Lääkitys ja syömishäiriö

Syön mielialalääkettä vieläkin. 20 mikrogrammaa Cipralexia päivittäin ja ahdistuskohtauksen tai paniikkikohtauksen yllättäessä yhden tai kaksi rauhoittavaa Xanoria. En uskalla lopettaa lääkitystä. Kokeilin kerran toissa syksynä, vai olikohan sitä edellisenä, jättää Cipralexin ja vaikka tein sen ohjeiden mukaisesti vähän kerrallaan, niin viikon ahdistuksen jälkeen totesin, etten pysty tai halua olla ilman. En halua tai pysty edelleenkään. Pelkkä ajatuskin lopettamisesta tuntuu epämiellyttävältä.

En pysty vieläkään syömään buffeteista, koska en pysty olemaan oksentamatta, jos syön itseni ähkyyn. Ja kuinka esimerkiksi hyvällä brunssilla voisi olla syömättä ähkyyn? Muistan, kun psykoterapiassa määrittelin, että olen täysin parantunut syömishäiriöstä sitten, kun pystyn syömään seisovasta pöydästä ahmimatta ja kokematta minkäänlaista ahdistusta. Mutta edelleen ihmettelen, kuinka kukaan pystyy siihen. Eihän ihmisen kuulu syödä niin paljon kerrallaan, ei sellainen ole hyväksi kellekään. Enkä nyt tarkoita, että siitä välttämättä lihoisi, jos päivän kokonaisenergiamäärä pysyy aisoissa, vaan sitä, että ruoansulatussysteemi ei sovellu sellaiseen. Eli olenko parantunut ja oliko määritelmäni vääränlainen?

Haaveet

Olen joutunut luopumaan - ainakin toistaiseksi - haaveesta tehdä päätyöni ohessa töitä jumppaohjaajana. Haaveilin siitä ensimmäistä kertaa jo 15-vuotiaana, kun olin alkanut käydä jumppatunneilla. Silloin se oli vielä ihan realistinen unelma, mutta sairastuttuani ärtyneen suoliston oireyhtymään, en olisi voinut enkä voi edelleenkään sitoutua fyysiseen ja ylipirteyttä vaativaan työhön. Lähes joka kerta, kun jumpassa käyn, muistan unelmani ja minua vituttaa.

Olen myös haaveillut romaanin kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Aloitin kirjoittamaan sitä Jyväskylässä asuessani noin kuusi vuotta sitten. Kirjoitin vain silloin, kun inspiraatio iski ja pystyin keskittymään, rauhoittumaan kirjoittamiseen. Minulla on kasassa 80 A4-kokoista sivua, mutta kolmeen vuoteen en ole kirjoittanut. Ei ole ollut energiaa ja aikaa. Eihän sitä ole ollut kahteen vuoteen romaanien lukemiseenkaan. 

Luen lähinnä vain Hesaria ja sen liitteitä sekä katson tv-sarjoja, ajankohtaisohjelmia, dokumentteja ja elokuvia. Viimeksi lukemani kirja oli Red Hot Chili Peppersin laulaja Anthony Kiedisin elämäkerta, lainasin puolisoltani. Kirja oli niin hyvä, että ihmettelen, miten olen voinut olla lukematta sittemmin. Sitä ennen luin psykiatrisessa sairaalassa ollessani Jens Lapiduksen Stockholm Noir -sarjan ensimmäisen osan Rahalla saa. Sekin puolisoni kirja. Miten olen voinut olla lukematta jatko-osia? Eikä kyse ole todellakaan siitä, ettenkö haluaisi lukea. Joka kerta, kun yritän, en pysty keskittymään. Tv:n ja elokuvien katsominen on niin paljon helpompaa. Ei minulla ole koskaan tainnut olla ongelmaa niihin keskittymisessä. Elokuvien osalta pidän lähes poikkeuksetta tositarinoihin perustuvista käsikirjoituksista. Ja kuinka paljon onkaan olemassa kiinnostavia elämäkertakirjoja ja muita tositarinaromaaneja! 

Ehkä vielä joku päivä toteutan ainakin jälkimmäisen unelmistani. Olen kirjoittanut runoja kuutisen vuotta ja osallistunut Otavan kaunokirjallisuuskilpailuun kahdella runokokoelmalla. Julkaisen runojani toisessa blogissa. Kustannussopimuksen saaminen Suomessa tai ainakaan tunnetun kustannusyhtiön kanssa on helvetin vaikeaa, mutta omakustanteen voisin teettää vaikka heti, jos olisi ylimääräistä rahaa. Varmaan romaaninkin kirjoittamiseen saisin lisäpuhtia, jos tietäisin voivani julkaista sen milloin vaan. Toistaiseksi minulla ei ole tarpeeksi rahaa ja pienet säästöt haluan kohdistaa pääosin matkailuun ja asunnon hankintaan.

Asiakaspalvelu

En voi sietää välinpitämättömyydestä johtuvaa huonoa asiakaspalvelua. Aina kun kohtaan sellaista, mieleni tekisi pitää työntekijälle puolen tunnin puhuttelu. On minullakin huonoja päiviä enkä aina ole töissä parhaimmillani, mutta koskaan se ei johdu välinpitämättömyydestä. Se voi johtua ylikuormittumisesta, stressistä tai henkilökohtaisen elämän tapahtumista. Kaikkia näitä ei voi täysin välttää, joten jos ei ole aivan poikkeuksellisen vahva ihminen, niin joskus huono päivä näkyy päälle päin. Mielestäni on ihan ok ja suotavaa, että työntekijä sanoo asiakkaalle tai työtovereille ääneen, jos tiedostaa toimivansa säästöliekillä. En halua, että asiakkaani tai kollegani ajattelisivat koskaan, että suhtaudun heihin tai työhöni välinpitämättömästi. Minulla on korkea työmoraali. Se on lähtökohtaisesti hyvä asia, kunhan ei kuohu yli.