Katastrofiajattelua voi kutsua toki myös negatiiviseksi tai pessimistiseksi asenteeksi. Mielestäni ero on kuitenkin siinä, että katastrofiajattelu on tahdosta riippumattomampaa, asenne on täysin tahdonalainen asia. Asenne ja ajattelu, positiivisuus ja onnellisuus, negatiivisuus ja masennus. Tähän mennessä elämääni olen huomannut ja alkanut vähitellen hyväksyä, että me vain synnymme mieleltämme erilaisiksi. Perusluonteeltaan positiiviset ja aurinkoiset ihmiset hämmentävät minua suuresti, mutta nykyään osaan toisinaan jopa vilpittömästi iloita ja nauttia sellaisten ihmisten seurasta. Aiemmin kateus sai minut suuttumaan ja ärsyyntymään heistä. En suostunut uskomaan, että he ovat aitoja. Se on oikeastaan aika surullinen reaktio. Olen edelleen kateellinen, mutta kateus ei tunnu niin kitkerältä, kun sen tiedostaa ja hyväksyy. Minä nyt en vaan sattunut syntymään sellaiseksi. Kateus on tunne muiden joukossa. Täytyy tosin myöntää, että yhä huomaan toisinaan sanovani positiivisille ihmisille, että kyllä elämä vielä sinuakin lyö ja paiskaa päin seinää, odotahan vaan.
Osaan minäkin. Parhaimmillaan voi käydä niin, että joku ajattelee minun olevan sellainen, kadehdittavan aurinkoinen. Olen tosi utelias ja kiinnostunut ihmisistä ja nautin toisten auttamisesta, haluan ymmärtää. Hymyilen aina kun jaksan, välillä väkisin. Töissä varsinkin haluan antaa itsestäni positiivisen kuvan, aina jaksaa yrittää. Olen ahkera ja määrätietoinen. Teen parhaani, siitä pidän kiinni. Syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden kanssa työskennellessä on kuitenkin oltava tarkkana sen suhteen, ettei anna itsestään sellaista vaikutelmaa, että pitää itseään parempana, ylempänä. Toissaviikolla erään asiakkaani äiti sanoi neuvottelussa, että hänestä tuntuu, etten arvosta häntä yhtään. Eri mieltä oleminen ja julkisen sektorin sosiaalityöhön sisältyvän vallan käyttäminen saattaa aiheuttaa sellaisen vaikutelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti