Parisuhde, häät, avioliitto

Menen naimisiin viiden yön päästä lauantaina. Naimisiin! En ole koskaan ennen sitoutunut mihinkään näin. Sukuun synnytään ja ystävyyssuhteita ei virallisteta niin kuin parisuhde. Lupaan tehdä jotain koko loppuelämäni - tai siis kunnes kuolema meidät erottaa. Lupaan rakastaa ja jakaa elämäni toisen kanssa.

En ole missään vaiheessa ajatellut, että avioliitto muuttaisi arkeamme. Uskon kuitenkin, että se lisää meidän kummankin mielenrauhaa ja itsevarmuutta. Joku ihan oikeasti haluaa sitoutua minuun loppuiäkseen. Ja minä ihan oikeasti haluan sitoutua tuohon ihmiseen loppuiäkseni. On ollut hetkiä, jolloin on mielestäni vaikuttanut siltä, ettei hän edes rakasta - ja myös toisin päin. Aina ollaan kuitenkin päädytty siihen, että ne ovat olleet hetkellisiä väärinymmärryksiä, tunteiden vallankaappaus. Rakkaus on muutakin kuin tunne. Välillä muut tunteet sumentavat näkyvyyden.

Minua jännittää. Jännittää häät, ei avioliitto. Häät jännittää, koska haluaisin sen ainutkertaisen päivän olevan täydellinen. Paradoksaalisesti se edellyttää sitä, että en ajattele niin hääpäivänä, vaan otan rennosti. Asennoidun niin, että meni miten meni, hyvin meni.