudessa työssä viimeistään vuodenvaihteessa.
Neulan tökkäisyt sairauslomakuplaani tarkoittavat välähdyksiä niistä tunteista, ajatuksista ja olotiloista, joita olen töissä joutunut kokemaan. Olen jo aivan paniikissa siihen todellisuuteen palaamisesta. Olen sairauslomalla osittain siksi, että työpaikkani on sairas. Niin kuin varmasti tuhannet muutkin suomalaiset. Se, että työtoverini ovat mukavia tyyppejä ja että minulla on hyvä esimies, ei tee työyhteisöstä ja -ilmapiiristä hyvää, kun kaikki työntekijät hierarkian kaikilla tasoilla ovat ylikuormittuneita, uupuneita ja stressaantuneita. Minun on ollut aina todella vaikea sietää kulisseja ja teennäisyyttä - tekohymyä, tekokiinnostusta, tekojaksamista ja tekotyytyväisyyttä. Työelämä on täynnä sitä, ainakin sosiaalialalla. En sovi siihen kuvioon.
Russ Harrisin kirja Onnellisuusansa vaikuttaa oikein hyvältä ja on täynnä totuuksia mielen toiminnasta. Niiden lukeminen vaan ei kovin paljon lohduta, kun ongelma on se, että 90% ihmisistä ja etenkin vallanpitäjistä eli rikkaista, johtajista ja poliitikoista eivät niistä tiedä tai eivät ole niitä sisäistäneet. Tulee vaan entistäkin enemmän musertunut tunne siitä, että maailma on paska enkä minä sitä pysty muuttamaan.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Menestysresepti
Muista päämäärä.
Luovu kateudesta.
Käytä mielikuvitustasi.
Älä luule olevasi tärkein.
Vaali uskottavuuttasi.
Henrik Dettmann
Luovu kateudesta.
Käytä mielikuvitustasi.
Älä luule olevasi tärkein.
Vaali uskottavuuttasi.
Henrik Dettmann
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Minä ja maailma
Usein minut valtaa musertava viha ja suru siitä, millainen maailma on. Miksi vitussa raha jakautuu niin kuin jakautuu? Unelmoin yhteiskunnasta, jossa olisi tarpeeksi työntekijöitä jokaisella työpaikalla. Niin, ettei kenenkään tarvitsisi uupua työelämässä ja asiakkaiden saaman palvelun laatu ei kärsisi ainakaan työntekijöiden kuormituksen takia. Vielä parempi, jos asiakkaalle voitaisiin aina järjestää sellaista palvelua, mitä hän todellisuudessa tarvitsee, ja siinä aikataulussa, jossa siitä on hänelle eniten hyötyä.
Tänään työterveyslääkärini, jota olen tavannut melkein kymmenen kertaa viimeisen puolen vuoden aikana, kysyi, ovatko vatsavaivani alkaneet masennuksen myötä. Purin hammasta ja vastasin mahdollisimman rauhallisesti: ei, olen kärsinyt niistä viimeiset kaksitoista vuotta ja sain IBS-diagnoosin kahdeksan vuotta sitten. Sitten lääkäri kysyi, olenko huomannut, että vatsaoireet pahenisivat ollessani psyykkisesti kuormittunut. Ei jumalauta, ajattelin ja vastasin: kyllä, nimenomaan. Ilman suolistosairauttani olisin tuskin sairastunut psyykkisesti. Olemme puhuneet vatsavaivoistani joka kerta, kun olemme tavanneet, joten olisin odottanut hänen olevan hieman paremmin kartalla. Tuntuu aika epämiellyttävältä luottaa hoitoni sellaisen ihmisen käsiin, joka ei edes muista perusongelmiani tai ehdi palauttaa niitä mieleensä ennen tapaamistamme. Kaiken lisäksi minun pitäisi mennä asiakkaaksi julkiselle psykiatrian klinikalle, jossa tiedän psykiatrien vaihtuvan jopa useita kertoja vuodessa ja jossa saatan törmätä asiakkaisiini. Yksityiset psykiatriapalvelut pitäisi kustantaa itse, eikä minulla ole sellaiseen varaa.
Tulokseni masennuskysely BDI:stä oli tänään sama kuin muutama viikko sitten edellisellä työterveyslääkärin tapaamisella, eli viittasi vaikeaan/vakavaan masennukseen. Hauskat nuo termit - onko olemassa helppoa tai hilpeää masennusta? BDI ei tosin kerro muutoksista arjen jaksamisessa. Tietenkään en ole enää sillä tavoin stressaantunut ja uupunut kuin ennen sairauslomaa ja sen ensimmäisillä viikoilla ja olen jaksanut olla esimerkiksi sosiaalisempi. Toisaalta BDI on siitä hyvä, että siitä ilmenee, ettei stressin vähentyminen ja sairausloma-arjessa jaksamisen kohentuminen muuta välttämättä mielialaa ja tunne- ja ajatusmaailmaa. Ydinasia on mielestäni se, että vaikka ihminen voisi paljonkin paremmin sairauslomalla, niin töihin palattua hänen vointinsa todennäköisesti romahtaa uudelleen, jos mikään ei ole työssä muuttunut ja ihminen kärsii edelleen samoista sairauksista kuin ennen sairauslomaa. Tästä syystä aion palata töihin ensin vain osa-aikaisesti.
Lääkärissä käydessä tulin taas toivoneeksi, että saisin sydänkohtauksen tai aivoinfarktin tai jotain muuta vastaavaa. Se on myös tapa ajatella itsetuhoisesti. Lääkärin tuolissa istuessani kuvittelin, kuinka menettäisin yhtäkkiä tajuntani ja kaatuisin elottomana lattialle. Kaikki kärsimys olisi ohi ja voisin syntyä uudelleen vaikkapa kotikissaksi mukavaan perheeseen. Itsemurhaa pidetään itsekkäänä enkä läheisteni takia halua tehdä sitä, mutta jos olisin niin onnekas, että saisin jonkin tappavan sairauden tai kohtauksen, pääsisin täältä pois ilman, että kukaan voisi katkeroitua minua kohtaan. Pelkään tekeväni itsemurhan enkä luota itseeni, vaikka olen päättänyt, etten sitä tee. Siksi en käy yksin ulkoilemassa enkä lähde yksin millekään lomareissulle, vaikka haluaisin.
Toki jotkin sairaudet ovat suhteellisen itseaiheutettuja ja esimerkiksi keuhkosyöpään kuoleminen voi olla hidastettu ja ei-psyykkiseen-sairauteen-liittyvä itsemurha. Tupakoidessa kun tappaa koko ajan omaa terveyttään. Maksasairauksiin kuoleminen on sekin usein tavallaan itsemurha, mutta siihen liittyy kyllä myös psyykkinen sairaus. En ole kyllä koskaan ymmärtänyt, miksei tupakkariippuvuutta pidetä päihderiippuvuutena ja diagnosoida lääketieteellisesti riippuvuussairaudeksi. Tupakka on ihan yhtä vähän ravintoa ja ihan yhtä lailla myrkkyä kuin alkoholi ja huumeet tai huumeina käytetyt lääkkeet yms. Minulle on joskus selitetty, että päihderiippuvuus tarkoittaa riippuvuutta päihtymyksen tunteeseen ja tupakka ei sitä kriteeriä täytä. Mutta miksi kukaan tupakoisi, jos ei siitä saisi rauhoittavaa tai muuten hyvää fiilistä? Jos ei jonkinasteisen päihtymyksen, niin minkä takia tupakkaa poltetaan? Ajattelen, että ottaen huomioon sen kaikki huonot puolet pahasta hajusta lähtien, siitä täytyy saada aika helvetin hyvät kiksit, että haluaa polttaa ja että lopettaminen on monille niin vaikeaa. Moni sanoo olevansa riippuvainen tupakointiin liittyvistä sosiaalisista tilanteista kuten tupakkatauoista, mutta kyllä jutella voi kahvikupinkin ääressä. Tupakkapäihtymys ei toki ole siten ulkoapäin havaittavissa kuin humala tai huumepäihtymys, mutta vieroitusoireita polttamisen lopettamisesta tulee ihan selvästi. Eikä huumeidenkaan vaikutusta aina huomaa, sillä yllättävän paljon on ihmisiä, jotka käyvät töissä huumeiden vaikutuksen alaisena eikä kukaan huomaa mitään.
Niin että Nestori Syrjälän installaatiossa Helsingin taidemuseo HAMissa on aika osuva teksti: If you want to fix me you have to first fix the whole world. Siitähän mielenterveysongelmissa on pikälti kyse.
Tänään työterveyslääkärini, jota olen tavannut melkein kymmenen kertaa viimeisen puolen vuoden aikana, kysyi, ovatko vatsavaivani alkaneet masennuksen myötä. Purin hammasta ja vastasin mahdollisimman rauhallisesti: ei, olen kärsinyt niistä viimeiset kaksitoista vuotta ja sain IBS-diagnoosin kahdeksan vuotta sitten. Sitten lääkäri kysyi, olenko huomannut, että vatsaoireet pahenisivat ollessani psyykkisesti kuormittunut. Ei jumalauta, ajattelin ja vastasin: kyllä, nimenomaan. Ilman suolistosairauttani olisin tuskin sairastunut psyykkisesti. Olemme puhuneet vatsavaivoistani joka kerta, kun olemme tavanneet, joten olisin odottanut hänen olevan hieman paremmin kartalla. Tuntuu aika epämiellyttävältä luottaa hoitoni sellaisen ihmisen käsiin, joka ei edes muista perusongelmiani tai ehdi palauttaa niitä mieleensä ennen tapaamistamme. Kaiken lisäksi minun pitäisi mennä asiakkaaksi julkiselle psykiatrian klinikalle, jossa tiedän psykiatrien vaihtuvan jopa useita kertoja vuodessa ja jossa saatan törmätä asiakkaisiini. Yksityiset psykiatriapalvelut pitäisi kustantaa itse, eikä minulla ole sellaiseen varaa.
Tulokseni masennuskysely BDI:stä oli tänään sama kuin muutama viikko sitten edellisellä työterveyslääkärin tapaamisella, eli viittasi vaikeaan/vakavaan masennukseen. Hauskat nuo termit - onko olemassa helppoa tai hilpeää masennusta? BDI ei tosin kerro muutoksista arjen jaksamisessa. Tietenkään en ole enää sillä tavoin stressaantunut ja uupunut kuin ennen sairauslomaa ja sen ensimmäisillä viikoilla ja olen jaksanut olla esimerkiksi sosiaalisempi. Toisaalta BDI on siitä hyvä, että siitä ilmenee, ettei stressin vähentyminen ja sairausloma-arjessa jaksamisen kohentuminen muuta välttämättä mielialaa ja tunne- ja ajatusmaailmaa. Ydinasia on mielestäni se, että vaikka ihminen voisi paljonkin paremmin sairauslomalla, niin töihin palattua hänen vointinsa todennäköisesti romahtaa uudelleen, jos mikään ei ole työssä muuttunut ja ihminen kärsii edelleen samoista sairauksista kuin ennen sairauslomaa. Tästä syystä aion palata töihin ensin vain osa-aikaisesti.
Lääkärissä käydessä tulin taas toivoneeksi, että saisin sydänkohtauksen tai aivoinfarktin tai jotain muuta vastaavaa. Se on myös tapa ajatella itsetuhoisesti. Lääkärin tuolissa istuessani kuvittelin, kuinka menettäisin yhtäkkiä tajuntani ja kaatuisin elottomana lattialle. Kaikki kärsimys olisi ohi ja voisin syntyä uudelleen vaikkapa kotikissaksi mukavaan perheeseen. Itsemurhaa pidetään itsekkäänä enkä läheisteni takia halua tehdä sitä, mutta jos olisin niin onnekas, että saisin jonkin tappavan sairauden tai kohtauksen, pääsisin täältä pois ilman, että kukaan voisi katkeroitua minua kohtaan. Pelkään tekeväni itsemurhan enkä luota itseeni, vaikka olen päättänyt, etten sitä tee. Siksi en käy yksin ulkoilemassa enkä lähde yksin millekään lomareissulle, vaikka haluaisin.
Toki jotkin sairaudet ovat suhteellisen itseaiheutettuja ja esimerkiksi keuhkosyöpään kuoleminen voi olla hidastettu ja ei-psyykkiseen-sairauteen-liittyvä itsemurha. Tupakoidessa kun tappaa koko ajan omaa terveyttään. Maksasairauksiin kuoleminen on sekin usein tavallaan itsemurha, mutta siihen liittyy kyllä myös psyykkinen sairaus. En ole kyllä koskaan ymmärtänyt, miksei tupakkariippuvuutta pidetä päihderiippuvuutena ja diagnosoida lääketieteellisesti riippuvuussairaudeksi. Tupakka on ihan yhtä vähän ravintoa ja ihan yhtä lailla myrkkyä kuin alkoholi ja huumeet tai huumeina käytetyt lääkkeet yms. Minulle on joskus selitetty, että päihderiippuvuus tarkoittaa riippuvuutta päihtymyksen tunteeseen ja tupakka ei sitä kriteeriä täytä. Mutta miksi kukaan tupakoisi, jos ei siitä saisi rauhoittavaa tai muuten hyvää fiilistä? Jos ei jonkinasteisen päihtymyksen, niin minkä takia tupakkaa poltetaan? Ajattelen, että ottaen huomioon sen kaikki huonot puolet pahasta hajusta lähtien, siitä täytyy saada aika helvetin hyvät kiksit, että haluaa polttaa ja että lopettaminen on monille niin vaikeaa. Moni sanoo olevansa riippuvainen tupakointiin liittyvistä sosiaalisista tilanteista kuten tupakkatauoista, mutta kyllä jutella voi kahvikupinkin ääressä. Tupakkapäihtymys ei toki ole siten ulkoapäin havaittavissa kuin humala tai huumepäihtymys, mutta vieroitusoireita polttamisen lopettamisesta tulee ihan selvästi. Eikä huumeidenkaan vaikutusta aina huomaa, sillä yllättävän paljon on ihmisiä, jotka käyvät töissä huumeiden vaikutuksen alaisena eikä kukaan huomaa mitään.
Niin että Nestori Syrjälän installaatiossa Helsingin taidemuseo HAMissa on aika osuva teksti: If you want to fix me you have to first fix the whole world. Siitähän mielenterveysongelmissa on pikälti kyse.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2016
Päivät
Olen nyt ollut reilun kuukauden sairauslomalla. Aion ehdottaa esimiehelleni ja työterveyslääkärilleni, että tekisin töihin palattuani toistaiseksi 70% työaikaa eli kuusituntista työpäivää. En voi palata samaan tilanteeseen, jossa olin sairauslomalle jäädessäni tai joudun sellaiselle saman tien uudestaan. Eivät suolistosairauteni ja masennukseni ole mihinkään sillä haihtuneet, etten ole käynyt vähään aikaan töissä. Terapiassa ollaan vasta kartoitettu tilannettani, eikä varsinaista hoitavaa työskentelyä olla vielä ehditty aloittaa.
Sairausloman aikana vuorokausirytmini on muuttunut niin, että en meinaa saada iltaisin unta. Jostain syystä minua alkaa ahdistaa lähes aina nukkumaan mennessä - myös ennen sairauslomaa. Toisinaan vatsani on niin jumalattoman kipeä, etten pysty edes makaamaan, vaan ainoa siedettävä asento on seisominen nojaten käsillä pöytään. Ongelma on yleensä se, ettei suolistossani kiertävä tai jumittava ilma tule millään ulos. Suhteellisen usein käy myös niin, että vaikka ilma tulisi ulos, niin hyvä olo kestää vain muutaman minuutin, kunnes tunnen suolistossani taas valtavan ilmakuplan painavan jossakin mutkassa. Töissä ja muissa sosiaalisissa tilanteissa ilma sitten pyrkiikin sopivasti ulos juuri, kun sitä ei todellakaan voi ulos päästää.
Sairauslomalla olen usein nukahtanut vasta kahden aikoihin yöllä ja päässyt ylös aamukymmeneltä. Yhtenä päivänä nousin yhdeltätoista syömään aamiaista ja jatkoin nukkumista heti sen jälkeen. Uudestaan nousin herätyskelloon kolmelta iltapäivällä ehtiäkseni tapaamaan sovitusti kaveriani. Eräänä toisena päivänä kävin äitini kanssa museossa ja lounaalla ja sieltä kotiin päästyäni sain ripulikohtauksen, jonka jälkeen nukuin uupuneena kolme tuntia sikeästi, kunnes puolisoni herätti minut tultuaan töistä kotiin. Oletan, että edelleen siis tulee olemaan niitä päiviä, kun en vain yksinkertaisesti pysty lähtemään aamulla töihin tai joudun lähtemään kotiin kesken työpäivän. En viittaa unettomuuteen vaan suolisto-oireisiini.
Olen käynyt sairauslomalla jonkin verran kuntosalilla ja jumpissa, tavannut kavereita ja ystäviä, lukenut lehtiä ja kirjoja, viettänyt aikaa netissä ja sovelluksissa, katsonut tallentamiani tv-ohjelmia ja elokuvia, kirjoittanut tätä blogia, käynyt lääkärissä ja hammaslääkärissä ja psykoterapiassa ja hieronnassa, siivonnut ja laittanut ruokaa. Kavereiden ja ystävien sekä puolisoni kanssa olen käynyt mm. elokuvissa, kävelyllä ja syömässä tai kahvilla. Päivät kuluvat todella nopeasti ilman työssäkäyntiäkin.
Yhdessä hetkessä saatan ajatella valoisasti, että kaikki kääntyy parhain päin ja alkaa sujua hyvin palattuani töihin. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin saatankin olla lähes varma, että mikään ei koskaan muutu ja kaikki on ihan yhtä raskasta ja tuskallista kuin viime aikoina. Fakta on joka tapauksessa se, että kukaan muu ei voi tietää, miltä minusta tuntuu ja kuinka paljon kärsin. Eivät edes muut masennuksesta ja IBS:stä tai muista vatsavaivoista kärsivät, koska oireet ja kokemus niistä ovat aina yksilöllisiä. Niin ollen kukaan ei voi myöskään väheksyä kokemustani. Toisaalta kellään ei ole velvollisuutta sen enempää arvostaa ja kunnioittaa sitä. Onneksi en syntynyt pariakymmentä vuotta aiemmin, koska vielä 90-luvulla ärtyvän suolen oireet kuitattiin lääkäreidenkin toimesta yleensä luulosairaudeksi ja mielenterveysongelmiinkin suhtauduttiin ikävämmin kuin nykyään. Voin valita vain, miten itse itseeni ja kokemuksiini suhtaudun. Väheksynkö vai kunnioitanko niitä.
Sairausloman aikana vuorokausirytmini on muuttunut niin, että en meinaa saada iltaisin unta. Jostain syystä minua alkaa ahdistaa lähes aina nukkumaan mennessä - myös ennen sairauslomaa. Toisinaan vatsani on niin jumalattoman kipeä, etten pysty edes makaamaan, vaan ainoa siedettävä asento on seisominen nojaten käsillä pöytään. Ongelma on yleensä se, ettei suolistossani kiertävä tai jumittava ilma tule millään ulos. Suhteellisen usein käy myös niin, että vaikka ilma tulisi ulos, niin hyvä olo kestää vain muutaman minuutin, kunnes tunnen suolistossani taas valtavan ilmakuplan painavan jossakin mutkassa. Töissä ja muissa sosiaalisissa tilanteissa ilma sitten pyrkiikin sopivasti ulos juuri, kun sitä ei todellakaan voi ulos päästää.
Sairauslomalla olen usein nukahtanut vasta kahden aikoihin yöllä ja päässyt ylös aamukymmeneltä. Yhtenä päivänä nousin yhdeltätoista syömään aamiaista ja jatkoin nukkumista heti sen jälkeen. Uudestaan nousin herätyskelloon kolmelta iltapäivällä ehtiäkseni tapaamaan sovitusti kaveriani. Eräänä toisena päivänä kävin äitini kanssa museossa ja lounaalla ja sieltä kotiin päästyäni sain ripulikohtauksen, jonka jälkeen nukuin uupuneena kolme tuntia sikeästi, kunnes puolisoni herätti minut tultuaan töistä kotiin. Oletan, että edelleen siis tulee olemaan niitä päiviä, kun en vain yksinkertaisesti pysty lähtemään aamulla töihin tai joudun lähtemään kotiin kesken työpäivän. En viittaa unettomuuteen vaan suolisto-oireisiini.
Olen käynyt sairauslomalla jonkin verran kuntosalilla ja jumpissa, tavannut kavereita ja ystäviä, lukenut lehtiä ja kirjoja, viettänyt aikaa netissä ja sovelluksissa, katsonut tallentamiani tv-ohjelmia ja elokuvia, kirjoittanut tätä blogia, käynyt lääkärissä ja hammaslääkärissä ja psykoterapiassa ja hieronnassa, siivonnut ja laittanut ruokaa. Kavereiden ja ystävien sekä puolisoni kanssa olen käynyt mm. elokuvissa, kävelyllä ja syömässä tai kahvilla. Päivät kuluvat todella nopeasti ilman työssäkäyntiäkin.
Yhdessä hetkessä saatan ajatella valoisasti, että kaikki kääntyy parhain päin ja alkaa sujua hyvin palattuani töihin. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin saatankin olla lähes varma, että mikään ei koskaan muutu ja kaikki on ihan yhtä raskasta ja tuskallista kuin viime aikoina. Fakta on joka tapauksessa se, että kukaan muu ei voi tietää, miltä minusta tuntuu ja kuinka paljon kärsin. Eivät edes muut masennuksesta ja IBS:stä tai muista vatsavaivoista kärsivät, koska oireet ja kokemus niistä ovat aina yksilöllisiä. Niin ollen kukaan ei voi myöskään väheksyä kokemustani. Toisaalta kellään ei ole velvollisuutta sen enempää arvostaa ja kunnioittaa sitä. Onneksi en syntynyt pariakymmentä vuotta aiemmin, koska vielä 90-luvulla ärtyvän suolen oireet kuitattiin lääkäreidenkin toimesta yleensä luulosairaudeksi ja mielenterveysongelmiinkin suhtauduttiin ikävämmin kuin nykyään. Voin valita vain, miten itse itseeni ja kokemuksiini suhtaudun. Väheksynkö vai kunnioitanko niitä.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Auktoriteetti
Ihmiset kuvittelevat saavuttavansa auktoriteetin ottamalla sen, vaikka se annetaan kunnioituksen sivutuotteena.
Kaisa Hemming-Kyrö
Kaisa Hemming-Kyrö
Seksikkyys
Epäseksikkäintä on mielestäni häpeä, itsesääli ja tyytymättömyys omaan kehoon. Seksikkäintä on rohkeus (ei uhkarohkeus), hyvä itsetunto ja tyytyväisyys omaan kehoon. Yksinkertaista.
Asenneongelma
Maaret Kallion kolumni asenteesta:
http://vaestoliitonblogi.com/2014/04/07/minulla-on-asenneongelma/
http://vaestoliitonblogi.com/2014/04/07/minulla-on-asenneongelma/
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Vanhemmuus
Se, että valitsee jonkun lapsensa äidiksi tai isäksi, on suurin luottamuksen osoitus ja kohteliaisuus, jonka voi ihmiselle antaa.
Sofia Ruutu
Sofia Ruutu
Riippuvuus
Kaikilla on riippuvuuksia, monet rutiinit esimerkiksi. Omista riippuvuuksista puhuessani tarkoitan, että ilman jotakin eläminen vituttaa ja hermostuttaa. Siitä seuraa puolestaan keskittymiskyvyttömyyttä, levottomuutta ja ärsyyntyneisyyttä. Riippuvuussairaudet ovat tietenkin asia erikseen, ne saavat aikaan toimintakyvyttömyyttä ja vakavaa terveydellistä haittaa. Ei-sairaudellisten riippuvuuksien lisäksi ihminen on tietysti riippuvainen peruselinehdoistaan. Peruselinehdoilla tarkoitan paitsi perustoimintoja niin myös länsimaista elämäntapaa eli esim. kännykkää, peiliä ja julkisia liikennevälineitä.
Olen riippuvainen eli en oikein kestä ainakaan viikkoa kauempaa ilman...
...suklaata
...kahvia
...Myrttisen valkosipuli-suolakurkkuja
...lihaa, kalaa tai kanaa
...pähkinöitä
...nettiyhteyttä
...Pinterestiä
...tv:tä
...Helsingin Sanomia
...halausta tai muuta kosketusta
...hikiliikuntaa
...musiikkia
...ajatusteni kirjoittamista.
Olen riippuvainen eli en oikein kestä ainakaan viikkoa kauempaa ilman...
...suklaata
...kahvia
...Myrttisen valkosipuli-suolakurkkuja
...lihaa, kalaa tai kanaa
...pähkinöitä
...nettiyhteyttä
...Pinterestiä
...tv:tä
...Helsingin Sanomia
...halausta tai muuta kosketusta
...hikiliikuntaa
...musiikkia
...ajatusteni kirjoittamista.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Psyykkiset ongelmani
Ylenpalttinen stressaaminen ja huono stressinsietokyky
Ahdistus, katastrofiajattelu ja paniikkihäiriö
Raskasmielisyys ja masennus
Vaikeus kohdata omia ja läheisten kielteisiä tunteita
Suorituskeskeisyys, perfektionismi ja psyykkinen joustamattomuus
Ahdistus, katastrofiajattelu ja paniikkihäiriö
Raskasmielisyys ja masennus
Vaikeus kohdata omia ja läheisten kielteisiä tunteita
Suorituskeskeisyys, perfektionismi ja psyykkinen joustamattomuus
Muisti ja muistot
Haluaisin muistaa kaiken yksityiskohtaisesti, kuin videona. En ymmärrä alkuunkaan, miksi jotkut kasvot, nimet, tilanteet ja tapahtumat unohtuvat ja jotkut muistan tarkkaan. Monista tilanteista muistan vain omat tunteeni tai aistimani tunnelman. Haluaisin muistaa paljon enemmän lapsuudestani. Ajasta ennen 13 ikävuotta muistan todella vähän: vaikka kuinka pinnistän, en esimerkiksi nyt saa mieleeni yhtään muistoa ajalta ennen yläastetta. Sitä paitsi monia muistoja on vaikeaa ellei mahdotonta varmistaa alkuperäisiksi, koska ne voivatkin olla sekoitus näkemiäni valokuvia ja kuulemiani kertomuksia. Toki tiedän paljonkin asioita, mitä nuorempana tein ja mitä tapahtui, mutta en pysty näkemään tapahtumia mielessäni. Perheelläni ei ollut videokameraa enkä tiedä päätyneeni kenenkään muunkaan kotivideoille.
Aina näin keväisin minulle tulee elävästi mieleen rakas muisto 8. luokan keväästä, kun olin parhaan ystäväni kanssa Kansallisteatterissa tutustumassa työelämään (TET) ja kävelimme ympäri Helsingin keskustaa viemässä Kansallisteatterin ohjelmistoesitteitä eri paikkoihin, kuten Bio Rexin aulaan ja Pohjoisesplanadin turisti-infoon. Vaikka moni kevät on varmaan sen jälkeenkin ollut lämmin ja aurinkoinen, niin minkään muun kevään aurinko ja lämpö ei ole jäänyt mieleeni yhtä hyvin. Kuljimme ulkona lyhythihaisissa paidoissa riemuissamme säästä, onnistuneesta työhöntutustumispaikan valinnasta ja yhdessäolosta. Muistaakseni silloin oli vasta huhtikuu. Se oli yksiselitteisesti varsinaisen lapsuuteni viimeinen kevät, viimeinen naurun ja huolettomuuden kevät.
Aina näin keväisin minulle tulee elävästi mieleen rakas muisto 8. luokan keväästä, kun olin parhaan ystäväni kanssa Kansallisteatterissa tutustumassa työelämään (TET) ja kävelimme ympäri Helsingin keskustaa viemässä Kansallisteatterin ohjelmistoesitteitä eri paikkoihin, kuten Bio Rexin aulaan ja Pohjoisesplanadin turisti-infoon. Vaikka moni kevät on varmaan sen jälkeenkin ollut lämmin ja aurinkoinen, niin minkään muun kevään aurinko ja lämpö ei ole jäänyt mieleeni yhtä hyvin. Kuljimme ulkona lyhythihaisissa paidoissa riemuissamme säästä, onnistuneesta työhöntutustumispaikan valinnasta ja yhdessäolosta. Muistaakseni silloin oli vasta huhtikuu. Se oli yksiselitteisesti varsinaisen lapsuuteni viimeinen kevät, viimeinen naurun ja huolettomuuden kevät.
Onnenonkijan evoluutio
Russ Harris kuvailee suoraviivaisesti nykyihmisen tyytymättömyyden ja tuhoon tuomitun onnenmetsästyksen evolutiivisen taustan kirjassaan Onnellisuusansa. Aloin lukea sitä terapeuttini suosituksesta.
Harris kirjoittaa, että mitä taitavammiksi vaarojen ja uhkien välttäjiksi esi-isämme kehittyivät, sitä pidempään he elivät ja sitä enemmän jälkeläisiä heille syntyi. Edelleen nykyihminen etsii tehokkaasti mahdollisia ongelman aiheuttajia, asioiden turvallisuutta ja hyödyllisyyttä. Mielemme varoittaa meitä uhista, kuten hylätyksi tulemisesta, itsensä nolaamisesta tai syöpään sairastumisesta. Toinen esi-isillemme tärkeä asia oli ryhmään kuuluminen, koska ilman heimon tukea ihminen jäi pian suden saaliiksi. Edelleen mieli pyrkii suojelemaan nykyihmistä ulkopuolelle jäämiseltä. Se tapahtuu vertailemalla itseä muihin: olenko sopiva, teenkö oikeita asioita, edistynkö tarpeeksi, onko joku minua parempi, hyväksyvätkö muut minut tällaisena? Esi-isiemme yhteisöt olivat kuitenkin pieniä, joten vertailukohtia oli suhteellisen vähän. Nykyään meidät ympäröi radion, television, lehtien ja netin välityksellä loputon määrä vertailukohtia, potentiaalisesti jollain tapaa parempia ihmisiä. Älykkäämpiä, kokeneempia, rikkaampia, hauskempia, kauniimpia, seksikkäämpiä, terveempiä, vaikutusvaltaisempia, menestyneempiä ja ihailtavampia. Ja niin kuin esi-isämme havaitsivat, enemmän on parempi. Enemmän aseita, enemmän jälkeläisiä, enemmän ruokavarastoja, enemmän suojaa myrskyiltä ja pedoilta. Nykyään kohteet vain ovat vaihtuneet: haluamme enemmän rahaa, valtaa, rakkautta, ihailua ja tavaroita. Johtopäätöksenä Harris toteaa, ettei ole mikään ihme, että nykyihmisen on niin vaikeaa olla onnellinen.
Evoluutiivinen teoria kuulostaa loogiselta, mutta en osaa enkä halua sitä sen enempää arvioida. Tulee vaan mieleeni lukuisat lehtihaastattelut yms., joissa menestyneet ja onnellisen kuvan itsestään antavat ihmiset kertovat näkevänsä aina muutoksessa mahdollisuuden ja olevansa itse vastuussa onnellisuudestaan. Helppohan se on onnellisena sanoa. Minä näen muutoksessa riskin ja riskissä aiheen ahdistua. Sairaana on mielestäni vaikeaa olla onnellinen, ja sairauksista ihminen on suhteellisen harvoin vastuussa itse. Vastuu liittyy ajatukseen syyllisyydestä, ja syyllisten etsiminen johtaa ennemmin katkeruuteen kuin myönteiseen ajatteluun ja myönteisiin tunteisiin.
Tänään Helsingin Sanomissa nuori nainen puki sanoiksi sen, mitä moni varmasti miettii. Miten liki seitsemänkymppinen jaksaa jatkaa edelleen työelämässä, kun nuoretkin uupuvat yrittäessään pysyä sen vauhdissa. Vuonna 1990 syntyneen vanhuuseläke alkaa näillä näkymin 67 vuoden ja 7 kuukauden iässä, ja tavoiteltu eläkeikä on jo liki 71 vuotta.
Harris kirjoittaa, että mitä taitavammiksi vaarojen ja uhkien välttäjiksi esi-isämme kehittyivät, sitä pidempään he elivät ja sitä enemmän jälkeläisiä heille syntyi. Edelleen nykyihminen etsii tehokkaasti mahdollisia ongelman aiheuttajia, asioiden turvallisuutta ja hyödyllisyyttä. Mielemme varoittaa meitä uhista, kuten hylätyksi tulemisesta, itsensä nolaamisesta tai syöpään sairastumisesta. Toinen esi-isillemme tärkeä asia oli ryhmään kuuluminen, koska ilman heimon tukea ihminen jäi pian suden saaliiksi. Edelleen mieli pyrkii suojelemaan nykyihmistä ulkopuolelle jäämiseltä. Se tapahtuu vertailemalla itseä muihin: olenko sopiva, teenkö oikeita asioita, edistynkö tarpeeksi, onko joku minua parempi, hyväksyvätkö muut minut tällaisena? Esi-isiemme yhteisöt olivat kuitenkin pieniä, joten vertailukohtia oli suhteellisen vähän. Nykyään meidät ympäröi radion, television, lehtien ja netin välityksellä loputon määrä vertailukohtia, potentiaalisesti jollain tapaa parempia ihmisiä. Älykkäämpiä, kokeneempia, rikkaampia, hauskempia, kauniimpia, seksikkäämpiä, terveempiä, vaikutusvaltaisempia, menestyneempiä ja ihailtavampia. Ja niin kuin esi-isämme havaitsivat, enemmän on parempi. Enemmän aseita, enemmän jälkeläisiä, enemmän ruokavarastoja, enemmän suojaa myrskyiltä ja pedoilta. Nykyään kohteet vain ovat vaihtuneet: haluamme enemmän rahaa, valtaa, rakkautta, ihailua ja tavaroita. Johtopäätöksenä Harris toteaa, ettei ole mikään ihme, että nykyihmisen on niin vaikeaa olla onnellinen.
Evoluutiivinen teoria kuulostaa loogiselta, mutta en osaa enkä halua sitä sen enempää arvioida. Tulee vaan mieleeni lukuisat lehtihaastattelut yms., joissa menestyneet ja onnellisen kuvan itsestään antavat ihmiset kertovat näkevänsä aina muutoksessa mahdollisuuden ja olevansa itse vastuussa onnellisuudestaan. Helppohan se on onnellisena sanoa. Minä näen muutoksessa riskin ja riskissä aiheen ahdistua. Sairaana on mielestäni vaikeaa olla onnellinen, ja sairauksista ihminen on suhteellisen harvoin vastuussa itse. Vastuu liittyy ajatukseen syyllisyydestä, ja syyllisten etsiminen johtaa ennemmin katkeruuteen kuin myönteiseen ajatteluun ja myönteisiin tunteisiin.
Tänään Helsingin Sanomissa nuori nainen puki sanoiksi sen, mitä moni varmasti miettii. Miten liki seitsemänkymppinen jaksaa jatkaa edelleen työelämässä, kun nuoretkin uupuvat yrittäessään pysyä sen vauhdissa. Vuonna 1990 syntyneen vanhuuseläke alkaa näillä näkymin 67 vuoden ja 7 kuukauden iässä, ja tavoiteltu eläkeikä on jo liki 71 vuotta.
lauantai 2. huhtikuuta 2016
Lempi-tv-sarjani
▪ Ihmisten puolue
▪ Everwood
▪ Nurse Jackie
▪ Salainen miljonääri
▪ Viimeistä päivää
▪ Ihmisten puolue
▪ Pasila
▪ Office (UK)
▪ Office (US)
▪ Modern Family
▪ Mad Men
▪ Monk
▪ Helppo elämä
▪ Klikkaa mua 1. kausi
▪ Tahdon asia
▪ Iholla
▪ L.A. Ink
▪ Shameless (US)
▪ Kätevä emäntä ja Kätevän emännän juhlat
▪ Uutishuone
▪ Occupation – Paluu helvettiin (BBC :n minisarja)
▪ Alavilla mailla hallan vaara (minisarja)
▪ Alamaailma-trilogia (minisarja)
▪ Fresh Meat
▪ Kimmo 1. kausi
▪ The Car Czar
▪ Roba
▪ Dance
▪ Kontoret
▪ Torka aldrig tårar utan handskar
▪ En pilgrims död
▪ Girls
▪ Syke
▪ Irtiottoja
▪ Vedetään hatusta
▪ Newsroom
▪ Homeland
▪ Breaking Bad
▪ Mustat lesket
▪ Orange Is The New Black
▪ Vallan linnake
▪ Better Call Saul
▪ Hinnalla millä hyvänsä
▪ Siskonpeti
▪ Solsidan
▪ Uusi Sherlock
▪ The Ellen Show
▪ Everwood
▪ Nurse Jackie
▪ Salainen miljonääri
▪ Viimeistä päivää
▪ Ihmisten puolue
▪ Pasila
▪ Office (UK)
▪ Office (US)
▪ Modern Family
▪ Mad Men
▪ Monk
▪ Helppo elämä
▪ Klikkaa mua 1. kausi
▪ Tahdon asia
▪ Iholla
▪ L.A. Ink
▪ Shameless (US)
▪ Kätevä emäntä ja Kätevän emännän juhlat
▪ Uutishuone
▪ Occupation – Paluu helvettiin (BBC :n minisarja)
▪ Alavilla mailla hallan vaara (minisarja)
▪ Alamaailma-trilogia (minisarja)
▪ Fresh Meat
▪ Kimmo 1. kausi
▪ The Car Czar
▪ Roba
▪ Dance
▪ Kontoret
▪ Torka aldrig tårar utan handskar
▪ En pilgrims död
▪ Girls
▪ Syke
▪ Irtiottoja
▪ Vedetään hatusta
▪ Newsroom
▪ Homeland
▪ Breaking Bad
▪ Mustat lesket
▪ Orange Is The New Black
▪ Vallan linnake
▪ Better Call Saul
▪ Hinnalla millä hyvänsä
▪ Siskonpeti
▪ Solsidan
▪ Uusi Sherlock
▪ The Ellen Show
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Lempirunoilijat
▪ Ilkka Hautala
▪ Tommy Tabermann
▪ Aulikki Oksanen
▪ Eino Leino
▪ Eino Santanen
▪ Markku Envall
▪ Heikki Niska
▪ Maire Loppi
▪ Yahya Hassan
▪ Tommy Tabermann
▪ Aulikki Oksanen
▪ Eino Leino
▪ Eino Santanen
▪ Markku Envall
▪ Heikki Niska
▪ Maire Loppi
▪ Yahya Hassan
Ystävyys, parisuhde ja oma itse
Jotkut kuvailevat ystäväpiiriään toiseksi perheekseen. En ole koskaan kokenut niin. Minua on aina harmittanut, ettei kukaan ole koskaan pyytänyt minua mukaan kaverimatkoille mökille tai ulkomaille. Tietääkseni kaikki kaverini ja ystäväni ovat olleet muiden kavereidensa kanssa reissussa. Se kertoo paljon minusta. Olen kontrollifriikki synkistelijä, jota ei kannata ottaa vaivoikseen, kun tarkoituksena on pitää hauskaa ja ottaa rennosti. Tuntuu, että kaikilla muilla on hauskoja yhteisiä muistoja. Kerran olin kaveriporukalla Provinssissa 18-vuotiaana ja voinen sanoa, että muilla olisi ollut hauskempaa ilman minua. Minusta siellä oli lähinnä ahdistavaa ja epämukavaa. Eniten nautin pienissä kokoonpanoissa ja kahdenkeskisissä tapaamisissa, mutta se johtunee osittain siitä, etten ole tottunut viettämään aikaa porukassa. Haaveilen siitä, että joku pyytäisi minua mukaan kaverireissuun.
Haaveilen myös siitä, että minulla olisi edelleen paras ystävä. Niin läheinen kuin lapsuudessa ja vielä lukioikäisenä. Onhan joillain sellainen vielä aikuisenakin ja perheellisenä. Nuorempana omistauduttiin yhdelle tai korkeintaan muutamalle ystävälle, mutta aikuisten ystävyydet tuntuvat jakautuvan useamman kesken eikä kenenkään kanssa olla niin läheisiä, että voitaisiin luontevasti soitella tai viestitellä niitä näitä. Aikuisena väliin ilmestyy jokin ihme muuri. Niin ainakin minulle on käynyt. Kaikilla on niin paljon harrastuksia ja töitä ja kavereita ja kaiken maailman murheita. Mielestäni ystävyyssuhteiden ei tarvitsisi juurikaan muuttua parisuhteen takia, mutta niinkin tuntuu helposti käyvän.
Olen usein miettinyt, mikä on oma itse. Mistä tiedän itsekään, milloin olen oma itseni, mitä se tarkoittaa? Toisaalta koen olevani oma itseni iloisena ja puuhakkaana, määrätietoisena ja ahkerana, avuliaana ja puheliaana. Toisaalta silloin, kun haluan vetäytyä kotiin, en jaksa puhua enkä halua nähdä ketään tai korkeintaan puolisoni enkä kykene näkemään tulevaisuutta. Faktahan on se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia eri ihmisten seurassa ja eri mielentiloissa saati eri voinnissa. Tietysti silloin, jos joudun esittämään pirteää ja puuhakasta, kun oikeasti olen masentunut ja haluaisin vetäytyä nukkumaan keskellä päivää, oma itseni on noista jälkimmäinen. Mutta voidaanko sanoa, että tämänhetkinen ahdistunut, uupunut, masentunut minä ei ole oma itseni? Viitataanko termillä oma itse persoonan parhaisiin puoliin eli myönteisimpään ilmenemismuotoon? Siihen, millainen ihminen on voidessaan hyvin, onnellisena. En tässä nyt mieti mitään sivistyssanakirjan määritelmää, vaan sitä miten ihmiset käytännössä termiä käyttävät ja tulkitsevat.
Edelliseen liittyen olen parisuhteeseen ja viime aikoina myös kaverisuhteisiin liittyen miettinyt, missä määrin ja missä asioissa on tervettä ja kannattavaa muuttua ja missä ei. Kaikkialla puhutaan siitä, että parisuhteen eteen on työskenneltävä ja on oltava valmis muuttamaan toiminta- ja ajattelutapojaan parisuhteen hyväksi. Jos jokin toimintatapani ärsyttää toista, niin pitäisikö minun muuttaa sitä vai onko se alistumista ja oman itsen kadottamista? Kuinka pitkälle omasta itsestä on syytä pitää kiinni? Olen myös ihmetellyt, miksei ystävyyssuhteiden eteen työskentelemisestä koskaan puhuta. Kukaan ei varmasti toivo ystävyyksiensä päättyvän eroon, mutta en itse ainakaan ole käynyt ystävieni kanssa sen tyyppisiä keskusteluja kuin mitä puolisoni kanssa parisuhteesta. Ehkä se johtuu juurikin siitä, ettei minulla ole niin läheisiä ystäviä, että siihen olisi tarvetta.
Haaveilen myös siitä, että minulla olisi edelleen paras ystävä. Niin läheinen kuin lapsuudessa ja vielä lukioikäisenä. Onhan joillain sellainen vielä aikuisenakin ja perheellisenä. Nuorempana omistauduttiin yhdelle tai korkeintaan muutamalle ystävälle, mutta aikuisten ystävyydet tuntuvat jakautuvan useamman kesken eikä kenenkään kanssa olla niin läheisiä, että voitaisiin luontevasti soitella tai viestitellä niitä näitä. Aikuisena väliin ilmestyy jokin ihme muuri. Niin ainakin minulle on käynyt. Kaikilla on niin paljon harrastuksia ja töitä ja kavereita ja kaiken maailman murheita. Mielestäni ystävyyssuhteiden ei tarvitsisi juurikaan muuttua parisuhteen takia, mutta niinkin tuntuu helposti käyvän.
Olen usein miettinyt, mikä on oma itse. Mistä tiedän itsekään, milloin olen oma itseni, mitä se tarkoittaa? Toisaalta koen olevani oma itseni iloisena ja puuhakkaana, määrätietoisena ja ahkerana, avuliaana ja puheliaana. Toisaalta silloin, kun haluan vetäytyä kotiin, en jaksa puhua enkä halua nähdä ketään tai korkeintaan puolisoni enkä kykene näkemään tulevaisuutta. Faktahan on se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia eri ihmisten seurassa ja eri mielentiloissa saati eri voinnissa. Tietysti silloin, jos joudun esittämään pirteää ja puuhakasta, kun oikeasti olen masentunut ja haluaisin vetäytyä nukkumaan keskellä päivää, oma itseni on noista jälkimmäinen. Mutta voidaanko sanoa, että tämänhetkinen ahdistunut, uupunut, masentunut minä ei ole oma itseni? Viitataanko termillä oma itse persoonan parhaisiin puoliin eli myönteisimpään ilmenemismuotoon? Siihen, millainen ihminen on voidessaan hyvin, onnellisena. En tässä nyt mieti mitään sivistyssanakirjan määritelmää, vaan sitä miten ihmiset käytännössä termiä käyttävät ja tulkitsevat.
Edelliseen liittyen olen parisuhteeseen ja viime aikoina myös kaverisuhteisiin liittyen miettinyt, missä määrin ja missä asioissa on tervettä ja kannattavaa muuttua ja missä ei. Kaikkialla puhutaan siitä, että parisuhteen eteen on työskenneltävä ja on oltava valmis muuttamaan toiminta- ja ajattelutapojaan parisuhteen hyväksi. Jos jokin toimintatapani ärsyttää toista, niin pitäisikö minun muuttaa sitä vai onko se alistumista ja oman itsen kadottamista? Kuinka pitkälle omasta itsestä on syytä pitää kiinni? Olen myös ihmetellyt, miksei ystävyyssuhteiden eteen työskentelemisestä koskaan puhuta. Kukaan ei varmasti toivo ystävyyksiensä päättyvän eroon, mutta en itse ainakaan ole käynyt ystävieni kanssa sen tyyppisiä keskusteluja kuin mitä puolisoni kanssa parisuhteesta. Ehkä se johtuu juurikin siitä, ettei minulla ole niin läheisiä ystäviä, että siihen olisi tarvetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)