Painoindeksi

Silmäni kostuivat, kun ajattelin muutama päivä sitten, kuinka paljon aikaa ja energiaa minulla ja ihmisillä yleensä kuluu tyytymättömyyteen omaa ulkonäköä kohtaan. Ja kuinka valtavasti ihmiset potevat sen takia pahaa mieltä. Kyllä väittäisin, että useimmat ihmiset ovat ulkonäöltään kuitenkin ihan ok.

Järkytyin suuresti, kun työterveyskyselystä ilmeni, että painoni lähentelee ylipainoa. Tunsin kiukkua, en itseäni vaan painoindeksijärjestelmää kohtaan. Olen 164 cm pitkä, painan 66 kg ja käytän vaatteita kokoa 38 ja M. Minulla on kohtuullisen hyvä kunto. Normaalipaino määritellään painoindeksijärjestelmässä asteikolle 18,5 - 24,9 ja minun indeksini on sen mukaan 24,5. Syömishäiriötä sairastaessani painoin samanpituisena alimmillaan 46 kg ja indeksini oli 17,1 eli lievä alipaino. Merkittävä alipaino alkaa vasta arvosta 16,9. Silloin tietysti ajattelin, että lievä alipaino on nössöjen sarja, ja yritin päästä valioliigaan eli alle 16,9.

Vyötäröni ympärysmitta on 77 cm ja naisilla raja-arvo on 80 cm. Yli 80 mutta alle 87 cm vyötärysmitta viittaa lievään terveyshaittaan ja sitä suurempi huomattavaan terveyshaittaan. Eli olen myös vyötärönympäryksen perusteella muka lähes raskaan sarjan ottelija. Kun vaatekoot alkavat 34:sta ja jatkuvat siitä ihan normikaupoissa 44:ään, niin vähän kyllä hämmentää, että  kokoa 38 käyttävä onkin jo kutakuinkin ylipainoinen ja vyötäröltään ylimittainen. Syömishäiriötä sairastaessani pidin kokoa 38 käyttäviä plösähtäneinä sohvaperunoina. Paranemiseen kuului ajattelun muutos, joka painoindeksin ja vyötärönympäryksen mukaan joutuukin nyt kyseenalaiseksi.

Suomalaisista nuorista 20% on painoindeksillä mitattuna ylipainoisia ja 5% lihavia. Ylipainoisiin lasketaan siis myös ne, jotka ylittävät juuri ja juuri lievän ylipainon rajan. En kyllä nyt yhtään ihmettele, että nuoret tytöt laihduttavat, jos tyhmät aikuiset ovat ilmoittaneet, että terveen näköinen, kokoa 38 käyttävä ihminen on ylipainoinen. Se on kirosana. Eihän ketään kiinnosta, onko se lievää vai vakavaa - ylipaino mikä ylipaino.

Tämä asia on pyörinyt päässäni ja suututtanut minua nyt jo toista viikkoa. Jumalauta, en taatusti paina yhtään liikaa! Työterveyskyselyssä kehotettiin katsomaan vähän, mitä syön ja liikkumaan enemmän. Mitä vittua? Halutaanko minusta taas syömishäiriöinen. En varmasti laihduta. Sille tielle en enää lähde. Olen hyvä näin ja aion nauttia ruoasta jatkossakin. Elämässä on ihan tarpeeksi huolta, murhetta ja stressiä ilman, että sitä luomalla luo itselleen painon tai ulkonäön suhteen. Haluan näyttää hyvältä ja panostan ulkonäkööni, mutta nykyään nautin laittautumisesta kokematta epävarmuutta tai stressiä. En halua lihoa, koska tämänkokoisena koen oloni hyväksi, pidän itseäni nättinä ja olen terve. Liikuntaa harrastan, koska nautin siitä ja jotta en lihoisi liikaa ja jotta pysyisin terveenä ja eläisin pitkään.

Viime viikolla satuin lukemaan kesän 2014 Kauneus & terveys -lehteä, jonka alastonkuva-juttusarjassa suunnilleen ikäiseni nainen hämmästeli, kuinka lääkäri oli huomauttanut hänelle työhöntulotarkastuksessa ylipainosta. Hän oli tosi liikunnallinen ja söi monipuolisesti, käytti kuvasta päätellen vaatteita kokoa 38, ei missään määrin lihava. Hän totesi lehdessä jättäneensä lääkärin kommentin omaan arvoonsa. Mikä sattuma, että löysin jutun juuri, kun sama aihe pyöri omassa mielessäni!

Ja paria päivää myöhemmin bongasin Bloglovin'ista jutun tästä Anastasia Amourin Facebook-kuvasta: 

https://www.facebook.com/AnastasiaAmour/photos/a.230039860514836.1073741828.229166043935551/443675022484651/

Aivan jäätävän hyvä kansi! Allekirjoitan!