Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa.
Hän sanoi: Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta. Toinen niistä on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe. Toinen on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus.
Kumpi susi voittaa, kysyi lapsi.
Se jota ruokit, vastasi vanhus.
torstai 29. lokakuuta 2015
Onni
Olen onnellinen, kun saan elää omaa elämääni ja olla juuri sellainen, kuin oikeasti olen. Olen onnellinen, kun minun ei tarvitse hävetä tekemisiäni, mielenkiinnonkohteitani tai persoonallisuuttani. Tämä edellyttää sitä, että ihmiset lähelläni antavat minulle tilaa, kunnioittavat valintojani ja arvostavat minua. Onnellisuuteni riippuu siis paljon muistakin ihmisistä. Ihminen ei ole oman onnensa seppä, ellei tule onnelliseksi totaalisesta eristäytymisestä.
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Kosketus
Kosketus on kaksipiippuinen juttu. Yhä vahvemmin olen alkanut ajatella, että me suomalaiset olisimme yleisesti onnellisempia, jos koskettaisimme toisiamme enemmän. Käytän sanaa koskettaa, koska sanassa kosketella on häiritsevä kaiku.
Kosketus vapauttaa aivoissa oksitosiinia, hyvän olon hormonia, jonka on todistettu vahvistavan ihmisten välistä kiintymystä ja luottamusta. Havaintojeni perusteella suomalaisessa kulttuurissa ihaillaan oksitosiinin pidättelemistä aivoissa mahdollisimman pitkään. Pidättyväistä pidetään parempana kuin vapautunutta.
Esimerkiksi työpaikalla minun tekisi mieli välillä ohimennen koskettaa toista hartialle tsempiksi ja merkiksi siitä, että välitän hänen voinnistaan ja mielialastaan. Tai ihan kunnolla halata ihan vaan siksi, että tuntuu siltä. Siksi että saisin siten aikaan hyvän mielen sekä itselleni että toiselle. Avainsana on: luontevasti. En tarkoita tuntemattomien välistä koskemista.
Kaksimielistä kosketusta en voi sietää. Seksuaalisella tavalla minua ei saa koskettaa kuin puolisoni. Koskettelun erottaa kyllä koskettamisesta, vaikka se ulkopuolisen silmiin näyttäisi viattomalta. Sen aistii. Arvelen, että vääränlaisen kosketuksen pelko estää useimpia suomalaisia koskettamasta toisia lainkaan. Eikä kukaan halua otsaansa intimiteettireviirejä rikkovan hyypiön leimaa. Koskevasta kollegastahan voidaan tehdä ilmoitus häirinnästä.
Jos ihmiset eivät pysty luontevasti koskemaan toisiaan arjessa, vaihtoehto olisi tuoda työpaikoille lemmikkejä. Voi kuinka ihanaa olisi työskennellä huriseva kissa sylissä tai käydä kahvitauolla ulkoiluttamassa koiraa raittiissa ilmassa! Asiakkaistakin suurin osa tuntisi varmasti olonsa kotoisammaksi ja lämpimämmin tervetulleeksi, jos vastassa olisi toimiston valkoisten seinien ja kolkkojen käytävien lisäksi pehmoisia, iloisia eläimiä, jotka eivät arvostele tai tuomitse heitä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa tiede pystyy selättämään kaikki allergiat!
Kosketus vapauttaa aivoissa oksitosiinia, hyvän olon hormonia, jonka on todistettu vahvistavan ihmisten välistä kiintymystä ja luottamusta. Havaintojeni perusteella suomalaisessa kulttuurissa ihaillaan oksitosiinin pidättelemistä aivoissa mahdollisimman pitkään. Pidättyväistä pidetään parempana kuin vapautunutta.
Esimerkiksi työpaikalla minun tekisi mieli välillä ohimennen koskettaa toista hartialle tsempiksi ja merkiksi siitä, että välitän hänen voinnistaan ja mielialastaan. Tai ihan kunnolla halata ihan vaan siksi, että tuntuu siltä. Siksi että saisin siten aikaan hyvän mielen sekä itselleni että toiselle. Avainsana on: luontevasti. En tarkoita tuntemattomien välistä koskemista.
