Tuntuu uskomattomalta olla nyt siinä tilanteessa, josta olen haaveillut koko ikäni, siitä asti kun aloin leikkiä nukeilla. Oma vauva, omassa vatsassa. Pelkään monia asioita, mutta ainakin suurin tai yksi suurimmista peloistani, lapsettomuus, näyttää olleen turha. Nyt, kun raskaus on edennyt yli puolivälin, voin myös todeta, että monet raskauteen liittyvistä peloistani eivät ole toteutuneet: keskenmeno, synnytykseen asti jatkuva voimakas raskauspahoinvointi, parisuhdeongelmat, akne, ummetus, ylimääräiset raskauskilot. Osa noista voi toki vielä toteutua, ja edessä on muita pelkoja, esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin synnytys. Se pelko on käynyt toteen, että kasvava kohtu pahentaa IBS-vaivojani. Alaselkäkivut ovat myös jo alkaneet, vaikkei vatsani vielä kovin suuri ole. Raskauskiloista mainittakoon, että ehkä alkuraskauden pahoinvointi hillitsi painonnousua, mutta toisaalta se myös esti harrastamasta hikiliikuntaa. Raskausaikana kielletyistä ruoka-aineista eniten kaipaan sushia (raaka kala, merilevä, inkivääri), graavilohta, fetaa ja viiniä. Edessä kuiva kesä.
Paljon hyvää on tapahtunut viime kirjoitukseni jälkeen. Rakenneultrassa oli kaikki hyvin, ja vauva voisi jo selvitä hengissä. Toivottavasti hän kuitenkin pysyy kiltisti kohdussa vähintään heinäkuuhun asti. Meidän täytyy käydä heinäkuun alussa ylimääräisessä ultrassa, koska istukka on tällä hetkellä kohdunsuun edessä. Todennäköisesti se liikkuu ylemmäs kohdun kasvaessa, mutta Naistenklinikalla on vuosittain pari tapausta, että istukka ei liiku pois kohdunsuulta, ja siksi synnytys tehdään sektiolla 2-3 viikkoa ennen laskettua aikaa. Heinäkuun ultrassa varmistetaan, mikä istukan tilanne on silloin. Vauvan kehitykseen tai minun vointiini se ei vaikuta. En edes ajattele tuota vastoinkäymisenä tai huonona uutisena, koska minulle ei ole tärkeää synnyttää alateitse. Rakenneultrassa olisi voinut selvittää lapsen sukupuolen, mutta emme halunneet tietää sitä. Jännittävää!
Olen myös tuntenut vauvan liikkeitä noin kahden viikon ajan. Viikon verran aiemmin aloin tuntea jotain pientä, mutta sitä ei vielä erottanut ilmavaivoista. Sitten tuntemukset voimistuivat ja vakuutuin siitä, että ne ovat vauvan liikkeitä, koska en ollut tuntenut ennen samanlaisia muljahduksia, ne tuntuivat vatsan etuosassa ja sopivalla korkeudella navan alapuolella. Suolisto on alkanut siirtyä kohdun työntämänä ylemmäs. On ihanaa tuntea vauvan liikkeet, ikään kuin hän kommunikoisi kanssani. Tosin maanantain neuvolakäynnin (3. terveydenhoitajan tapaaminen) jälkeen olen ollut hieman hysteerinen aamuisin, ennen kuin tunnen päivän ensimmäiset potkut. Terveydenhoitaja nimittäin sanoi, että jos päivän aikana ei tunne yhtään liikettä, pitää maata tunti rauhassa, ja jos senkään aikana ei tunne mitään, pitää juoda lasillinen mehua ja maata vielä toinen tunti kuulostellen. Jos liikkeitä ei tunne, on syytä huolestua ja soittaa synnytyssairaalan päivystykseen. Onneksi olen tuntenut liikkeitä joka päivä jo aamupäivällä. Eniten niitä tuntuu kuitenkin selällään tai kyljellään maatessani.
Ensimmäistä kertaa lapsuuden jälkeen tuntuu, että elämässäni on onnellisuuden pohjavire. Aina ennen olen kokenut onnea vain hetkissä, kun elämäni pohjavireenä on ollut masennus, ahdistus ja synkkyys. Minusta on aina ollut ihmeellistä, miten kaukaiselta hyvä olo tuntuu, kun voin pahoin, ja miten kaukaiselta masennus ja ahdistus tuntuu, kun voin hyvin, vaikka oikeasti muutoksesta olisi vain viikkoja tai korkeintaan kuukausia. Sisäinen kriitikkoni on toki muistanut huomauttaa, että onnen tunteet ovat vain raskaushormonien aikaansaama huijaus, ja ne kyllä romahtavat ryminällä, kunhan vauva on syntynyt. Onneksi ainakin toistaiseksi olen kyennyt viittaamaan kintaalla noille ajatuksille ja luottamaan onnen jatkuvuuteen. Tällä hetkellä ajattelen, että raskaan vauva-arjenkin, univajeen ja muun sellaisen aikana onnellisuuden pohjavire elämässä voi jatkua. Jää nähtäväksi.
Nyt kun töitä ennen kesä- ja äitiyslomaa on jäljellä vain alle kaksi kuukautta, minulla on jo toinen jalka työelämän ulkopuolella. En jaksa välittää työasioista niin paljon kuin ennen, koska en varmaan ole palaamassa samaan työhön äitiysloman jälkeen.
