Fok_it 2

Jos tunnet minut, tiedät, kehen tällä viittaan...

Fok_it

Lempikuvataiteilijoitani

▪ Ilkka Lammi
▪ Carl Larsson
▪ Yvan Rodic
▪ Lauren Greenfield
▪ Timo Utterström
▪ Anne Geddes
▪ Marko Vuorinen
▪ Isaac Madera
▪ Alejandro Lorenzo
▪ Jiri Geller
▪ Jani Leinonen
▪ Pasquale Mazzullo
▪ Yvan Rodic
▪ Linnea Frank
▪ Jamie McCartney
▪ Jani Tolin
▪ Herra Ylppö
▪ Nathalie Rattner
▪ Serena Star
▪ Kirsti Puhakka
▪ Miina Savolainen
▪ Nicholas Maggio
▪ Mode 2
▪ Joanna Kustra
▪ Jenni “Rita Hill” Ritamäki
▪ Kaija Papu
▪ Robert Mapplethorpe
▪ Nana Simelius
▪ Alisa Verner
▪ Touko Hujanen
▪ Nelly Tatti
▪ Corwin Prescott
▪ Robert Alvarado
▪ Maija Tammi
▪ Meri Björn
▪ Antti Ekola
▪ Nadi Hammouda
▪ Meeri Koutaniemi
▪ Michael Elmgreen & Ingar Dragset
▪ Banksy
▪ Tiina Heiska
▪ Sonja Salomäki
▪ Claude Monet
▪ Anna Tuori
▪ Richard Hamilton
▪ Britt Marie Trensmar
▪ Mari Kasurinen
▪ Marja Mattlar
▪ Cia Karlsson
▪ Sirpa Alalääkkölä
▪ Minna L. Immonen
▪ Touko Laaksonen
▪ Gil Elvgren
▪ Olivia De Berardinis
▪ Vivian Maier
▪ Helmut Newton
▪ Martta Wendelin
▪ Henri Cartier-Bresson
▪ Albert Edelfelt
▪ Tamara Piilola
▪ Duane Bryers
▪ Alexei Bazanov
▪ Lili Zoe Ermezei
▪ Banksy
▪ Seth Globepainter

Työpaikka

Voin ilokseni todeta, että minulla on ollut kahden viikon ajan vähemmän suolistovaivoja. Toki yksittäisiä tuskan päiviä on ollut eikä täysin oireetonta päivää ole näkynyt, mutta muutos parempaan on kuitenkin selkeä. En keksi sille muuta syytä kuin Librax-lääkkeen, jota olen kuukauden verran syönyt. Ensimmäisten kahden viikon ajan se ei tuntunut auttavan, mutta sitten aloin huomata muutoksen. 12 vuoden kärsimyksen jälkeen on siis löytynyt ensimmäinen lääkevalmiste, joka ehkä auttaa minua edes jonkin verran. Ei sillä, onhan näitä parempia kausia ollut ennenkin, ja puhun nyt tosiaan kahdesta viikosta, en kuukausista saati vuosista. Että en nyt ole tässä IBS:n hautajaisia järjestämässä tai luule pystyväni taas ryhtymään vaikka mihin vain jälleen kerran pettyäkseni. Ihan jalat maassa seuraan tilannetta.

Ilokseni voin kuitenkin todeta myös, että mielialani on kohonnut jonkin verran suolisto-oireiden vähennyttyä ja tietenkin se puolestaan tukee suoliston parempaa toimintaa. Itsetuhoisia ajatuksia on ollut vähän vähemmän ja olen jaksanut kokoaikaista työtä yllättävän hyvin. Toisaalta suolistovaivojen väheneminen saattaa olla hetkellistä ja johtua kokoaikaiseen työhön palaamiseen liittyvistä onnistumisen ja merkityksellisyyden tunteista. Tunnen itseni taas tärkeäksi ja tuottavaksi ihmiseksi, tasavertaiseksi muiden kanssa. Sain myös huomata, että monet työtoverini ilahtuivat paluustani.

Päätin olla sittenkin hakematta unelmatyöpaikkaa, joka mol.fi:ssä oli haussa. Hakuaika päättyi tänään. Joka päivä olen asiaa pohtinut ja joka päivä olen tullut varmemmaksi siitä, etten halua luopua nykyisistä asiakkaistani ja että haluan tulla nykyisen työni asiantuntijaksi, ennen kuin vaihdan uuteen. Kun ajan myötä minun ja asiakkaideni välille on alkanut vihdoin muodostua luottamuksellinen suhde, työhön tulee valtavasti lisää mielekkyyttä ja merkitystä. Minusta tulee asiakkaalle henkilökohtaisella tasolla tärkeä, eikä vain joku joka vuosi vaihtuva viranomainen, joka tekee päätöksiä papereiden perusteella. Ilmeisesti sitä vaan pitää jaksaa kärsivällisesti odottaa, koska resurssit eivät riitä asiakkaiden tapaamiseen tarpeeksi usein.

Lisäksi yksikköni uusi johtaja on lähestulkoon luvannut, että kaikkien sosiaalityöntekijöiden palkkoja korotetaan lähiaikoina. Se on tietysti vähän pakko, kun muilla työnantajilla palkat ovat vastaavissa tehtävissä korkeammat, eikä lähes kukaan uuden lain puitteissa tarpeeksi pätevä hae meille töihin. Ulkopuolisen silmissä päätökseni olla hakematta uutta duunia kaiken uupumuksen ja ahdistuksen jälkeen on varmaan tyhmä, mutta seison sen takana sataprosenttisesti. Työpaikan vaihtaminen ei yksinkertaisesti tunnu tällä hetkellä hyvältä ja oikealta ratkaisulta. En pysty enkä halua toimia vastoin intuitiotani.

Tänään tuli taas puhelimessa täyslaidallinen vittua ja saatanaa ja perkelettä ja paskaa eräältä asiakkaalta. Ja apinakin kuulemma olen. Hänen mielestään syyllinen hänen huumeiden käyttöönsä olen minä. En ahdistunut puhelusta, päin vastoin. Tunsin mielihyvää oikeassa olemisesta ja siitä, että jos jatkan tässä työssä vielä pitkään, hän ja/tai hänen läheisensä kiittää minua vielä joku päivä. Hänen kielenkäyttönsä lähinnä nauratti, tuntui kuin olisin keskellä sketsiä. Ja yksi asia, mikä nykyisessä työssäni toimii hyvin ja tekee työstä mielekästä, on asiakasasioiden jakaminen työtovereiden kanssa. Tuokin puhelu olisi voinut jäädä vaivaamaan, jos en olisi voinut käydä kertomassa ja keskustelemassa siitä kollegojeni kanssa vielä samana päivänä.

Ajankäyttö

Hain pari viikkoa sitten kaikki 14 päiväkirjaani varastosta vanhempieni luota. Olen tosi onnellinen siitä, että olen kirjoittanut päiväkirjaa ala-asteikäisestä lähtien ja että kaikki päiväkirjani ovat tallessa. Mikä aarreaitta! Varsinkin, kun en tosiaan muista paljonkaan yksittäisiä asioita ja tilanteita elämästäni ennen yläastetta. Kolmeen vuoteen en ole kirjoittanut päiväkirjaa, mutta saman asian on ajanut nyt vuoden verran tämä blogi. En ole vielä saanut aikaiseksi lukea päiväkirjojani, koska haluaisin tehdä sen kokonainen kirja kerrallaan rauhassa, kiireettä ja keskeytyksettä. Rauhassa syventyen ja eläytyen niihin kokemuksiin, tunteisiin ja ajatuksiin, jotka ovat olleet minulle joskus ajankohtaisia, voimakkaita ja tärkeitä. Osa on varmasti sitä edelleen. Hmm, milloinkohan sellainen pitkä, rauhallinen hetki olisi tarjolla..?

Meillä (minulla ja puolisollani) on jo kesän kaikki viikonloput yhtä lukuun ottamatta ohjelmoitu niin, että joka lauantaille ja sunnuntaille on ainakin jokin meno. Joitain lauantaita puolisoni on poikkeuksellisesti töissä voidakseen olla pidempään mökillä. Toisaalta täyteen buukattu kesä ahdistaa, mutta vielä ahdistavampaa minulle olisi päinvastainen tilanne. Kesä on lempivuodenaikani, ja minulla on aina pitkä lista asioita, jotka haluaisin tehdä tai mitä ylipäänsä voi tehdä vain kesällä. Ja kesä on helvetin lyhyt: kahdeksan viikonloppua plus elokuu, jonka olemme kokonaisuudessaan ulkomailla ja mökillä. Onneksi toukokuu oli tänä vuonna poikkeuksellisen lämmin, aurinkoinen ja sadeton. Tietysti rakkaan Suomen ei-niin-rakas ilmasto saattaa taas heittää paskaa niskaan ja muuttaa kesäsuunnitelmia ihmisen puolesta.

Vaikka ulkona on valoisaa jo aamuyöstä, herääminen ja sängystä nouseminen on minulle edelleen erittäin vaikeaa. Pahimmillaan jouduin menemään yhtenä aamuna taksilla töihin, kun nukuin ties kuinka monetta kertaa pommiin ja heräsin 20 min ennen kokouksen alkua. Myöhästyin lopulta onneksi vain 10 min. Eräänä toisena yönä näin taas niin hirveitä painajaisia, että en pystynyt nousemaan herätyskellon soidessa. En varmasti suoriutuisi työstä, jossa työaika ei olisi joustava. Kun nukun pommiin, teen vain pakolliset aamutoimet. Annan kissallemme ruokaa ja vettä, pukeudun ja laitan ripsiväriä, otan lääkkeeni sokerittoman mehulasillisen kera ja petaan sängyn.