Virallisen masennustestin BDI:n mukaan masennukseni on edennyt kolmessa kuukaudessa lievästä vakavaksi. Työterveyslääkärini yritti suorastaan puhua minut ympäri sairausloman ottamiseksi, mutta en edelleenkään usko, että siitä olisi hyötyä - päinvastoin. Eristäytyisin kotiin, synkistelisin omissa ajatuksissani ja stressaisin tekemättömistä töistä ja asiakkaiden tilanteista. Kohdatessani sairausloman aikana kertyneen työmäärän ja asiakkaiden mutkistuneet tilanteet kaatuisin kuolleena maahan.
Sain lähetteen kolmeen psykiatrin tapaamiseen. Tavoitteena on päästä uudestaan psykoterapiaan. Tarvitsisin varmaan myös ravitsemusterapiaa suolistosairauteni takia. Puremalihashierontaan ja purentakiskojen tekemistä varten varasin jo ajat hierojalle ja hammaslääkärille. Kaikkeen, mitä teen, joudun pakottamaan itseni, kaikki on valtavaa ponnistelua. Joka päivä tuntuu olevan vaikeampaa nousta ylös sängystä ja mennä töihin. Tiedän, että työkaverit ja asiakkaat ovat alkaneet huomata, etten ole oma itseni. Tai kuka se sitten ikinä onkaan ollut, se aiempi intohimoisesti ja huumorilla asioihin suhtautuva minä.
Uskon BDI-testin antavan hyvin osviittaa siitä, missä tilassa ihminen on, mutta siinä on pari outoutta. Uneen ja nukkumiseen liittyen testissä kysytään vain, onko sinulla vaikeuksia nukahtaa tai pysyä unessa. Yhtä hyvin masennuksen merkkinä voi olla se, että haluaisi ja voisi nukkua koko ajan ja vaikeuksia on heräämisessä ja ylös nousemisessa. Toisekseen testissä kysytään, oletko laihtunut viime aikoina ja kuinka paljon. Usein masennus vie ruokahalun, mutta yhtä hyvin masentunut ihminen saattaa syödä pahaan oloonsa, niin että lihoo. Eikä masentuneena jaksa välttämättä harrastaa liikuntaa entiseen tapaan.
Aloin lukea eilen Mark Williamsin, John Teasdalen, Zindel Segalin ja Jon Kabat-Zinnin tekemää kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta - tietoisen läsnäolon menetelmä. Ensimmäinen kirjani yli kahteen vuoteen, ensimmäinen jonka luen. Jospa se tästä alkaisi uudestaan, kirjojen lukeminen. Onhan se ihan eri juttu kuin lehtien ja nettijuttujen lukeminen, ja aiemmin nautin kirjoista suuresti. Kirjat vaativat aikaa, keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Mielekkäästi irti masennuksesta -kirjasta saa vertaistukea: monien masentuneiden kuvaukset ajatuksistaan, tunteistaan ja olostaan vastaavat omiani.
Jokainen masennusjakso kasvattaa masennuksen uusiutumisen mahdollisuutta 16 prosentilla. No, ainakaan en ole yksin ongelmani kanssa: Yhdysvalloissa 10 miljoonaa ihmistä käyttää lääkärin määräämiä masennuslääkkeitä. Ja lisäksi on varmasti paljon niitä, jotka eivät edes hae apua pahaan oloonsa. Silti minä ja lähes kaikki muut masentuneet esittävät itselleen ja lääkärilleen kysymyksen, miksi juuri minä. Synkkä mieli tuntee häpeää, syyllisyyttä ja kateutta. Tiedän jopa kanssani samaa henkisesti raskasta työtä tekeviä ihmisiä, jotka ovat vaan aina hilpeitä. En voi uskoa, että he jaksaisivat jatkuvasti esittää ja näytellä. Heillä täytyy olla jokin sellainen geeni, jota minulla ja monilla muilla ei ole.
Häpeä, syyllisyys ja kateus johtavat helposti itsesääliin tai ainakin näyttävät siltä ulospäin. Vihaan itsesääliä mutta arvostan empatiaa paitsi muita niin myös itseä kohtaan. En halua velloa itsesäälissä enkä halua kenenkään ajattelevan, että teen niin. Kuten em. kirjassa todetaan, masentunut yrittää kaikin voimin kieltää negatiiviset tunteet ja ajatukset itseltään, mutta se vain pahentaa vointia.
Minua pelottaa kamalasti, että sairastun psyykkisesti myös äidiksi tultuani. Olen synkimpinä hetkinä ajatellut, ettei minun pitäisi edes tehdä lapsia psyykkisten ongelmieni takia. Tiedän, että minusta tulisi hyvä äiti, mutta eihän kukaan voi olla sitä psyykkisesti sairaana. Äidiksi tultuani en vaan enää voi, en saa sairastua.
Ps. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoitteiden ja kognitiivisen terapian yhdistelmällä on saatu masennuksen uusiutumisriski pienenemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti