Paitsi lasten terveys, minua huolettaa aika ja uni. Miten aika riittää kaikkeen, kun ei se tunnu riittävän ilman lapsiakaan? Miten ehdin saada tarpeeksi unta, kun se tuntuu jäävän liian vähiin, vaikkei kukaan ole herättämässä öisin ja viikonloppuaamuisin? Koirankin me aiomme hankkia ja jonkun pitäisi sekin ulkoiluttaa useamman kerran päivässä. Jos lasten kanssa menee yhtä aikaa aikaisin nukkumaan, itselle ja kahdenkeskiselle ajalle puolison kanssa ei jää aikaa lainkaan.
Osaratkaisu on se, että olen päättänyt jo aikaa sitten, että otan vastaan apua. Siksi en halua koskaan muuttaa kovin kauas vanhemmistani ja veljistäni. Joskus joku muu kuin me vanhemmat voi viedä lapset harrastuksiin ja ottaa heidät yökylään. Päätimme kihlattuni kanssa jo suhteen alkuvaiheessa, että pidämme kiinni siitä, että meille jää kahdenkeskistä aikaa myös silloin, kun meillä on lapsia. Se ei ole pois lapsilta, päinvastoin. Pois lapsilta on se, että vanhemmat vieraantuvat toisistaan ja päätyvät eroon. Me aiotaan pitää huolta rakkaudestamme. Se edellyttää, että järjestämme myös omaa aikaa kummallekin.
Toistaiseksi minua ärsyttää ja harmittaa, ettei aika riitä kaikkien kiinnostavien tv-sarjojen ja leffojen katsomiseen ja kirjojen ja lehtien lukemiseen, mutta olen aina ajatellut, että sellaisista on enemmän kuin helppo luopua, kun tilalle tulee jotain niin ihanaa ja tärkeää kuin lapsi.
Sydämeni jättää aina lyönnin välistä ja tunnen palan kurkussani, kun ajattelen, että mitä jos emme pystykään saamaan lapsia. Haluaisin nimenomaan olla raskaana, tuntea lapsen kasvavan sisälläni ja seurata sen kehittymistä yhdeksän kuukauden ajan, synnyttää ja pitää vastasyntynyttä sylissäni, huolehtia hänestä hänen elämänsä alusta asti. Kokea sen kaiken yhdessä puolisoni kanssa. Mutta jos olisikin niin, ettemme pystyisi saamaan lapsia, niin lapsettomaksi en suostuisi jäämään. Toisten onni voi olla se, että on olemassa onnettomia lapsia, jotka tarvitsevat uuden kodin.
Joku joskus sanoi lehtihaastattelussa, ettei hanki lapsia, koska maailmassa on jo liikaa ihmisiä. Voiko olla mitään järjettömämpää ja surullisempaa? Väite on peitetarina ihmisille, jotka eivät kehtaa sanoa, etteivät yksinkertaisesti halua omia lapsia, koska monet pitävät sitä itsekkäänä (minä en). Se, että kehitysmaissa on liikaa ihmisiä eikä siellä käytetä ehkäisyä, ei ole länsimaalaisten vika eikä tarkoita sitä, että länsimaissa pitäisi pienentää perheiden jo ennestään pientä lapsilukua.
Jos halutaan ajatella asiaa yhteiskunnan kannalta, niin vauva on mitä todennäköisimmin tuleva veronmaksaja ja työntekijä. Lasten hankkiminen ei ole itsekästä vaan luonnollista, monella tapaa myös järkevää ja hyödyllistä. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan tee lapsia siksi, vaan koska haluaa, tunteiden tasolla. En haluaisi olla sellaisen ihmisen lapsi, joka on hankkinut minut, koska se on järkevää tai koska tuntee sen olevan hänen velvollisuutensa tai jonkun toisen toive.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti