Kosketus on kaksipiippuinen juttu. Yhä vahvemmin olen alkanut ajatella, että me suomalaiset olisimme yleisesti onnellisempia, jos koskettaisimme toisiamme enemmän. Käytän sanaa koskettaa, koska sanassa kosketella on häiritsevä kaiku.
Kosketus vapauttaa aivoissa oksitosiinia, hyvän olon hormonia, jonka on todistettu vahvistavan ihmisten välistä kiintymystä ja luottamusta. Havaintojeni perusteella suomalaisessa kulttuurissa ihaillaan oksitosiinin pidättelemistä aivoissa mahdollisimman pitkään. Pidättyväistä pidetään parempana kuin vapautunutta.
Esimerkiksi työpaikalla minun tekisi mieli välillä ohimennen koskettaa toista hartialle tsempiksi ja merkiksi siitä, että välitän hänen voinnistaan ja mielialastaan. Tai ihan kunnolla halata ihan vaan siksi, että tuntuu siltä. Siksi että saisin siten aikaan hyvän mielen sekä itselleni että toiselle. Avainsana on: luontevasti. En tarkoita tuntemattomien välistä koskemista.
Kaksimielistä kosketusta en voi sietää. Seksuaalisella tavalla minua ei saa koskettaa kuin puolisoni. Koskettelun erottaa kyllä koskettamisesta, vaikka se ulkopuolisen silmiin näyttäisi viattomalta. Sen aistii. Arvelen, että vääränlaisen kosketuksen pelko estää useimpia suomalaisia koskettamasta toisia lainkaan. Eikä kukaan halua otsaansa intimiteettireviirejä rikkovan hyypiön leimaa. Koskevasta kollegastahan voidaan tehdä ilmoitus häirinnästä.
Jos ihmiset eivät pysty luontevasti koskemaan toisiaan arjessa, vaihtoehto olisi tuoda työpaikoille lemmikkejä. Voi kuinka ihanaa olisi työskennellä huriseva kissa sylissä tai käydä kahvitauolla ulkoiluttamassa koiraa raittiissa ilmassa! Asiakkaistakin suurin osa tuntisi varmasti olonsa kotoisammaksi ja lämpimämmin tervetulleeksi, jos vastassa olisi toimiston valkoisten seinien ja kolkkojen käytävien lisäksi pehmoisia, iloisia eläimiä, jotka eivät arvostele tai tuomitse heitä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa tiede pystyy selättämään kaikki allergiat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti