Eliminaatiodieetti

Aion jättää ruokavaliostani vain viljat ja sokerin pois, koska maidottomuutta kokeilin jo viime keväänä ja ravitsemusterapeutinkin mielestä kolmessa viikossa olisi pitänyt huomata tuloksia, jos niitä oli tullakseen. Ravitsemusterapeutti teki minulle kauhean eliminaatioruokavalion, jota en todellakaan pysty ja halua noudattaa päivääkään. Riippuu ihan keneltä kysyy, toisten ravitsemusterapeuttien mukaan esim. kookosrasva on pahasta, toisten mielestä hyvästä.

Alunperin ravitsemusterapeutin kanssa oli puhetta viljattomasta ja sokerittomasta ruokavaliosta, mutta sitten hän halusikin eliminoida suunnilleen kaiken muun paitsi vaalean lihan, merenelävät, kananmunat, marjat ja kasvikset. En pysty käsittämään, miten siinä voi olla mitään järkeä. Hänen mielestään riisikin on melkein yhtä huono kuin viljat! Yritin maanantaiaamuna syödä aamiaiseksi munakasta avokadolla ja miniluumutomaateilla, mutta meinasin ihan kirjaimellisesti oksentaa. Olen aina syönyt aamuisin viljaa jossakin muodossa, ja tuntuu ihan mahdottomalta muuttaa sitä. Olen nyt sitten syönyt kuluneen viikon riisi-/maissikakkuja (joissa on myös kvinoaa/amaranttia/pellavansiemeniä/chiaa) jotka käyvät leivästä. Kaipa maissikin on saatanasta, mutta olen niin kova ahdistumaan, masentumaan ja stressaamaan noista kaikista rajoitteista, että suolistoni ärtyy jo ihan ajatuksista ja tunteista. Ravitsemusterapeuttikin korosti, että tarkoitus ei ole aiheuttaa uudella ruokavaliolla psyykkistä kuormitusta.

Perusviljoista (ei riisi, maissi yms.) ja sokerista koen pystyväni jotenkuten luopumaan, mutta se riittää. Jos ei tästä ole apua vatsavaivoihin, niin seuraavaksi kokeilen kaikki-käy-dieettiä. Sittenpähän näkisin, kuinka paljon pelkkä ruokavaliosta stressaaminen aiheuttaa niitä oireita. Ravitsemusterapeutti sanoi myös, että minulla saattaa olla erityisen kipuherkkä suolisto, mihin ei pysty ruokavaliolla vaikuttamaan. Joka tapauksessa - siis vaikka päättäisin syödä mitä vaan - söisin edelleen terveellisesti ja monipuolisesti, niin kuin olen koko elämäni tehnyt. Tätä taustaa vasten en keksi suolistosairauteni syntymissyyksi muuta kuin syömishäiriön, joka myös alkoi vähän ennen ärtyvän suoliston oireyhtymää.

Ruoka ja syöminen on yksi niitä hyvin harvoja asioita, joista pystyn nauttimaan päivittäin, ja siksi siitä nipistäminen tuntuu niin vaikealta. Sehän tässä vasta onkin paradoksaalista, että sama asia tuottaa nautintoa ja tuskaa. Koska eliminaatiodieetissä kyse on kuitenkin vain yhdestä kuukaudesta, niin tunnen itseni tosi huonoksi ihmiseksi, kun en pysty siihen. Te muut varmaan ajattelette, että olen ihan luuseri ja minulla on itsekuri- ja asenneongelma. "Ja nyt se vielä velloo itsesäälissä..."

Seksikkyys

Epäseksikkäintä on mielestäni häpeä, itsesääli ja tyytymättömyys omaan kehoon. Seksikkäintä on rohkeus (ei uhkarohkeus), hyvä itsetunto ja tyytyväisyys omaan kehoon. Yksinkertaista.

Aikuisuus

Lapsena ja nuorena on ihan täysin ymmärrettävää ja sallittua tarvita tukea itsetunnon ylläpitämiseen ja parantamiseen. Aikuisena, eli käytännössä noin 21 ikävuodesta ylöspäin huono itsetunto tarkoittaakin huonoa asennetta tai lapsellisuutta tai erittäin paheksuttavaa itsesääliä. Jos ei joku ääneen sano, niin ainakin ajattelee, että ota itseäsi niskasta kiinni tai kasva aikuiseksi tai painu vittuun, jos et kestä elämää. Sellaisen vaikutelman olen yhteiskunnastamme saanut ja sellainen on sisäinen ääneni.

Terapeuttini totesi tällä viikolla, että itsetuhoiset ajatukseni eivät sinällään ole hänestä huolestuttavia, sillä puolet ihmisistä ajattelee jossain vaiheessa elämäänsä itsensä tappamista. Nähtyään ilmeeni hän korjasi, ettei hänen  ollut tarkoitus vähätellä. Kysyin häneltä mielessäni, että ai onko se normaalia ja ok, että ajattelee itsemurhaa yli puoli vuotta kutakuinkin joka päivä ja ettei käy kävelyllä yksin, koska pelkää itsetuhoisia ajatuksiaan. Ääneen sanoin vain, että vähättelyltä se kyllä nimenomaan kuulosti. Hän tarkensi, että huolestuttavaa on vasta se, jos suunnittelen tekoa konkreettisesti ja ostan esimerkiksi välineitä sitä varten. Totesin, ettei sillalta mereen hyppäämiseen tarvita välineitä ja kerroin, kuinka visualisoin tekoa mielessäni varsin usein. Hän sanoi, että siinä tapauksessa aihetta täytyy käsitellä ja vaikutti ottavan minut tosissaan. No, vahinko oli jo tapahtunut ja olin ihan paskana terapian jälkeen. Samana päivänä Helsingin Sanomista vielä luin otsikon, joka oli ihan samaa sarjaa terapeuttini lipsahduksen kanssa: Perinteisesti on ajateltu, että jos työuupumus uhkaa, kannattaa vähentää työmäärää. Uudet tutkimustulokset viittaavat kuitenkin päinvastaiseen. Onneksi jutun sisällöstä kävi kuitenkin ilmi, ettei tutkimus koskenut jo työkyvyttömyyden partaalla olevia ihmisiä.

Lapsellehan ei mitään tuollaista saa sanoa, mutta aikuisen pitäisi osata päästää tarpeen mukaan toisen sanat toisesta korvasta ulos. Hallita mieltään ja tunteitaan. Se on onnistujan tuntomerkki. Olen saanut aikuiselämässä sellaisen käsityksen, että aikuinen ei saa tuntea niin paljon kuin lapsi, ei ainakaan kielteisiä tunteita. Pelkään, että ihmiset ajattelevat sairauslomani ja epäonnistumiseni johtuvan asennevammasta. Myönnän kyllä, että minulla on yleisesti ottaen kielteinen ja pessimistinen asenne, mutta se on mielestäni sairauksieni seurausta eikä oma valintani.

Katseeni aina jumittuu luonnostaan myönteisiin, energisiin ja optimistisiin, iloisiin aikuisiin. Kateellinen, hämmästelevä, epäuskoinen ja masentunut katse, jota seuraa litania kysymyksiä. Miksen minä ole tuollainen? Voisiko minustakin tulla tuollainen? Miten tuollaisen aivot ja mieli toimivat? Onko tuollaisella ollut koskaan isoja vastoinkäymisiä elämässään? Voiko joku olla tuollainen koko elämänsä? Mitä jos me kaikki olisimme tuollaisia? Ja sitten on vielä superihmiset! Mistä niitä tulee? Mistä ne on tehty ja missä sellaisia kasvaa? Sen lisäksi, että he ovat myönteisiä, energisiä, optimistisia ja iloisia, he tekevät valtavasti asioita ja montaa yhtaikaa, saavuttavat kymmenen isoa unelmaansa, tienaavat paljon, saavat laajaa arvostusta ja kunnioitusta, ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja elävät työn lisäksi ainakin ulkopuolelta katsottuna onnellista perhe-elämää.

Äitini on kerran jos toisenkin muistuttanut, kuinka olin lapsena niin iloinen. Kyllä olisin mielelläni edelleen. Lapsena kuvittelin totta kai elämän aikuisena olevan täynnä nautintoja ja kokemuksia, joita ei olisi aina malttanut odottaakaan. Tuskin kukaan ajattelee joutuvansa aikuisena pitkälle sairauslomalle, kärsivänsä työkyvyttömyydestä. Pystyn kyllä vilpittömästi toivomaan muille lapsille ja nuorille onnellista aikuisuutta, mutta uskominen onkin sitten ihan toinen juttu. Pystyn myös edelleen unelmoimaan omasta onnellisesta tulevaisuudestani, mutta minun on varsin vaikeaa uskoa unelmieni toteutuvan.

Karvani nousevat pystyyn ja käteni puristuvat nyrkkiin, kun kuulen tai luen jonkun sanovan, ettei halua olla tekemisissä negatiivisten ihmisten kanssa vaan ympäröidä itsensä positiivisella energialla. Miten se tapahtuu? Ai että kun kaverin äiti kuolee, niin sinä lakkaat vastaamasta puhelimeen negatiivisen energian pelossa? Miten ihmiskunta voisi toimia, jos kaikki ajattelisivat niin? Jumalauta, tuo jos mikä on lapsellista ja itsekeskeistä ajattelua.

Itsetunto

Arvioin aina ihmisestä, millainen itsetunto hänellä on. Ihailen ja arvostan suuresti ihmisiä, joilla on terve ja hyvä itsetunto. Mielestäni se tarkoittaa, että ihminen hyväksyy puutteet ja virheet itsessään, epätäydellisyytensä. Toisaalta hän tietää parhaat puolensa ja rakastaa itseään vilpittömästi sellaisena kuin on, mutta ei liikaa. Hyvä ja terve itsetunto on sitä, että ymmärtää itseään ja tuntee empatiaa itseään kohtaan, mutta ei itsesääliä.

Hyvä itsetunto on psyykkisesti vahvan ihmisen ominaisuus. Hänen ei tarvitse erityisesti osoittaa, että hänellä on hyvä itsetunto, vaan se huokuu hänestä. Ehkä minulla on poikkeuksellisen korkeat kriteerit asian suhteen. Hyvä itsetunto tarkoittaa myös sitä, että ihminen haluaa ja kykenee kehittymään ja tietoisesti kehittämään itseään. Hän hyväksyy epätäydellisyytensä mutta toisaalta pyrkii parempaan.

Mietin, onko oikeasti olemassakaan ihmistä, jolla olisi täydellinen itsetunto joka tilanteessa. Minua kiinnostaisi hirveästi tietää, millainen itsetunto on esimerkiksi Barack Obamalla tai Timo Soinilla, Angela Merkelillä tai Anni Sinnemäellä. Joistain ihmisistä uskon tunnistavani hyvän ja terveen itsetunnon, joistain todella heikon ja vääristyneen. Useimmista ihmisistä en osaa sanoa. Arvioisin, että ainakin kaikki päihteitä väärinkäyttävät ihmiset kärsivät huonosta ja sairaasta itsetunnosta. Tarkoitan nimenomaan, että kärsivät. Uskon, että kaikilla mielenterveyshäiriöistä kärsivillä on ongelmia itsetuntonsa suhteen. Myös minulla. Jotta ihminen voisi hyvin psyykkisesti, hänellä on oltava suhteellisen terve ja hyvä itsetunto.

Opetus

Intiaani keskusteli lapsenlapsensa kanssa.

Hän sanoi: Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta. Toinen niistä on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe. Toinen on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus.

Kumpi susi voittaa, kysyi lapsi.
Se jota ruokit, vastasi vanhus.