Lembibiisit

Lempikappaleitani muilta kuin niiltä artisteilta ja bändeiltä, joiden koko tuotanto on lempimusiikkiani:

▪ Simon & Garfunkel: Bridge Over Troubled Water, The Sound Of Silence
▪ Eppu Normaali: Murheellisten laulujen maa
▪ John Lennon: Imagine
▪ Afromikko (Anssi Kela -cover): Piirrä minuun tie, Oi oi
▪ Bon Jovi: Bed of Roses, Always, Living on a Prayer, Want to make a Memory
▪ T.I. feat Justin Timberlake: Dead And Gone
▪ Otis Redding: Sittin' on the Dock of the Bay
▪ Stevie Wonder: Signed, Sealed, Delivered I'm Yours, You Are the Sunshine of My Life, Sir Duke
▪ Johnny Cash: Solitary Man, Hurt
▪ Scandinavian Music Group: Hölmö rakkaus, Vieläkö soitan banjoa
▪ Rod Stewart: Have I told you lately
▪ Katri Ylander: Mansikkamäki
▪ Michael Bolton tai Percy Sledge: When a Man Loves a Woman
▪ Mama Cass Elliot: Dream a Little Dream of Me
▪ Danny: Kesäkatu
▪ Ozzy Osborne: Dreamer
▪ Eagles: Hotel California
▪ Pointed Sisters: Slow Hand
▪ Donna Summer: Hot Stuff
▪ Scorpions: Wind of Change, Still Loving You
▪ Sergio Mendes: Mas Que Nada
▪ Happoradio: Puhu Äänellä Jonka Kuulen
▪ J. Karjalainen: Oi mikä ihana ilta
▪ Jason Mraz: I'm Yours
▪ Yö: Joutsenlaulu, Rakkaus On Lumivalkoinen
▪ Bob Marley: One Love
▪ Sukhwinder Singh, Tanvi Shah, Mahalakshmi Iyer, Vijay Prakash: Jai Ho
▪ Alice Cooper: Poison
▪ Wham!: Wake Me Up Before You Go-Go
▪ Antti Tuisku: Sekaisin
▪ Bill Withers: Lovely Day
▪ The Supremes: Where Did Our Love Go
▪ Buena Vista Social Club: Chan Chan
▪ Les Nubians feat Henri Salvador: Que le Mot Soit Perle
▪ Commodores: Easy
▪ CSS (Cansei De Ser Sexy): Move, Left Behind, Give Up
▪ Chris Cornell: You Know My Name
▪ Ultra Bra: Jäätelöauto, Hei Kuule Suomi, Sokeana hetkenä, Ilmiöitä, Kirjoituksia, Tyttöjen välisestä ystävyydestä, Kun vaihtuu vuosituhat, Kalifornian ruosteiset kukkulat
▪ Laila Kinnunen: Kellä kulta, sillä onni
▪ Herra Ylppö & Ihmiset: Mies murtuu, Ikuiset
▪ Coldplay: Paradise
▪ Lord Est: Juoksen vapaana kaupunkiin
▪ Example: Changed the Way You Kiss Me
▪ LMFAO: Sexy And I Know It
▪ Jennifer Lopez feat Pitbull: Dance Again
▪ Madcon ft. Ameerah: Freaky Like Me
▪ Eva & Manu: Feet In The Water
▪ Pyhimys & Medium feat. Arto Tuunela: Nyt
▪ Olavi Uusivirta & Anna Järvinen: Nuori ja kaunis
▪ Ville Valo & Natalia Avelon: Summer Wine
▪ Terhi Kokkonen & Tuomas Kallio: Töölön kautta kotiin
▪ Gracias: HKI, Mon€y (ft Ekow), 40k Volts (ft Eboi)
▪ Andreas ft KAZAKY: Make Love
▪ Kelly Clarkson: Dark Side
▪ David Guetta ft Usher: Without You
▪ Lemar: If There’s Any Justice In The World
▪ Cee Lo Green cover by Edei: Forget You
▪ Gym Class Heroes ft Ryan Tedder: The Fighter
▪ Jare &VilleGalle: Häissä ft Märkä-Simo, Gran Turismo ft Raappana, Nelisilmä ft Heikki Kuula
▪ Anna Abreu ft Redrama: Worst Part Is Over
▪ Vivaldi: 4 vuodenaikaa
▪ Massive Attack: Teardrop
▪ Fool’s Garden: Lemon Tree
▪ The Hollies: He Ain’t Heavy, He’s My Brother
▪ PMMP feat Mariska: Tytöt
▪ Jippu & Samuli Edelmann: Jos sä tahdot niin
▪ Redrama: Kickstart
▪ TJH87: Break Away Kicks
▪ Randy Crawford: Almaz
▪ The Smashing Pumpkins: Bullet With Butterfly Wings
▪ Birdy: People Help The People
▪ Mikael Gabriel feat Diandra: Päästä mut pois
▪ Amorphis: House Of Sleep
▪ Jemina ja Selina Sillanpää: Rajamailla
▪ Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Surupuku, Oma arkipyhä
▪ Kotiteollisuus: Minä olen
▪ Amaranthe: Nexus
▪ Ralf Gyllenhammer: Bed On Fire
▪ Evanescence: My Immortal ja Fallen Angel
▪ Rage Against The Machine: Killing In Time, Smooth Criminal
▪ Coldplay: Viva La Vida
▪ Justice: Randy
▪ Felix Jaehn feat Alma: Bonfire
▪ Panic! At The Disco: Emperor's New Clothes
▪ Zara Larsson: Lush Life
▪ System Of A Down: Chop Suey!
▪ Tove Lo: Cool Girl
▪ Brett Detar: Satan's Foot On My Neck
▪ Alien Ant Farm: Smooth Criminal
▪ Bob Dylan: A Hard Rain's A-Gonna Fall
▪ The Stevenson Ranch Davidians: Feelin' Good
▪ Jennifer Henderson: Hello From The Other Side
▪ Ville Valo: Olet mun kaikuluotain
▪ Antti Pouta: Sateenkaaren juurella
▪ Samuli Putro: Valkoinen hetero
▪ Reino Nordin: Puhu vaan
▪ Olavi Uusivirta: Tanssit vaikka et osaa

Raha

Tein pari kuukautta sitten kuukausibudjetin ja kirjasin sitten ylös kuukauden kaikki menot. Jotenkin kummasti kaikki vaan katoaa tililtä. Tässä selontekoa, saa kommentoida!

373 vuokraan
200 opintotuen takaisinperintään (arrrgh)
170 muihin asumiskuluihin ja autoon, sis. osamaksulla ostetut huonekalut ym.
30 hierontaan
45 kuntosaliin
55 puhelinkuluihin (liittymä ja osamaksu)
20 ipadin osamaksuun
12 Unicefille
6 rintasyöpävakuutukseen
Kauneudenhoitoon 40
Ruokakauppoihin eli elintarvikkeisiin 250
Lahjoihin 20
Apteekkiin 24
Alkoholiin 40
Ravintoloihin 60
Lounaisiin (muu kuin omat eväät) 40
Kahviloihin 90
Elokuviin 14
Taidenäyttelyihin tms. 10
Teatteriin 30
Keikkaan 90 euroa

Näistä tulee yhteensä 1 553 euroa ja lisäksi on maksettava luottokorttilaskua.

Sitten on vielä muita yksittäisiä menoja: joululahjoihin meni monta sataa euroa - tiedän, se on ihan oma valinta. Vakuutusmaksut tulevat milloin tulevat ja kampaajalla menee kahdesti vuodessa noin 100 euroa värjäykseen ja leikkaukseen, lehtitilauksiin suunnilleen satanen vuodessa, ulkomaanmatkoihin ja muuhun matkailuun varmaan noin tonni vuodessa. Asuntosäästötilillä minulla on 8 000 euroa, vuoteen en ole saanut säästettyä sinne lisää.

Rakastan

Kun on kokenut lukuisia kertoja hetkiä, jolloin haluaisi todella lakata olemasta olemassa, ei mene kovin montaa päivää peräkkäin, ettei punnitsisi elämän kivoja ja paskoja puolia. Tai no, voin toki puhua vain omasta puolestani. Listaan tässä asioita, joita rakastan eli jotka saavat minut rakastamaan elämää.

puoliso ja parisuhde
perhe
ystävät
muut läheiset
lapset
eläimet
matkailu
liikunta
luonto
auringonpaiste
kesä
hieronta
halaus
ruoka
suklaa
viini
matkailu
nukkuminen
seksi
suuteleminen
musiikki
kuvataide
kirjallisuus
elokuvat ja dokumentit
tv-sarjat
teatteri
kirjat
lahjojen antaminen
muiden auttaminen
valokuvaus

Mitä kuuluu?

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet todella vaikeita, eikä sitä mielestäni pelkän kaamoksen syyksi voi lukea. Kykyni vastaanottaa, sietää ja hyväksyä vastoinkäymisiä on supistunut päivä päivältä. Viimeisen viikon aikana en ole pystynyt hymyilemään töissä kertaakaan aidosti, pakon edessä olen toki tekohymyillyt. Tekohymyileminen käy todella raskaaksi. Kun kadotin lempikaulakoruni tällä viikolla, menin kohtuuttomasti pois tolaltani. Keskittymiskykyni on supistunut 30 minuuttiin kerrallaan. Ja yllätys, yllätys suolistoni huutaa ja raivoaa niin, että tekisi mieli ottaa jotain elimistön tuntoaistin tappavaa lääkettä. Tämä kaikki yhdessä laskee työkykyäni huomattavasti.

Olen yrittänyt jo useamman viikon nousta aikaisin ja mennä töihin ennen kahdeksaa, mutta joka aamu olen epäonnistunut. Epäonnistuminen käy todella raskaaksi. En vain ole pystynyt nousemaan. Aiemmin syksyllä nousin useinkin innoissani malttamattomana tarttumaan töihin. Olen vajonnut viime viikkojen aikana siihen pisteeseen, että mielessäni takoo kaikesta ajatus: "pieleen se menee kuitenkin" tai "ei se onnistu kuitenkaan." Vielä viikko sitten vakuuttelin itselleni, että uupumukseni johtuu syystalven pimeydestä ja ankeasta säästä, mutta ei sitä enää vain sillä voi selittää. Olen masentunut. Taas. Enkä sano sitä kevyin perustein, niin kuin että esimerkiksi vituttaa. Masennus on sairaus.

Juuri ja juuri selviän läpi työpäivän. Vapaa-ajalle minulla ei riitä voimia lähes lainkaan. Kuntosalille saatan vielä lähteä mielelläni, mutta henkisesti uupuneena energiaa ei meinaa riittää kunnon treeniin. Jaksan 30-45 minuuttia. Haluan tavata kavereitani, mutta normaalisti minulle tyypillinen aloitteellisuus tuntuu pakonomaiselta. Edelleen jostain käsittämättömästä syystä minun on lähes mahdotonta ymmärtää, miksi joku haluaa olla ystäväni. Tämä kuulostaa oksettavan itsesääliseltä ruikutukselta, tiedän. Koska olen aina ollut useimpia muita aloitteellisempi yhteydenpidossa, minulle on muodostunut käsitys, että jos en tekisi aloitteita, niin minulla ei olisi ystäviä. Harva mielestäni ilmaisee kiintymystään tai kiinnostustaan minua kohtaan yhtä voimakkaasti, kuin ajattelen itse ilmaisevani. Enkä minä voi sellaista vaatiakaan, haluan ennen kaikkea että ihmiset ovat omia itsejään. Jokin minussa kuitenkin ajattelee, että kaverit huokaisisivat helpotuksesta, jos en tekisikään aloitetta ja he pääsisivät minusta eroon. Jatkuvasti epäilen ihmisten vilpittömyyttä ja aitoutta. Varmaan se johtuu ainakin osittain työstäni, jossa törmään epärehellisyyteen harva se päivä. Olen myös miettinyt, voiko alitajunnassani edelleen vaikuttaa se pettymys, kun hyvä ystäväni 9. luokan alkaessa ei yhtäkkiä enää ollutkaan kaverini, vaan olin hänelle kesän jälkeen kuin ilmaa. En koskaan saanut tietää syytä siihen. Yläasteella ja lukiossa minua syrjittiin, koska olin tiukkis ja pikkuvanha. Minulla myös oli itselläni koulukaveri, jonka kanssa en oikeasti olisi halunnut hengata.

Viime viikkoina olen lamaantunut, kun joku on kysynyt "miten menee" tai "mitä kuuluu." Enimmäkseen huonoa, olisi rehellinen vastaus. Vaikka olen suorapuheinen ja suorastaan suorapuheisuuden puolestapuhuja, niin joissain tilanteissa ei vain pysty. Helpointa on vastata "ihan hyvää" tai "ihan ok." Todennäköisesti moni kuulee äänensävystä, ettei se taida olla ihan totta, mutta harva jos kukaan sitä ääneen vaivautuu kyseenalaistamaan. Töissä vastasin ensin rehellisesti yhdelle kollegalle noin viikko sitten, mutta kun hän sitten kyseli samaa seuraavina päivinä uudestaan, niin totesin, että parempi vaan valehdella. Ei hän kuitenkaan voi tilanteeseeni tai vointiini mitenkään vaikuttaa. Rehellisesti vastaaminenhan olisi käytännössä työilmapiirin saastuttamista negatiivisuudella. Jos et jaksa hymyillä, niin häivy kotiisi yrmyilemään - niinhän se menee.

Viime viikkoina olen tuntenut enimmäkseen turhautumista, pettymystä, pelkoa, ärtymystä, uupumusta, lamaantuneisuutta, levottomuutta, kiukkua ja suuttumusta sekä tietysti sietämättömiä vatsavaivoja. Olen lohtusyönyt ja toisaalta ruokahaluni on ollut huono. Aidosti olen nauranut vain puolisoni ja anoppini kanssa. Vain puolisoni seurassa olen tuntenut vilpittömän hyvää oloa ja onnen hetkiä. Kun tuntee enemmän kielteisiä kuin myönteisiä tunteita, kaikki ei ole kunnossa.

Työelämä on todella jotain muuta kuin odotin. Eikä se siitä sairauslomalla miksikään muutu. Työssäni minua masentaa ja stressaa mahdoton työmäärä, jatkuva epävarmuus ja eri osapuolilta tulevat ristiriitaiset paineet, odotukset ja vaatimukset. En voi koskaan tietää, miten jokin päätökseni käytännössä kehenkin ja mihinkin vaikuttaa. Koskaan en voi miellyttää kaikkia. Kuukausi toisensa perään vastaan mitä kuuluu -kysymykseen, että edelleen on hirveä stressi ja ylikuormitus. Kuukausi toisensa jälkeen, mitä - seuraavat 40 vuotta?

Painoindeksi

Silmäni kostuivat, kun ajattelin muutama päivä sitten, kuinka paljon aikaa ja energiaa minulla ja ihmisillä yleensä kuluu tyytymättömyyteen omaa ulkonäköä kohtaan. Ja kuinka valtavasti ihmiset potevat sen takia pahaa mieltä. Kyllä väittäisin, että useimmat ihmiset ovat ulkonäöltään kuitenkin ihan ok.

Järkytyin suuresti, kun työterveyskyselystä ilmeni, että painoni lähentelee ylipainoa. Tunsin kiukkua, en itseäni vaan painoindeksijärjestelmää kohtaan. Olen 164 cm pitkä, painan 66 kg ja käytän vaatteita kokoa 38 ja M. Minulla on kohtuullisen hyvä kunto. Normaalipaino määritellään painoindeksijärjestelmässä asteikolle 18,5 - 24,9 ja minun indeksini on sen mukaan 24,5. Syömishäiriötä sairastaessani painoin samanpituisena alimmillaan 46 kg ja indeksini oli 17,1 eli lievä alipaino. Merkittävä alipaino alkaa vasta arvosta 16,9. Silloin tietysti ajattelin, että lievä alipaino on nössöjen sarja, ja yritin päästä valioliigaan eli alle 16,9.

Vyötäröni ympärysmitta on 77 cm ja naisilla raja-arvo on 80 cm. Yli 80 mutta alle 87 cm vyötärysmitta viittaa lievään terveyshaittaan ja sitä suurempi huomattavaan terveyshaittaan. Eli olen myös vyötärönympäryksen perusteella muka lähes raskaan sarjan ottelija. Kun vaatekoot alkavat 34:sta ja jatkuvat siitä ihan normikaupoissa 44:ään, niin vähän kyllä hämmentää, että  kokoa 38 käyttävä onkin jo kutakuinkin ylipainoinen ja vyötäröltään ylimittainen. Syömishäiriötä sairastaessani pidin kokoa 38 käyttäviä plösähtäneinä sohvaperunoina. Paranemiseen kuului ajattelun muutos, joka painoindeksin ja vyötärönympäryksen mukaan joutuukin nyt kyseenalaiseksi.

Suomalaisista nuorista 20% on painoindeksillä mitattuna ylipainoisia ja 5% lihavia. Ylipainoisiin lasketaan siis myös ne, jotka ylittävät juuri ja juuri lievän ylipainon rajan. En kyllä nyt yhtään ihmettele, että nuoret tytöt laihduttavat, jos tyhmät aikuiset ovat ilmoittaneet, että terveen näköinen, kokoa 38 käyttävä ihminen on ylipainoinen. Se on kirosana. Eihän ketään kiinnosta, onko se lievää vai vakavaa - ylipaino mikä ylipaino.

Tämä asia on pyörinyt päässäni ja suututtanut minua nyt jo toista viikkoa. Jumalauta, en taatusti paina yhtään liikaa! Työterveyskyselyssä kehotettiin katsomaan vähän, mitä syön ja liikkumaan enemmän. Mitä vittua? Halutaanko minusta taas syömishäiriöinen. En varmasti laihduta. Sille tielle en enää lähde. Olen hyvä näin ja aion nauttia ruoasta jatkossakin. Elämässä on ihan tarpeeksi huolta, murhetta ja stressiä ilman, että sitä luomalla luo itselleen painon tai ulkonäön suhteen. Haluan näyttää hyvältä ja panostan ulkonäkööni, mutta nykyään nautin laittautumisesta kokematta epävarmuutta tai stressiä. En halua lihoa, koska tämänkokoisena koen oloni hyväksi, pidän itseäni nättinä ja olen terve. Liikuntaa harrastan, koska nautin siitä ja jotta en lihoisi liikaa ja jotta pysyisin terveenä ja eläisin pitkään.

Viime viikolla satuin lukemaan kesän 2014 Kauneus & terveys -lehteä, jonka alastonkuva-juttusarjassa suunnilleen ikäiseni nainen hämmästeli, kuinka lääkäri oli huomauttanut hänelle työhöntulotarkastuksessa ylipainosta. Hän oli tosi liikunnallinen ja söi monipuolisesti, käytti kuvasta päätellen vaatteita kokoa 38, ei missään määrin lihava. Hän totesi lehdessä jättäneensä lääkärin kommentin omaan arvoonsa. Mikä sattuma, että löysin jutun juuri, kun sama aihe pyöri omassa mielessäni!

Ja paria päivää myöhemmin bongasin Bloglovin'ista jutun tästä Anastasia Amourin Facebook-kuvasta: 

https://www.facebook.com/AnastasiaAmour/photos/a.230039860514836.1073741828.229166043935551/443675022484651/

Aivan jäätävän hyvä kansi! Allekirjoitan! 

Ajankäyttö

Toisaalta haluaisin treenata viisi kertaa viikossa, toisaalta tavata usein kavereita ja käydä erilaisissa paikoissa. Usein työpäivät venyvät ja vaikkeivät venyisikään, niin olen työpäivän jälkeen yleensä henkisesti uupunut. Aika ja energia ovat rajallisia resursseja, ja tosiasioista on turha valittaa, tiedänhän minä sen. Mutta tunnetasolla stressaan ja kiukuttelen kellolle.

On ollut pakko tehdä valintoja, priorisoida. Viikossa on seitsemän päivää, hereillä oloa yleensä 16-18 tuntia päivässä, 112-126 tuntia viikossa. Vähintään 45 tuntia viikosta menee töissä työmatkat mukaan lukien, yleensä enemmän. Jäljelle jää siis korkeintaan 67-81 tuntia vapaa-aikaa yöunien lisäksi. Enpä ole tätä muuten koskaan ennen tullut laskeneeksi, harva varmaan on.

Mihin tämä kullanarvoinen vapaa-aikani sitten kuluu, kun ei se tunnu mihinkään riittävän? Olen lähes poikkeuksetta laittanut kaverien tapaamiset ja taideharrastuksen treenamisen edelle. Näytelmän voi nähdä vain rajallisen ajan, kun taas kuntosali ja lenkkipolut ovat käytettävissä loputtomasti. Toki maksan salikortista mutta hinnan siedän, jos vähintään neljä kertaa kuussa sitä käytän. Ajatuksenjuoksuni on joskus aika dramaattista ja usein punnitsenkin tekemisiäni siitä näkökulmasta, että kumpaa vaihtoehdoista katuisin kuolinvuoteellani enemmän. Esimerkiksi ihmissuhteiden vai treenaamisen laiminlyömistä. Vastaus on päivänselvä, ihmissuhteet menevät ehdottomasti treenaamisen edelle. Hyötyliikuntaa saan kuitenkin joka päivä. Taiteesta ajattelen, että siitä voi aina oppia jotain uutta ja se voi olla terapeuttista. Siksi kokisin jääväni enemmästä tai tärkeämmästä paitsi valitsemalla treenaamisen. Jos ja kun valita täytyy.

Cityshoppari ja Groupon ovat kaupunkilöytöretkeilijälle kuin taivaanlahjoja. Ilman niitä en olisi käynyt varmaan puolessakaan niistä ravintoloista ja kahviloista, joissa olen käynyt. Ei olisi todellakaan ollut varaa. Olen muutamia kertoja kirjoittanut arvosteluja paikoista, lähinnä ravintoloista, Yelpiin ja Tripadvisoriin, aiemmin vain eat.fiin. Mutta siihenkään ei aika riitä sitä tahtia, kun olisi kirjoitettavaa.

Venyttely on asia, jota kaipaan. Vuosia venyttelin vähintään kerran viikossa, pitkiä venytyksiä lempimusiikkiani kuunnellen. Nykyään saan varattua sille aikaa vain kerran kuussa jos sitäkään. En välitä siitä, mikä venytysten kestosuositus sattuu milloinkin minkäkin fysioterapeutin tai lääkärin mielestä olemaan. Pitkät venytykset ja samalla musiikin kuuntelu on erittäin meditatiivista ja nautinnollista. En katso kelloa, vaan kuuntelen kehoani. Venytellessä pystyn poikkeuksellisesti olemaan ajattelematta, rentoutumaan. Keskittymään musiikkiin ja kehoni tuntemuksiin. Usein venyttelyn jälkeen voisinkin nukahtaa.

Elintaso

Mahdollinen elintason lasku huolestuttaa minua, koska joutuisin luopumaan löytöretkeilystä. Löytöretkeily on tuonut elämääni paljon sisältöä ja intohimoa. En vaan pysty kokemaan elämäniloa ilman, että tutustun ympäristööni ja maailman monimuotoisuuteen ja nautin sen antimista.

Löytöretkeilyllä tarkoitan kaikkea uuden kokemista kodin ulkopuolella. Rakastan löytää uusia kahviloita, ravintoloita, putiikkeja, puistoja, museoita, teattereita yms. ja käydä itselleni vieraissa paikoissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Maistaa, nähdä ja kuulla.

Mutta raha. Puistoja ja joitain harvoja museoita lukuun ottamatta juuri mitään ei voi kokea ilman rahaa. Jos en seuraisi mediaa enkä kävisi koskaan keskustassa, niin ei kai mielitekojakaan heräisi kovin usein. Mutta kun löytöretkeilyn makuun on päässyt, niin elämä tuntuu aika tylsältä ilman sitä.

Äitiyslomalla ja hoitovapaallakaan en haluaisi jäädä pieneen elämänpiiriin, vaan jatkaa löytöretkeilyä lapsen kanssa. Lapsi ei sitä mielestäni kokonaan estä ja voi olla toisinaan läheisten hoidettavana. Äitiysloman ja hoitovapaan aiheuttama tulotason lasku kuitenkin stressaa minua jo etukäteen. Siihen vielä asuntolaina päälle, niin voi löytöretkeilyn hetkeksi unohtaa.

Se, että saan lapsen, on todellakin tärkeintä ja peittoaa kaikki muut halut ja haaveet. Halusin tässä vaan avoimesti kertoa, mitä kaikkea päässäni liikkuu. Ristiin rastiin. Varmaan en ole ainoa, joka tuotakin asiaa miettii ja murehtii.