Kyllä, työni on vähemmän kuormittavaa työmäärän ja vastuun näkökulmasta, mutta työkykyni ei ole parantunut työpaikkaa vaihtamalla. Työaikasaldoni on 8 tuntia miinuksella, koska en yksinkertaisesti kykene olemaan töissä täyttä työaikaa, varsinkaan kun työmatkani on nykyään pitkä. Maksimimiinus on 6 tuntia, joten odotan kauhulla, että esimieheni huomauttaa asiasta.
Minussa on sellainen vika, että skannaan automaattisesti uudessa työssä tai muussa toimintaympäristössä, mikä siellä on vialla ja miten asiat voitaisiin tehdä paremmin. Puolisoni ohjeisti minua, että kuuden kuukauden koeaikani aikana minun pitää kuitenkin niellä kommenttini ja ehdotukseni. Hän on itse esimiesasemassa eikä kuulemma sietäisi sellaista, että uusi alainen tulee koeajalla sanomaan, miten asiat pitäisi tehdä, ennen kuin edes tuntee ja osaa kyseistä työtä ja ymmärtää toimintaympäristöä.
Toisekseen yksi työpareistani vaikuttaa jokseenkin hankalalta ihmiseltä ja vatsaani vääntää aina, kun joudun työskentelemään hänen kanssaan. En voi sietää ihmisiä, jotka puhuvat vain itsestään ja luulevat, että toista kiinnostaa kaikki heidän elämänsä triviaalit yksityiskohdat, mutta jotka eivät koskaan osoita kiinnostusta toista kohtaan. Kun kysyn tältä työpariltani asioita, hän ei koskaan kysy vastakysymystä. "Onko sulla viikonloppusuunnitelmia?" "Mitä sä harrastat?" "Oletko katsonut sitä uutta tv-sarjaa?" "Missä sä opiskelit?" Mielestäni on ihan paska argumentti, että tuollainen ihminen ei ikään kuin halua painostaa toista kertomaan omista asioistaan, vaan olettaa, että toinen kertoo oma-aloitteisesti. Jos kysyn jotain, annan samalla luvan sille, että minulta kysytään samaa ja olen valmis siihen vastaamaan. Enhän kysyisi joltakulta asiaa, jota en itse haluaisi omasta elämästäni kertoa hänelle. Tuo työparini on todella vaikeasti lähestyttävä ihminen, ja hänellä on jokin ihme muuri ympärillään. Sellainen on pelottavaa. Onneksi eräs toinen työpareistani on oikeasti tosi mukava.
Olen muuttunut viime vuosien aikana introvertiksi. Persoonallisuuden piirteenä se on kai synnynnäinen eikä sinänsä siis minua, mutta kokemusten, masennuksen, ahdistuneisuushäiriön ja suolistosairauden myötä olen kääntynyt enemmän ja enemmän sisäänpäin. Päin vastoin kuin ennen, nykyään olen mieluummin hiljaa kuin puhelias ja mieluummin kotona kuin sosiaalisissa tapahtumissa. Elämäni ensimmäinen etätyöpäivä tuntui todella hyvältä. Sosiaaliset tilanteet tuntuvat todella uuvuttavilta ja tarvitsen niistä palautumiseen vähintään yhtä paljon aikaa, kuin ne ovat kestäneet. Ihmisten seurassa voi kohdata niin paljon mahdollisesti ahdistavia ja vatsaa vääntäviä tilanteita. Ajatus esimerkiksi yökerhossa tai festareilla käymisestä tuntuu aivan mahdottomalta. Todennäköisesti vain lukkiutuisin vessaan ja istuisin siellä vaikka tuijottamassa seinää mieluummin kuin altistuisin riskille, että joku tuntematon alkaa jutella minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti