Oireita

On tiettyjä oireita, joita minulla ilmenee, kun olen liian kuormittunut, stressaantunut, ahdistunut ja/tai masentunut. Ulkopuolisen nähtävissä on niistä tosin vain muutama: se, jos en jaksa laittautua aamuisin eli käyttää töissä kynsilakkaa ja ripsiväriä, se, jos katseeni harhailee tai jumittaa yhteen kohtaan ja tunnun välttelevän silmiin katsomista sekä yleinen ärtyisyys ja alakuloisuus. Haluaisin käyttää kynsilakkaa ja ripsiväriä, mutta harvoin jaksan, vaikka olisin nukkunut hyvin. Koen todella ahdistavaksi ja kiusalliseksi tilanteet, joissa en jostain syystä pysty katsomaan toista silmiin. Normaalisti pidän silmiin katsomista todella tärkeänä ja ainakin minun huomioni kiinnittää se, jos joku ei katso minua silmiin, kun puhun. Katseeni saattaa myös harhailla hassusti, mikä viestii siitä, että minulla on sisäisesti tosi levoton ja epävarma olo. Yleensä kykenen peittämään alakulon ja ärtymyksen sosiaalisissa tilanteissa esimerkiksi töissä, mutta jos en pysty, niin voin jo tosi huonosti.

Minulla ei ole varsinaista pakko-oireista häiriötä (OCD), mutta pakko-oireita ilmenee voidessani keskimääräistä huonommin. Hyvin konkreettisena todisteena siitä on, että asuntomme oven kahva katkesi eräänä päivänä sen seurauksena, että olen kiskonut ovea kiinni pakonomaisesti, vaikka tiedän sen olevan jo kiinni ja lukossa. Kerran sain ystäväperheen luona vesihanan jumittumaan, kun painoin sitä niin monta kertaa niin lujaa kiinni, vaikka kerta olisi riittänyt. En kehdannut sanoa, että minä olin sen takana, vaan annoin heidän ihmetellä asiaa. Lasten syyksi on helppo laittaa kaikki tuollainen. Hermostuneena saatan nyppiä kynsinauhojani ja pahimmillaan hinkata ihoni rikki jostain kohtaa. Pari vuotta sitten jonkinasteisessa pikkupsykoosissa raavin ison alueen ihoa käsivarrestani rikki, niin että tietyssä valossa siitä näkyy jälki vieläkin. Kesti aika kauan, että iho parani, niin että jouduin pitämään kauan pitkähihaisia paitoja, koska en keksinyt mitään uskottavaa tekoselitystä jäljelle. Pakko-oireita ei yleensä kai huomaa muut kuin puolisoni ja aiemmin lapsuudenperheeni. Yksin asuessani pakko-oireita oli paljon enemmän, ja ne liittyivät myös syömishäiriöön. Molemmat puolestaan liittyivät voimakkaaseen kontrollin tarpeeseen, jota en onneksi enää koe yhtä voimakkaasti.

Oireita, joita muut eivät huomaa on enemmän. En esimerkiksi ole jaksanut pestä hampaita aamuisin puoleentoista vuoteen kuin keskimäärin kerran viikossa. Ehkä jaksaisin, jos pystyisin pesemään ne minuutissa, mutta olen niin pikkutarkka, että hampaidenpesuun menee minulta yleensä noin 10 minuuttia. On vaan helpompi jättää ne kokonaan pesemättä. Iltaisin sentään pesen hampaat aina. Viime kuukausina olen aamuisin yrittänyt edes purskuttaa suun suuvedellä, mutta sekin usein jää. Toinen aamuihin liittyvä oire on se, jos en jaksa nousta syömään aamiaista, vaan painan herätyskellon torkkua niin kauan, ettei aamupalalle jää enää aikaa. Säännöllinen syöminen ja etenkin aamiainen olisi suolistoni hyvinvoinnin, monipuolisen ruokavalion ja myös painonhallinnan kannalta tärkeää. Yleensä aamiainen jää, jos joutuisin sitä varten nousemaan ennen seitsemää. Nukkumaan en kuitenkaan pääse ennen yhtätoista kuin erittäin harvoin. Olen iltaihminen, valvon mieluummin illalla myöhään kuin herään aamulla aikaisin. Illalla kukkumista haluan kuitenkin harrastaa vain omassa kodissa, en missään baarissa tms.

Yhden oireen on ehkä joku ohikulkija tai ihminen ikkunan takana huomannut. Vääntelen naamaani eli irvistelen ja ilmeilen sekä ääntelen ja puhun itsekseni, enimmäkseen kiroilen ja haukun itseäni. Kuulostaa varmaan aika hullulta, mutta se voi johtua siitä, että ehkä olen. Kun voin paremmin ja koen oloni tasapainoiseksi, vähemmän ahdistuneeksi ja levottomaksi, tarve itsekseen puhumiselle ja ilmeilylle häviää kokonaan. Silloin oire tuntuu epätodelliselta, kaukaiselta ja hullulta, mutta kun se taas aktivoituu, en pysty hallitsemaan ja hillitsemään sitä.

Jotkut ovat huomanneet sen, että olen saanut viime viikkoina usein leukakramppeja, ja joillekin olen siitä kertonutkin. Syön magnesiumia, mutta se ei ilmeisesti noita kramppeja ehkäise. Leukani saattavat jumittua niin, että puren hampaita lujaa yhteen enkä saa avattua suutani. Leukalihasten jännittymisen voi tuntea kädellä. Kerran kramppi tuli kollegan kanssa jutellessani, ja jouduin vastailemaan vain "mm", "mm-m" suu kiinni, kunnes kramppi meni ohi. Kerran se tuli kokouksessa ja jouduin kertomaan kaikille, mikä minua vaivaa, kun puheeni oli epäselvää ja leukani vapisi puhuessani. Hieromalla leukalihaksia kramppi menee ohi. Kiusallinen vaiva tämäkin, mutta en voi purentakiskoja alkaa käyttää töissä.

Viimeinen mieleeni tuleva oire liittyy lähinnä masennukseen. Silloin on asiat tosi huonosti, jos en jaksa puhua, vaikka minulla olisi sanottavaa tai kysyttävää. Onneksi tätä ei kovin usein tapahdu, mutta jos tapahtuukin, kukaan muu sitä tuskin huomaa. Yleisesti ottaen mitä enemmän on ihmisiä, sitä epämukavammaksi koen oloni ja vetäydyn. Jos saan itse päättää, olen kerrallaan korkeintaan neljän ihmisen seurassa. Sellaista kokonaisuutta pystyy vielä jotenkin kontrolloimaan. Jos ihmisiä on enemmän, keskustelun pitäisi mennä mielestäni niin, että jokaisella on vuorollaan puheenvuoro. Käytännössä se ei tietenkään ole mahdollista, ja niinpä mieleni tekee häipyä paikalta. En siedä sitä, että viidellä ihmisellä on samaan aikaan sanottavaa kuin itselläni ja puheenvuorosta joutuu kilpailemaan. Minusta on myös todella ahdistavaa, jos en pysty näkemään kerralla kaikkien kuulijoiden ilmeitä, katseita ja reaktioita siihen, mitä sanon tai joku muu sanoo. Olen ehkä vähän asperger.

Ruokavalio

Puretaanpas tämä nyt osiin. Mitä kaikkia näkökulmia on ruokavaliovalintoihin?

- ekologisuus (ilmastonmuutoksen ehkäisy, luonnon monimuotoisuuden säilyminen)
- eläinten oikeudet
- hormonitoiminta
- terveellisyys (kenen mielestä, minkä koulukunnan mukaan)
- luonnollisuus vs. teollisesti tuotettu
- hinta eli mihin on varaa
- nautinto
- stressi (kuinka paljon ruokavalion noudattaminen aiheuttaa stressiä)
- painonhallinta
- suoliston hyvinvointi
- fyysinen kunto
- raskaus- ja imetysajan ruokavalio eli sikiön ja vauvan hyvinvointi

Mitenkähän vitussa näitä kaikkia voi ottaa yhtaikaa huomioon ja noudattaa?

En ole pystynyt vielä täysin noudattamaan makeuttamatonta (sokeri, makeutusaineet, hunaja) ja viljatonta (ei pseudoviljat) ruokavaliota, koska nykyisessä työssäni en aina pysty syömään säännöllisesti ja vapaavalintaisesti. Asiakastapaamisissa en kehtaa olla maistamatta, kun asiakas tarjoaa jotain itsetekemäänsä tai minua varten ostamaansa marjapiirakkaa. Kahden viikon ajan olen kuitenkin syönyt huomattavasti, varmaan 90% vähemmän viljaa ja lisättyä sokeria ym. makeutusaineita. Oloni on ollut kevyempi ja vatsavaivoja on ollut aiempaa vähemmän. On ollut ihmeellistä olla ja elää niin, etteivät keskivartalon olotilan ja suoliston toiminnan aistiminen viekään puolta tietoisuudestani. Toisaalta usein on vituttanut, kun en olekaan voinut ostaa suklaata tai syödä leipää yms.

Aion jatkaa tätä 90-prosenttista linjaa helmikuun loppuun ja välttää viljoja ja lisättyjä makeutusaineita tiukasti koko maaliskuun. Aloitan uudessa työssä maaliskuun alussa ja siinä pystyn olettaakseni syömään säännöllisesti ja kontrolloidusti. Vasta jos myönteiset vaikutukset jatkuvat maaliskuun loppuun asti, uskon, että viljat ja lisätyt makeutusaineet todella merkittävästi vaikuttavat suolistoni toimintaan. Niin monta kertaa jokin lääke tai ruokavaliomuutos on auttanut aluksi, mutta vaikutus on haihtunut ilmaan muutamassa viikossa tai kuukaudessa. Niin kuin kävi FODMAP-ruokavalion suhteen. Olen jo kuluneen kahden viikon aikana kuitenkin huomannut, että kun olen joutunut syömään viljatuotteita tai lisättyjä makeutusaineita, vatsavaivat ovat hetkellisesti lisääntyneet. Kahvia en pysty juomaan sen enempää kuin aiemminkaan, joten se on yksi niistä harvoista ravintoaineista, joiden vaikutuksen tunnistan yksiselitteisesti. Muita sellaisia ovat sipsit ja irtokarkit. Suklaa ei ole suolistolleni läheskään niin paha kuin muut karkit. Maaliskuun jälkeen aion alkaa syömään taas satunnaisesti lisättyjä makeutusaineita ja viljoja, vaikka niiden välttäminen olisikin parantanut vointiani. Totaalikieltäytyminen on minulle psyykkisesti liian rankkaa, joten 90-prosenttinen pidättäytyminen saa luvan riittää.

Olen ällistynyt siitä, missä kaikessa onkaan lisättyä sokeria. Kaupasta on vaikeaa löytää yhtään valmisruokaa ilman sitä. Jopa kalakeitossa, kasvissosekeitossa, pestossa, liemikuutioissa ja sienisalaatissa on sokeria. Sellaisissa ruoissa, joihin kellään ei niitä itse kokatessa tulisi mieleenkään laittaa sokeria. Ostin pussillisen suolattuja pähkinöitä enkä tajunnut katsoa ainesosaluetteloa, kun tyhmänä kuvittelin, että pussissa on vain pähkinöitä ja suolaa. Syödessäni vasta huomasin, että niihin oli lisätty jostain mystisestä syystä sokeria ja vehnää. Olen törmännyt vastaaviin tuotteisiin jo kymmeniä kertoja kahden viikon aikana. Joka ikisen tuotteen ainesosaluettelo pitäisi lukea ennen ostopäätöstä, mistään ei voi olettaa mitään. Olenkin tehnyt viime viikkoina aiempaa enemmän ruokaa alusta asti itse kasviksista, juureksista, maitotuotteista ja maustamattomista proteiininlähteistä. Uusi jokapäiväinen ruokalajini on chiansiemenjogurtti/-kookosvanukas. Käytän chiaa 2 rkl kerrallaan, mutta se ei ole aiheuttanut muutoksia suolistoni toimintaan. Uskon, että esim. valmiskalakeittoon lisätyn sokerin määrä on kuitenkin niin pieni, ettei sillä ole vaikutusta suolistoon, joten näillä näkymin palautan esimerkiksi sen ruokavaliooni maaliskuun jälkeen.

Eliminaatiodieetti

Aion jättää ruokavaliostani vain viljat ja sokerin pois, koska maidottomuutta kokeilin jo viime keväänä ja ravitsemusterapeutinkin mielestä kolmessa viikossa olisi pitänyt huomata tuloksia, jos niitä oli tullakseen. Ravitsemusterapeutti teki minulle kauhean eliminaatioruokavalion, jota en todellakaan pysty ja halua noudattaa päivääkään. Riippuu ihan keneltä kysyy, toisten ravitsemusterapeuttien mukaan esim. kookosrasva on pahasta, toisten mielestä hyvästä.

Alunperin ravitsemusterapeutin kanssa oli puhetta viljattomasta ja sokerittomasta ruokavaliosta, mutta sitten hän halusikin eliminoida suunnilleen kaiken muun paitsi vaalean lihan, merenelävät, kananmunat, marjat ja kasvikset. En pysty käsittämään, miten siinä voi olla mitään järkeä. Hänen mielestään riisikin on melkein yhtä huono kuin viljat! Yritin maanantaiaamuna syödä aamiaiseksi munakasta avokadolla ja miniluumutomaateilla, mutta meinasin ihan kirjaimellisesti oksentaa. Olen aina syönyt aamuisin viljaa jossakin muodossa, ja tuntuu ihan mahdottomalta muuttaa sitä. Olen nyt sitten syönyt kuluneen viikon riisi-/maissikakkuja (joissa on myös kvinoaa/amaranttia/pellavansiemeniä/chiaa) jotka käyvät leivästä. Kaipa maissikin on saatanasta, mutta olen niin kova ahdistumaan, masentumaan ja stressaamaan noista kaikista rajoitteista, että suolistoni ärtyy jo ihan ajatuksista ja tunteista. Ravitsemusterapeuttikin korosti, että tarkoitus ei ole aiheuttaa uudella ruokavaliolla psyykkistä kuormitusta.

Perusviljoista (ei riisi, maissi yms.) ja sokerista koen pystyväni jotenkuten luopumaan, mutta se riittää. Jos ei tästä ole apua vatsavaivoihin, niin seuraavaksi kokeilen kaikki-käy-dieettiä. Sittenpähän näkisin, kuinka paljon pelkkä ruokavaliosta stressaaminen aiheuttaa niitä oireita. Ravitsemusterapeutti sanoi myös, että minulla saattaa olla erityisen kipuherkkä suolisto, mihin ei pysty ruokavaliolla vaikuttamaan. Joka tapauksessa - siis vaikka päättäisin syödä mitä vaan - söisin edelleen terveellisesti ja monipuolisesti, niin kuin olen koko elämäni tehnyt. Tätä taustaa vasten en keksi suolistosairauteni syntymissyyksi muuta kuin syömishäiriön, joka myös alkoi vähän ennen ärtyvän suoliston oireyhtymää.

Ruoka ja syöminen on yksi niitä hyvin harvoja asioita, joista pystyn nauttimaan päivittäin, ja siksi siitä nipistäminen tuntuu niin vaikealta. Sehän tässä vasta onkin paradoksaalista, että sama asia tuottaa nautintoa ja tuskaa. Koska eliminaatiodieetissä kyse on kuitenkin vain yhdestä kuukaudesta, niin tunnen itseni tosi huonoksi ihmiseksi, kun en pysty siihen. Te muut varmaan ajattelette, että olen ihan luuseri ja minulla on itsekuri- ja asenneongelma. "Ja nyt se vielä velloo itsesäälissä..."