Kaksimielistä kosketusta en voi sietää. Seksuaalisella tavalla minua ei saa koskettaa kuin puolisoni. Koskettelun erottaa kyllä koskettamisesta, vaikka se ulkopuolisen silmiin näyttäisi viattomalta. Sen aistii. Arvelen, että vääränlaisen kosketuksen pelko estää useimpia suomalaisia koskettamasta toisia lainkaan. Eikä kukaan halua otsaansa intimiteettireviirejä rikkovan hyypiön leimaa. Koskevasta kollegastahan voidaan tehdä ilmoitus häirinnästä.
Jos ihmiset eivät pysty luontevasti koskemaan toisiaan arjessa, vaihtoehto olisi tuoda työpaikoille lemmikkejä. Voi kuinka ihanaa olisi työskennellä huriseva kissa sylissä tai käydä kahvitauolla ulkoiluttamassa koiraa raittiissa ilmassa! Asiakkaistakin suurin osa tuntisi varmasti olonsa kotoisammaksi ja lämpimämmin tervetulleeksi, jos vastassa olisi toimiston valkoisten seinien ja kolkkojen käytävien lisäksi pehmoisia, iloisia eläimiä, jotka eivät arvostele tai tuomitse heitä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa tiede pystyy selättämään kaikki allergiat!
Pitkävihaisuus vs. ratkaisukeskeisyys
Olen ollut aina suhteellisen pitkävihainen. Parisuhteessa se on aiheuttanut hankaluuksia. Puolisoni on tässä suhteessa tosi erilainen, hänen suuttumuksensa haihtuu yleensä erittäin nopeasti. Olen todella tyytyväinen itseeni siinä, että olen sinnikkäällä yrittämisellä pystynyt muuttumaan tässä asiassa parempaan suuntaan. Pitkävihaisuus ja jumittuminen on itse asiassa varsin lapsellista.
Nykyään pystyn päästämään irti suuttumuksesta, ärtymyksestä, loukkaantumisesta ja pettymyksestä huomattavasti sukkelammin kuin vielä vuosi tai puoli vuotta sitten. Se on vapauttavaa. Aiemmin linnoittauduin negatiivisiin tunteisiinsa enkä päässyt ulos, vaikka olisin halunnut. Järjellä tiesin, ettei murjottaminen ratkaise mitään. Silti vaadin ylhäisessä hiljaisuudessani, että minua tullaan halaamaan ja hellästi kutsumaan takaisin aurinkoon.
Vasta ihan viime kuukausina olen kyennyt tekemään itse aloitteen, kysymään puolisoltani: voitaisko halata? Olen kysynyt itseltäni, millä perusteella minun on näissä tilanteissa oltava aina saamapuolella. Olen kysynyt, mitä pahaa voi tapahtua, jos nyt luovun negatiivisista tunteista ja teen aloitteen kohti ratkaisua ja parempaa mieltä. Entä mitä hyvää siitä voisi seurata? Näihin kysymyksiin on ollut helppo vastata.
Nykyään pystyn päästämään irti suuttumuksesta, ärtymyksestä, loukkaantumisesta ja pettymyksestä huomattavasti sukkelammin kuin vielä vuosi tai puoli vuotta sitten. Se on vapauttavaa. Aiemmin linnoittauduin negatiivisiin tunteisiinsa enkä päässyt ulos, vaikka olisin halunnut. Järjellä tiesin, ettei murjottaminen ratkaise mitään. Silti vaadin ylhäisessä hiljaisuudessani, että minua tullaan halaamaan ja hellästi kutsumaan takaisin aurinkoon.
Vasta ihan viime kuukausina olen kyennyt tekemään itse aloitteen, kysymään puolisoltani: voitaisko halata? Olen kysynyt itseltäni, millä perusteella minun on näissä tilanteissa oltava aina saamapuolella. Olen kysynyt, mitä pahaa voi tapahtua, jos nyt luovun negatiivisista tunteista ja teen aloitteen kohti ratkaisua ja parempaa mieltä. Entä mitä hyvää siitä voisi seurata? Näihin kysymyksiin on ollut helppo vastata.
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Musertava työelämä
Viime aikoina mieleni on tehnyt käydä siilipuolustukseen. Käpertyä kippuraan piikit pystyssä. Ainoa mitä ympäristöstä haluaisin ja tarvitsisin viereeni olisi puolisoni.
Tunnen oloni päivä päivältä kykenemättömämmäksi vastaamaan työelämän absurdeihin ja epäinhimillisiin vaatimuksiin. Koen asetettujen tavoitteiden ja päämäärien lipuvan koko ajan kauemmas. Minä en pysty tähän. Enkä tosi asiassa ymmärrä, kuinka kukaan pystyy. Seuraan epäuskoisena kollegojani ja toisaalta tiedän itsekin esittäväni hyvinvoivaa ja iloista. Ehkä kaikki muutkin tekevät niin. Heikkoutta ei saa näyttää. Jos niin erehtyy tekemään, niin ennen poistumista näyttämöltä on vähintäänkin naurahdettava loppukevennykseksi: äh, liioittelin vaan, enhän minä oikeasti.
Mutta mitkä ovat vaihtoehtoni? Tuntuu aivan helvetin pahalta, että joutuisin vaihtamaan alaa - en siksi, että kokisin valinneeni itselleni sopimattoman ammatin. Olen työssäni hyvä, olen kiinnostunut ja motivoitunut siitä, alallani on hyvä työllisyystilanne, palkka ei ole matalimmasta päästä (joskin vaatimustasoon nähden kohtuuttoman pieni) ja etenemismahdollisuuksiakin on. Mutta tämä kaikki kaatuu sen alle, että työnantajan ja lainsäätäjän asettamat toimintaedellytykset ja työskentelymahdollisuudet eivät kohtaa ihmisen rajallisuuden kanssa.
Taloudellisen tiedotustoimiston eli suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän tiedotustoimiston mukaan kaikissa ammateissa tarvitaan nykyään ja tulevaisuudessa...
...yhteistyötaitoja
...tietoteknistä osaamista
...kielitaitoa
...esiintymistaitoja
...jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä
...luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä
...joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä
...oma-aloitteisuutta ja nopeaa omaksumiskykyä
...rohkeutta kohdata muutoksia.
Tämän kaiken voisi tiivistää sanoihin: Ole täydellinen versio ihmisestä. Lista on musertava. En pysty enää vastaanottamaan yhtään uutta, absurdia vaatimusta. Tuijotan katse tyhjänä työhuoneen ikkunasta ulos. Tunnen olevani umpikujassa. Ei olisi koskaan pitänyt kouluttautua tähän ammattiin. Se oli puoli itsemurhaa. En suosittele.
Tunnen oloni päivä päivältä kykenemättömämmäksi vastaamaan työelämän absurdeihin ja epäinhimillisiin vaatimuksiin. Koen asetettujen tavoitteiden ja päämäärien lipuvan koko ajan kauemmas. Minä en pysty tähän. Enkä tosi asiassa ymmärrä, kuinka kukaan pystyy. Seuraan epäuskoisena kollegojani ja toisaalta tiedän itsekin esittäväni hyvinvoivaa ja iloista. Ehkä kaikki muutkin tekevät niin. Heikkoutta ei saa näyttää. Jos niin erehtyy tekemään, niin ennen poistumista näyttämöltä on vähintäänkin naurahdettava loppukevennykseksi: äh, liioittelin vaan, enhän minä oikeasti.
Mutta mitkä ovat vaihtoehtoni? Tuntuu aivan helvetin pahalta, että joutuisin vaihtamaan alaa - en siksi, että kokisin valinneeni itselleni sopimattoman ammatin. Olen työssäni hyvä, olen kiinnostunut ja motivoitunut siitä, alallani on hyvä työllisyystilanne, palkka ei ole matalimmasta päästä (joskin vaatimustasoon nähden kohtuuttoman pieni) ja etenemismahdollisuuksiakin on. Mutta tämä kaikki kaatuu sen alle, että työnantajan ja lainsäätäjän asettamat toimintaedellytykset ja työskentelymahdollisuudet eivät kohtaa ihmisen rajallisuuden kanssa.
Taloudellisen tiedotustoimiston eli suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän tiedotustoimiston mukaan kaikissa ammateissa tarvitaan nykyään ja tulevaisuudessa...
...yhteistyötaitoja
...tietoteknistä osaamista
...kielitaitoa
...esiintymistaitoja
...jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä
...luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä
...joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä
...oma-aloitteisuutta ja nopeaa omaksumiskykyä
...rohkeutta kohdata muutoksia.
Tämän kaiken voisi tiivistää sanoihin: Ole täydellinen versio ihmisestä. Lista on musertava. En pysty enää vastaanottamaan yhtään uutta, absurdia vaatimusta. Tuijotan katse tyhjänä työhuoneen ikkunasta ulos. Tunnen olevani umpikujassa. Ei olisi koskaan pitänyt kouluttautua tähän ammattiin. Se oli puoli itsemurhaa. En suosittele.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)