Vaikka se on saanut aikaan paheksuntaa ja konflikteja, olen edelleen sitä mieltä, että suorapuheisuus on paras tapa toimia. Monet erehtyvät ajattelemaan, että suorapuheisuus tarkoittaisi sitä, että päästää suustaan kaiken harkitsematta ulos. Suorapuheinenkin voi valita sanansa ja äänensävynsä tarkkaan ja ilmaista itseään tarpeellisen korrektisti.
Ongelma suorapuheisuudesta voi muodostua siksi, etteivät ihmiset ole tottuneet siihen. Lähes poikkeuksetta suorapuheisuutta kuitenkin arvostetaan ja ihmiset ovat ainakin jälkeenpäin kiitollisia siitä, että jokin asia sanottiin heille suoraan. Vastaavasti usein törmää siihen, että joku on vihainen tai loukkaantunut siitä, että jotain EI sanottu suoraan. Se, ettei puhu suoraan, johtaa helposti myös siihen, että valehtelee tai jättää jotain olennaista sanomatta.
Minulla on vielä kehittymistä siinä, että osaisin aina arvioida etukäteen oikein, kenelle ja milloin mistäkin asiasta voi sanoa suoraan. En tietenkään tarkoita suoraan puhumisella vain keskustelukumppaniin liittyviä asioita eli asioita, jotka voivat loukata. Suorapuheisuus on läheistä sukua avoimuudelle ja rehellisyydelle, joita myös pidän parhaina tapoina toimia. Avoimuus ei tietenkään tarkoita sitä, että kertoo kaikille kaiken. Joskus vaikuttaa siltä, että oman mielipiteen sanominen suoraan oudosti häiritsee keskustelukumppania, vaikkei se liittyisi mitenkään häneen. Siitä tulee vaikutelma, että toisen on vaikea hyväksyä eriäviä näkemyksiä ja hän haluaisi kuulla vain omaa mielipidettään tai maailmankuvaansa tukevia kommentteja.
Myönnän, että itsekin häpeällisen usein koen epämiellyttäviä tunteita ja jopa loukkaannun jonkun toisen suorapuheisuudesta. Jälleen kerran tullaan tähän: ihminen on mitä suurimmassa määrin ristiriitainen. Sitä minun on ollut aina vaikea hyväksyä niin muissa kuin itsessänikin. Ristiriitaisuus kun ei sovi täydellisyyteen. Suorapuheisuudesta heräävät epämiellyttävät tunteet syntyvät primitiivisesti, järjen vastaisesti. Olen siis eri mieltä tunteideni kanssa. Naamastani saattaa näkyä, että jotain ei ollut kiva kuulla, mutta ajattelen ja sanon ääneenkin, että arvostan sitä, että toinen sen sanoi.
Inhoan teeskentelyä ja esittämistä. Jos vaikkapa paitani on sinusta ruma ja kysyn, mitä mieltä olet siitä, niin älä missään nimessä sano sitä kivaksi. Se, että joku on eri mieltä toisen kanssa, ei ole lähtökohtaisesti loukkaavaa. Silti useimmat ihmiset eivät jostain kumman syystä kehtaa olla rehellisiä. Teeskentely on sukua ylimielisyydelle, jota en voi sietää tippaakaan. Ylimielisyys puolestaan sotketaan usein virheellisesti hyvään itsetuntoon, vaikka ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Ylimielinen voi olla narsistinen, mutta myös nimenomaan epävarma itsestään. Epävarmuuden voi verhota ylimielisyyteen, useimmiten varmaankin tiedostamatta.
Olen tavallaan odottanut koko aikuisikäni, tapahtuuko joskus tai kohtaanko joskus jotain sellaista, mikä saa minut muuttamaan mieltäni suorapuheisuudesta. Toki siitä aiheutuvien konfliktitilanteiden takia muutos on toisinaan käynyt mielessä mutta mennyt aika nopeasti ohi. Jatkan siis ainakin toistaiseksi näin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti