▪ Daddy And the Muscle Academy
▪ Mielen salattu voima (Tanska)
▪ Pleasure And Pain
▪ sarja Tosipaikka
▪ In Search Of The G Spot - A Story of Pleasure and Promise
▪ sarja Avara luonto
▪ Dignitas – kuoleman resepti (Sveitsi)
▪ Rouva Ruutu ja nuoriso-ongelma
▪ Miesten vuoro
▪ Metsän tarina
▪ Karhuemo Sulo Karjalainen
▪ Huumebisnes Oy
▪ After Porn Ends
▪ Nobody Passes Perfectly
▪ Kangaroo Dundee
▪ Nature's Miracle Orphans
▪ How Are You (Elmgreen & Dragset)
▪ Laulu Nuorille (Utoya)
▪ Transforming Gender
▪ When You’re Strange (The Doors)
▪ Exit Through The Gift Shop
▪ Kumaré: Fake Guru, Real Truth
▪ Viisi rikottua kameraa (Israel)
▪ God Bless Ozzy Osbourne
▪ Don’t Stop Believin’: Everyman’s Journey
▪ The Last Patrol
▪ Point And Shoot
▪ The Notorious Bettie Page
▪ Hot Girls Wanted
▪ Love Me
▪ Stephen Fry homofobian jäljillä
▪ The Waiting Room
▪ Children 404
▪ Hyväntekijät
▪ sarja Foo Fighters – Sonic Highways
▪ Kovasikajuttu
▪ McCullin
▪ kaikki Louis Theroux'n dokumentit
▪ sarja The Pohjoismaat
▪ Buck Angel
▪ Kunnes syöpä meidät erottaa
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Puhu suoraan, kiitos
Vaikka se on saanut aikaan paheksuntaa ja konflikteja, olen edelleen sitä mieltä, että suorapuheisuus on paras tapa toimia. Monet erehtyvät ajattelemaan, että suorapuheisuus tarkoittaisi sitä, että päästää suustaan kaiken harkitsematta ulos. Suorapuheinenkin voi valita sanansa ja äänensävynsä tarkkaan ja ilmaista itseään tarpeellisen korrektisti.
Ongelma suorapuheisuudesta voi muodostua siksi, etteivät ihmiset ole tottuneet siihen. Lähes poikkeuksetta suorapuheisuutta kuitenkin arvostetaan ja ihmiset ovat ainakin jälkeenpäin kiitollisia siitä, että jokin asia sanottiin heille suoraan. Vastaavasti usein törmää siihen, että joku on vihainen tai loukkaantunut siitä, että jotain EI sanottu suoraan. Se, ettei puhu suoraan, johtaa helposti myös siihen, että valehtelee tai jättää jotain olennaista sanomatta.
Minulla on vielä kehittymistä siinä, että osaisin aina arvioida etukäteen oikein, kenelle ja milloin mistäkin asiasta voi sanoa suoraan. En tietenkään tarkoita suoraan puhumisella vain keskustelukumppaniin liittyviä asioita eli asioita, jotka voivat loukata. Suorapuheisuus on läheistä sukua avoimuudelle ja rehellisyydelle, joita myös pidän parhaina tapoina toimia. Avoimuus ei tietenkään tarkoita sitä, että kertoo kaikille kaiken. Joskus vaikuttaa siltä, että oman mielipiteen sanominen suoraan oudosti häiritsee keskustelukumppania, vaikkei se liittyisi mitenkään häneen. Siitä tulee vaikutelma, että toisen on vaikea hyväksyä eriäviä näkemyksiä ja hän haluaisi kuulla vain omaa mielipidettään tai maailmankuvaansa tukevia kommentteja.
Myönnän, että itsekin häpeällisen usein koen epämiellyttäviä tunteita ja jopa loukkaannun jonkun toisen suorapuheisuudesta. Jälleen kerran tullaan tähän: ihminen on mitä suurimmassa määrin ristiriitainen. Sitä minun on ollut aina vaikea hyväksyä niin muissa kuin itsessänikin. Ristiriitaisuus kun ei sovi täydellisyyteen. Suorapuheisuudesta heräävät epämiellyttävät tunteet syntyvät primitiivisesti, järjen vastaisesti. Olen siis eri mieltä tunteideni kanssa. Naamastani saattaa näkyä, että jotain ei ollut kiva kuulla, mutta ajattelen ja sanon ääneenkin, että arvostan sitä, että toinen sen sanoi.
Inhoan teeskentelyä ja esittämistä. Jos vaikkapa paitani on sinusta ruma ja kysyn, mitä mieltä olet siitä, niin älä missään nimessä sano sitä kivaksi. Se, että joku on eri mieltä toisen kanssa, ei ole lähtökohtaisesti loukkaavaa. Silti useimmat ihmiset eivät jostain kumman syystä kehtaa olla rehellisiä. Teeskentely on sukua ylimielisyydelle, jota en voi sietää tippaakaan. Ylimielisyys puolestaan sotketaan usein virheellisesti hyvään itsetuntoon, vaikka ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Ylimielinen voi olla narsistinen, mutta myös nimenomaan epävarma itsestään. Epävarmuuden voi verhota ylimielisyyteen, useimmiten varmaankin tiedostamatta.
Olen tavallaan odottanut koko aikuisikäni, tapahtuuko joskus tai kohtaanko joskus jotain sellaista, mikä saa minut muuttamaan mieltäni suorapuheisuudesta. Toki siitä aiheutuvien konfliktitilanteiden takia muutos on toisinaan käynyt mielessä mutta mennyt aika nopeasti ohi. Jatkan siis ainakin toistaiseksi näin!
Ongelma suorapuheisuudesta voi muodostua siksi, etteivät ihmiset ole tottuneet siihen. Lähes poikkeuksetta suorapuheisuutta kuitenkin arvostetaan ja ihmiset ovat ainakin jälkeenpäin kiitollisia siitä, että jokin asia sanottiin heille suoraan. Vastaavasti usein törmää siihen, että joku on vihainen tai loukkaantunut siitä, että jotain EI sanottu suoraan. Se, ettei puhu suoraan, johtaa helposti myös siihen, että valehtelee tai jättää jotain olennaista sanomatta.
Minulla on vielä kehittymistä siinä, että osaisin aina arvioida etukäteen oikein, kenelle ja milloin mistäkin asiasta voi sanoa suoraan. En tietenkään tarkoita suoraan puhumisella vain keskustelukumppaniin liittyviä asioita eli asioita, jotka voivat loukata. Suorapuheisuus on läheistä sukua avoimuudelle ja rehellisyydelle, joita myös pidän parhaina tapoina toimia. Avoimuus ei tietenkään tarkoita sitä, että kertoo kaikille kaiken. Joskus vaikuttaa siltä, että oman mielipiteen sanominen suoraan oudosti häiritsee keskustelukumppania, vaikkei se liittyisi mitenkään häneen. Siitä tulee vaikutelma, että toisen on vaikea hyväksyä eriäviä näkemyksiä ja hän haluaisi kuulla vain omaa mielipidettään tai maailmankuvaansa tukevia kommentteja.
Myönnän, että itsekin häpeällisen usein koen epämiellyttäviä tunteita ja jopa loukkaannun jonkun toisen suorapuheisuudesta. Jälleen kerran tullaan tähän: ihminen on mitä suurimmassa määrin ristiriitainen. Sitä minun on ollut aina vaikea hyväksyä niin muissa kuin itsessänikin. Ristiriitaisuus kun ei sovi täydellisyyteen. Suorapuheisuudesta heräävät epämiellyttävät tunteet syntyvät primitiivisesti, järjen vastaisesti. Olen siis eri mieltä tunteideni kanssa. Naamastani saattaa näkyä, että jotain ei ollut kiva kuulla, mutta ajattelen ja sanon ääneenkin, että arvostan sitä, että toinen sen sanoi.
Inhoan teeskentelyä ja esittämistä. Jos vaikkapa paitani on sinusta ruma ja kysyn, mitä mieltä olet siitä, niin älä missään nimessä sano sitä kivaksi. Se, että joku on eri mieltä toisen kanssa, ei ole lähtökohtaisesti loukkaavaa. Silti useimmat ihmiset eivät jostain kumman syystä kehtaa olla rehellisiä. Teeskentely on sukua ylimielisyydelle, jota en voi sietää tippaakaan. Ylimielisyys puolestaan sotketaan usein virheellisesti hyvään itsetuntoon, vaikka ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Ylimielinen voi olla narsistinen, mutta myös nimenomaan epävarma itsestään. Epävarmuuden voi verhota ylimielisyyteen, useimmiten varmaankin tiedostamatta.
Olen tavallaan odottanut koko aikuisikäni, tapahtuuko joskus tai kohtaanko joskus jotain sellaista, mikä saa minut muuttamaan mieltäni suorapuheisuudesta. Toki siitä aiheutuvien konfliktitilanteiden takia muutos on toisinaan käynyt mielessä mutta mennyt aika nopeasti ohi. Jatkan siis ainakin toistaiseksi näin!
Lempiravintolani
▪ Mange Sud
▪ Il Faro
▪ Kaarna
▪ Krog Madame
▪ Helkan keittiö
▪ Origo (Hanko)
▪ Kolmon3n
▪ Belge
▪ Vltava
▪ Merimakasiini
▪ La Roux (Lahti)
▪ Say Delicious
▪ Hanko Sushi
▪ Fryysarinranta (Porvoo)
▪ Lyon
▪ Kuparipaja (Fiskars)
▪ Raffaello
▪ Casa Largo
▪ Lusikka
▪ Il Faro
▪ Kaarna
▪ Krog Madame
▪ Helkan keittiö
▪ Origo (Hanko)
▪ Kolmon3n
▪ Belge
▪ Vltava
▪ Merimakasiini
▪ La Roux (Lahti)
▪ Say Delicious
▪ Hanko Sushi
▪ Fryysarinranta (Porvoo)
▪ Lyon
▪ Kuparipaja (Fiskars)
▪ Raffaello
▪ Casa Largo
▪ Lusikka
torstai 14. tammikuuta 2016
Mielekkäästi irti masennuksesta?
Virallisen masennustestin BDI:n mukaan masennukseni on edennyt kolmessa kuukaudessa lievästä vakavaksi. Työterveyslääkärini yritti suorastaan puhua minut ympäri sairausloman ottamiseksi, mutta en edelleenkään usko, että siitä olisi hyötyä - päinvastoin. Eristäytyisin kotiin, synkistelisin omissa ajatuksissani ja stressaisin tekemättömistä töistä ja asiakkaiden tilanteista. Kohdatessani sairausloman aikana kertyneen työmäärän ja asiakkaiden mutkistuneet tilanteet kaatuisin kuolleena maahan.
Sain lähetteen kolmeen psykiatrin tapaamiseen. Tavoitteena on päästä uudestaan psykoterapiaan. Tarvitsisin varmaan myös ravitsemusterapiaa suolistosairauteni takia. Puremalihashierontaan ja purentakiskojen tekemistä varten varasin jo ajat hierojalle ja hammaslääkärille. Kaikkeen, mitä teen, joudun pakottamaan itseni, kaikki on valtavaa ponnistelua. Joka päivä tuntuu olevan vaikeampaa nousta ylös sängystä ja mennä töihin. Tiedän, että työkaverit ja asiakkaat ovat alkaneet huomata, etten ole oma itseni. Tai kuka se sitten ikinä onkaan ollut, se aiempi intohimoisesti ja huumorilla asioihin suhtautuva minä.
Uskon BDI-testin antavan hyvin osviittaa siitä, missä tilassa ihminen on, mutta siinä on pari outoutta. Uneen ja nukkumiseen liittyen testissä kysytään vain, onko sinulla vaikeuksia nukahtaa tai pysyä unessa. Yhtä hyvin masennuksen merkkinä voi olla se, että haluaisi ja voisi nukkua koko ajan ja vaikeuksia on heräämisessä ja ylös nousemisessa. Toisekseen testissä kysytään, oletko laihtunut viime aikoina ja kuinka paljon. Usein masennus vie ruokahalun, mutta yhtä hyvin masentunut ihminen saattaa syödä pahaan oloonsa, niin että lihoo. Eikä masentuneena jaksa välttämättä harrastaa liikuntaa entiseen tapaan.
Aloin lukea eilen Mark Williamsin, John Teasdalen, Zindel Segalin ja Jon Kabat-Zinnin tekemää kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta - tietoisen läsnäolon menetelmä. Ensimmäinen kirjani yli kahteen vuoteen, ensimmäinen jonka luen. Jospa se tästä alkaisi uudestaan, kirjojen lukeminen. Onhan se ihan eri juttu kuin lehtien ja nettijuttujen lukeminen, ja aiemmin nautin kirjoista suuresti. Kirjat vaativat aikaa, keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Mielekkäästi irti masennuksesta -kirjasta saa vertaistukea: monien masentuneiden kuvaukset ajatuksistaan, tunteistaan ja olostaan vastaavat omiani.
Jokainen masennusjakso kasvattaa masennuksen uusiutumisen mahdollisuutta 16 prosentilla. No, ainakaan en ole yksin ongelmani kanssa: Yhdysvalloissa 10 miljoonaa ihmistä käyttää lääkärin määräämiä masennuslääkkeitä. Ja lisäksi on varmasti paljon niitä, jotka eivät edes hae apua pahaan oloonsa. Silti minä ja lähes kaikki muut masentuneet esittävät itselleen ja lääkärilleen kysymyksen, miksi juuri minä. Synkkä mieli tuntee häpeää, syyllisyyttä ja kateutta. Tiedän jopa kanssani samaa henkisesti raskasta työtä tekeviä ihmisiä, jotka ovat vaan aina hilpeitä. En voi uskoa, että he jaksaisivat jatkuvasti esittää ja näytellä. Heillä täytyy olla jokin sellainen geeni, jota minulla ja monilla muilla ei ole.
Häpeä, syyllisyys ja kateus johtavat helposti itsesääliin tai ainakin näyttävät siltä ulospäin. Vihaan itsesääliä mutta arvostan empatiaa paitsi muita niin myös itseä kohtaan. En halua velloa itsesäälissä enkä halua kenenkään ajattelevan, että teen niin. Kuten em. kirjassa todetaan, masentunut yrittää kaikin voimin kieltää negatiiviset tunteet ja ajatukset itseltään, mutta se vain pahentaa vointia.
Minua pelottaa kamalasti, että sairastun psyykkisesti myös äidiksi tultuani. Olen synkimpinä hetkinä ajatellut, ettei minun pitäisi edes tehdä lapsia psyykkisten ongelmieni takia. Tiedän, että minusta tulisi hyvä äiti, mutta eihän kukaan voi olla sitä psyykkisesti sairaana. Äidiksi tultuani en vaan enää voi, en saa sairastua.
Ps. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoitteiden ja kognitiivisen terapian yhdistelmällä on saatu masennuksen uusiutumisriski pienenemään.
Sain lähetteen kolmeen psykiatrin tapaamiseen. Tavoitteena on päästä uudestaan psykoterapiaan. Tarvitsisin varmaan myös ravitsemusterapiaa suolistosairauteni takia. Puremalihashierontaan ja purentakiskojen tekemistä varten varasin jo ajat hierojalle ja hammaslääkärille. Kaikkeen, mitä teen, joudun pakottamaan itseni, kaikki on valtavaa ponnistelua. Joka päivä tuntuu olevan vaikeampaa nousta ylös sängystä ja mennä töihin. Tiedän, että työkaverit ja asiakkaat ovat alkaneet huomata, etten ole oma itseni. Tai kuka se sitten ikinä onkaan ollut, se aiempi intohimoisesti ja huumorilla asioihin suhtautuva minä.
Uskon BDI-testin antavan hyvin osviittaa siitä, missä tilassa ihminen on, mutta siinä on pari outoutta. Uneen ja nukkumiseen liittyen testissä kysytään vain, onko sinulla vaikeuksia nukahtaa tai pysyä unessa. Yhtä hyvin masennuksen merkkinä voi olla se, että haluaisi ja voisi nukkua koko ajan ja vaikeuksia on heräämisessä ja ylös nousemisessa. Toisekseen testissä kysytään, oletko laihtunut viime aikoina ja kuinka paljon. Usein masennus vie ruokahalun, mutta yhtä hyvin masentunut ihminen saattaa syödä pahaan oloonsa, niin että lihoo. Eikä masentuneena jaksa välttämättä harrastaa liikuntaa entiseen tapaan.
Aloin lukea eilen Mark Williamsin, John Teasdalen, Zindel Segalin ja Jon Kabat-Zinnin tekemää kirjaa Mielekkäästi irti masennuksesta - tietoisen läsnäolon menetelmä. Ensimmäinen kirjani yli kahteen vuoteen, ensimmäinen jonka luen. Jospa se tästä alkaisi uudestaan, kirjojen lukeminen. Onhan se ihan eri juttu kuin lehtien ja nettijuttujen lukeminen, ja aiemmin nautin kirjoista suuresti. Kirjat vaativat aikaa, keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Mielekkäästi irti masennuksesta -kirjasta saa vertaistukea: monien masentuneiden kuvaukset ajatuksistaan, tunteistaan ja olostaan vastaavat omiani.
Jokainen masennusjakso kasvattaa masennuksen uusiutumisen mahdollisuutta 16 prosentilla. No, ainakaan en ole yksin ongelmani kanssa: Yhdysvalloissa 10 miljoonaa ihmistä käyttää lääkärin määräämiä masennuslääkkeitä. Ja lisäksi on varmasti paljon niitä, jotka eivät edes hae apua pahaan oloonsa. Silti minä ja lähes kaikki muut masentuneet esittävät itselleen ja lääkärilleen kysymyksen, miksi juuri minä. Synkkä mieli tuntee häpeää, syyllisyyttä ja kateutta. Tiedän jopa kanssani samaa henkisesti raskasta työtä tekeviä ihmisiä, jotka ovat vaan aina hilpeitä. En voi uskoa, että he jaksaisivat jatkuvasti esittää ja näytellä. Heillä täytyy olla jokin sellainen geeni, jota minulla ja monilla muilla ei ole.
Häpeä, syyllisyys ja kateus johtavat helposti itsesääliin tai ainakin näyttävät siltä ulospäin. Vihaan itsesääliä mutta arvostan empatiaa paitsi muita niin myös itseä kohtaan. En halua velloa itsesäälissä enkä halua kenenkään ajattelevan, että teen niin. Kuten em. kirjassa todetaan, masentunut yrittää kaikin voimin kieltää negatiiviset tunteet ja ajatukset itseltään, mutta se vain pahentaa vointia.
Minua pelottaa kamalasti, että sairastun psyykkisesti myös äidiksi tultuani. Olen synkimpinä hetkinä ajatellut, ettei minun pitäisi edes tehdä lapsia psyykkisten ongelmieni takia. Tiedän, että minusta tulisi hyvä äiti, mutta eihän kukaan voi olla sitä psyykkisesti sairaana. Äidiksi tultuani en vaan enää voi, en saa sairastua.
Ps. Tutkimusten mukaan mindfulness-harjoitteiden ja kognitiivisen terapian yhdistelmällä on saatu masennuksen uusiutumisriski pienenemään.
lauantai 2. tammikuuta 2016
Oireita
Joulukuussa meni yli kaksi viikkoa putkeen, etten harrastanut muuta liikuntaa kuin hyötykävelyä. Olen aina rakastanut liikuntaa, mutta joulukuussa olin liian väsynyt ja vatsani on ollut jatkuvasti niin kipeä, etten ole töiden jälkeen pystynyt muuhun kuin nukkumiseen ja telkkarin katsomiseen, ellen ole sopinut tapaamisia kavereiden kanssa. Kahtena päivänä jouduin jäämään sairauslomalle, vaikka kynnykseni siihen on tosi korkea. Olen myös huomannut, että liikkumattomuus ja vatsavaivat vähentävät ruokahalua. Vaikka liikunta olisi mieluista, niin liikkumaan lähtemisen kynnys nousee sitä korkeammalle mitä kauemmin on liikkumatta. Se on jännä juttu. Onko ihminen aina ollut pohjimmiltaan laiska eläin?
Olen oksentanut viime viikkoina muutamia kertoja, mikä myös väsyttää eikä auta vatsavaivoihin kuin hetkellisesti. Hetkeä myöhemmin vaikutus on päinvastainen. Inhoan oksentamista, mutta kun tarpeeksi ahdistaa, niin minulle tulee pakottava tarve tehdä se. Valitettavasti kynnys oksentaa madaltuu sen jälkeen, kun siihen on sortunut pitkän tauon jälkeen. Ihan niin kuin käy varmaan tupakoimisen suhteen tupakoijille tai alkoholin suhteen alkoholiongelmaisille.
Hampaani ovat jo vaurioituneet bruksismin ja aiemmin tiheän oksentamisen takia. Bruksismikin on oire psyykkisestä kuormituksesta ja huonovointisuudesta. Niinä ajanjaksoina, kun olen ollut huomattavasti vähemmän stressaantunut, ahdistunut tai masentunut, purentaongelma on merkittävästi vähentynyt. Viimeksi varmaan kesälomalla. Nyt taas puren hampaita yhteen tai narskutan niitä vastakkain sekä hereillä että unissani. Totta kai pyrin olemaan tekemättä sitä, mutta ajatuksissani en sitä huomaa. Minun pitäisi teettää uudestaan purentakiskot, mutta niidenkin hinnaksi tulee hammaslääkärikäynteineen ainakin 250 euroa. Aina, kun ehtii ajatella, että nyt ei ole pitkään aikaan isoja rahanmenoja, niin niitä ilmestyy kuitenkin jostain.
Muutama viikko sitten olin puolisoni kanssa viettämässä iltaa läheisen ystävämme luona hänen uudessa asunnossaan. Olin sinä iltana niin onnellinen kuin mahdollista, meillä oli niin kivaa yhdessä. Nautin sydämeni pohjasta, nauroin ja hymyilin aidosti monen viikon edestä. Enkä ollut juonut kuin lasillisen viiniä. Sitten se oli ohi ja tuli seuraava päivä ja seuraava ilta. Kun puolisoni oli illan pikkujouluissa, niin yksinäisyydessäni vaivuin taas synkkyyteen. Alkuviikon jaksoin töissä yllättävän hyvin, mutta keskiviikosta eteenpäin oli todella vaikeaa. Palkkapäivää edeltävät päivät ovat aina ahdistavia, kun rahat on loppu. Pahinta tietysti, jos ne ajoittuvat vielä viikonloppuun, kun olisi kaikenlaista kivaa rahanmenoa.
Noin vuoden ajan olen nähnyt jatkuvasti, vähintään viikoittain erittäin ahdistavia ja todentuntuisia unia. Joskus ne ovat ihan vaan todentuntuisia, jostakin mahdollisimman arkisesta tilanteesta, niin etten myöhemmin oikeasti tiedä, onko jokin asia oikeasti tapahtunut vai ei. Ahdistavia toisista unista tekee se, että niissä ei ole mitään hirviöitä tai vastaavia, vaan oikeasti olemassa olevia minulle tuttuja ihmisiä. Unet ovat niin realistisia, että ne voisivat kaikessa kauheudessaan periaatteessa olla totta. Olen nähnyt monta kertaa viimeisen vuoden aikana esimerkiksi unta, jossa minut raiskataan. Kerran näin myös unta, jossa puolisoni jätti minut, ja herätessäni en heti tiennyt, oliko niin tapahtunut oikeasti, koska puolisoni oli lähtenyt jo töihin. Heräsin siihen, että itkin hysteerisesti. Muutama viikko sitten heräsin maanantaiaamuna unesta, jossa olin asiakkaani huumekämpässä ja hän piti leipäveistä kaulallani. Siitä oli oikein kiva aloittaa uusi työviikko.
Olen myös valitettavasti huomannut ajattelevani itsetuhoisesti viimeisten viikkojen aikana. Mieleeni on tullut ajatuksia siitä, kuinka helpottavaa olisi viiltää itseä tai hukuttautua. En ole halunnut käydä yksin kävelyllä missään rannan, meren tai järven lähellä, koska en halua ajatella niitä ajatuksia ja tuntea niitä tunteita, mitä se saa aikaan, ajatuksen hukuttautumisesta. Korostan, että tällaiset ajatukset ja tunteet eivät tarkoita sitä, että oikeasti tekisin mitään itselleni. Mieleen hiipivistä ajatuksista ja tunteista on pitkä matka tekoihin.
Olen myös huomannut ajattelussani saman kuvion kuin silloin, kun olen aiemmin joutunut psykiatriseen osastohoitoon. Näen maailman tuhoontuomittuna planeettana, jossa ihmiset tappavat ja raiskaavat toisiaan ja pakenevat todellisuutta päihteisiin. Maailman, jota kukaan ei-supervoimilla-varustettu ihminen ei kestä. Superihmisiäkin on, olen huomannut. Näen Isis-uutiset ja hallituksen leikkauslistat, koen työelämän kohtuuttomat paineet ja huomaan ihmisten välisen kilpailun ja pahantahtoisuuden. Ajattelen, että tällainen maailma ei yksinkertaisesti ole minua varten.
Pimeys. Suomen ilmaston kylmyys ja syksyn ja talven pimeys vaikuttavat voimakkaasti mielentilaani ja jaksamiseeni. En ole koskaan halunnut muuttaa ulkomaille, koska koen itseni vahvasti suomalaiseksi enkä kykenisi elämään vieraassa kulttuurissa ja kieliympäristössä. Ekaa kertaa tänä vuonna olen puolivakavasti miettinyt, että voisinko pelastaa mielenterveyteni muuttamalla aurinkoiseen ja lämpimään ilmastoon. Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei itseään voi paeta. Mutta varmasti se ainakin aavistuksen helpottaisi.
Olen oksentanut viime viikkoina muutamia kertoja, mikä myös väsyttää eikä auta vatsavaivoihin kuin hetkellisesti. Hetkeä myöhemmin vaikutus on päinvastainen. Inhoan oksentamista, mutta kun tarpeeksi ahdistaa, niin minulle tulee pakottava tarve tehdä se. Valitettavasti kynnys oksentaa madaltuu sen jälkeen, kun siihen on sortunut pitkän tauon jälkeen. Ihan niin kuin käy varmaan tupakoimisen suhteen tupakoijille tai alkoholin suhteen alkoholiongelmaisille.
Hampaani ovat jo vaurioituneet bruksismin ja aiemmin tiheän oksentamisen takia. Bruksismikin on oire psyykkisestä kuormituksesta ja huonovointisuudesta. Niinä ajanjaksoina, kun olen ollut huomattavasti vähemmän stressaantunut, ahdistunut tai masentunut, purentaongelma on merkittävästi vähentynyt. Viimeksi varmaan kesälomalla. Nyt taas puren hampaita yhteen tai narskutan niitä vastakkain sekä hereillä että unissani. Totta kai pyrin olemaan tekemättä sitä, mutta ajatuksissani en sitä huomaa. Minun pitäisi teettää uudestaan purentakiskot, mutta niidenkin hinnaksi tulee hammaslääkärikäynteineen ainakin 250 euroa. Aina, kun ehtii ajatella, että nyt ei ole pitkään aikaan isoja rahanmenoja, niin niitä ilmestyy kuitenkin jostain.
Muutama viikko sitten olin puolisoni kanssa viettämässä iltaa läheisen ystävämme luona hänen uudessa asunnossaan. Olin sinä iltana niin onnellinen kuin mahdollista, meillä oli niin kivaa yhdessä. Nautin sydämeni pohjasta, nauroin ja hymyilin aidosti monen viikon edestä. Enkä ollut juonut kuin lasillisen viiniä. Sitten se oli ohi ja tuli seuraava päivä ja seuraava ilta. Kun puolisoni oli illan pikkujouluissa, niin yksinäisyydessäni vaivuin taas synkkyyteen. Alkuviikon jaksoin töissä yllättävän hyvin, mutta keskiviikosta eteenpäin oli todella vaikeaa. Palkkapäivää edeltävät päivät ovat aina ahdistavia, kun rahat on loppu. Pahinta tietysti, jos ne ajoittuvat vielä viikonloppuun, kun olisi kaikenlaista kivaa rahanmenoa.
Noin vuoden ajan olen nähnyt jatkuvasti, vähintään viikoittain erittäin ahdistavia ja todentuntuisia unia. Joskus ne ovat ihan vaan todentuntuisia, jostakin mahdollisimman arkisesta tilanteesta, niin etten myöhemmin oikeasti tiedä, onko jokin asia oikeasti tapahtunut vai ei. Ahdistavia toisista unista tekee se, että niissä ei ole mitään hirviöitä tai vastaavia, vaan oikeasti olemassa olevia minulle tuttuja ihmisiä. Unet ovat niin realistisia, että ne voisivat kaikessa kauheudessaan periaatteessa olla totta. Olen nähnyt monta kertaa viimeisen vuoden aikana esimerkiksi unta, jossa minut raiskataan. Kerran näin myös unta, jossa puolisoni jätti minut, ja herätessäni en heti tiennyt, oliko niin tapahtunut oikeasti, koska puolisoni oli lähtenyt jo töihin. Heräsin siihen, että itkin hysteerisesti. Muutama viikko sitten heräsin maanantaiaamuna unesta, jossa olin asiakkaani huumekämpässä ja hän piti leipäveistä kaulallani. Siitä oli oikein kiva aloittaa uusi työviikko.
Olen myös valitettavasti huomannut ajattelevani itsetuhoisesti viimeisten viikkojen aikana. Mieleeni on tullut ajatuksia siitä, kuinka helpottavaa olisi viiltää itseä tai hukuttautua. En ole halunnut käydä yksin kävelyllä missään rannan, meren tai järven lähellä, koska en halua ajatella niitä ajatuksia ja tuntea niitä tunteita, mitä se saa aikaan, ajatuksen hukuttautumisesta. Korostan, että tällaiset ajatukset ja tunteet eivät tarkoita sitä, että oikeasti tekisin mitään itselleni. Mieleen hiipivistä ajatuksista ja tunteista on pitkä matka tekoihin.
Olen myös huomannut ajattelussani saman kuvion kuin silloin, kun olen aiemmin joutunut psykiatriseen osastohoitoon. Näen maailman tuhoontuomittuna planeettana, jossa ihmiset tappavat ja raiskaavat toisiaan ja pakenevat todellisuutta päihteisiin. Maailman, jota kukaan ei-supervoimilla-varustettu ihminen ei kestä. Superihmisiäkin on, olen huomannut. Näen Isis-uutiset ja hallituksen leikkauslistat, koen työelämän kohtuuttomat paineet ja huomaan ihmisten välisen kilpailun ja pahantahtoisuuden. Ajattelen, että tällainen maailma ei yksinkertaisesti ole minua varten.
Pimeys. Suomen ilmaston kylmyys ja syksyn ja talven pimeys vaikuttavat voimakkaasti mielentilaani ja jaksamiseeni. En ole koskaan halunnut muuttaa ulkomaille, koska koen itseni vahvasti suomalaiseksi enkä kykenisi elämään vieraassa kulttuurissa ja kieliympäristössä. Ekaa kertaa tänä vuonna olen puolivakavasti miettinyt, että voisinko pelastaa mielenterveyteni muuttamalla aurinkoiseen ja lämpimään ilmastoon. Tiedän kyllä kokemuksesta, ettei itseään voi paeta. Mutta varmasti se ainakin aavistuksen helpottaisi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)