Minä ja maailma

Usein minut valtaa musertava viha ja suru siitä, millainen maailma on. Miksi vitussa raha jakautuu niin kuin jakautuu? Unelmoin yhteiskunnasta, jossa olisi tarpeeksi työntekijöitä jokaisella työpaikalla. Niin, ettei kenenkään tarvitsisi uupua työelämässä ja asiakkaiden saaman palvelun laatu ei kärsisi ainakaan työntekijöiden kuormituksen takia. Vielä parempi, jos asiakkaalle voitaisiin aina järjestää sellaista palvelua, mitä hän todellisuudessa tarvitsee, ja siinä aikataulussa, jossa siitä on hänelle eniten hyötyä.

Tänään työterveyslääkärini, jota olen tavannut melkein kymmenen kertaa viimeisen puolen vuoden aikana, kysyi, ovatko vatsavaivani alkaneet masennuksen myötä. Purin hammasta ja vastasin mahdollisimman rauhallisesti: ei, olen kärsinyt niistä viimeiset kaksitoista vuotta ja sain IBS-diagnoosin kahdeksan vuotta sitten. Sitten lääkäri kysyi, olenko huomannut, että vatsaoireet pahenisivat ollessani psyykkisesti kuormittunut. Ei jumalauta, ajattelin ja vastasin: kyllä, nimenomaan. Ilman suolistosairauttani olisin tuskin sairastunut psyykkisesti. Olemme puhuneet vatsavaivoistani joka kerta, kun olemme tavanneet, joten olisin odottanut hänen olevan hieman paremmin kartalla. Tuntuu aika epämiellyttävältä luottaa hoitoni sellaisen ihmisen käsiin, joka ei edes muista perusongelmiani tai ehdi palauttaa niitä mieleensä ennen tapaamistamme. Kaiken lisäksi minun pitäisi mennä asiakkaaksi julkiselle psykiatrian klinikalle, jossa tiedän psykiatrien vaihtuvan jopa useita kertoja vuodessa ja jossa saatan törmätä asiakkaisiini. Yksityiset psykiatriapalvelut pitäisi kustantaa itse, eikä minulla ole sellaiseen varaa.

Tulokseni masennuskysely BDI:stä oli tänään sama kuin muutama viikko sitten edellisellä työterveyslääkärin tapaamisella, eli viittasi vaikeaan/vakavaan masennukseen. Hauskat nuo termit - onko olemassa helppoa tai hilpeää masennusta? BDI ei tosin kerro muutoksista arjen jaksamisessa. Tietenkään en ole enää sillä tavoin stressaantunut ja uupunut kuin ennen sairauslomaa ja sen ensimmäisillä viikoilla ja olen jaksanut olla esimerkiksi sosiaalisempi. Toisaalta BDI on siitä hyvä, että siitä ilmenee, ettei stressin vähentyminen ja sairausloma-arjessa jaksamisen kohentuminen muuta välttämättä mielialaa ja tunne- ja ajatusmaailmaa. Ydinasia on mielestäni se, että vaikka ihminen voisi paljonkin paremmin sairauslomalla, niin töihin palattua hänen vointinsa todennäköisesti romahtaa uudelleen, jos mikään ei ole työssä muuttunut ja ihminen kärsii edelleen samoista sairauksista kuin ennen sairauslomaa. Tästä syystä aion palata töihin ensin vain osa-aikaisesti.

Lääkärissä käydessä tulin taas toivoneeksi, että saisin sydänkohtauksen tai aivoinfarktin tai jotain muuta vastaavaa. Se on myös tapa ajatella itsetuhoisesti. Lääkärin tuolissa istuessani kuvittelin, kuinka menettäisin yhtäkkiä tajuntani ja kaatuisin elottomana lattialle. Kaikki kärsimys olisi ohi ja voisin syntyä uudelleen vaikkapa kotikissaksi mukavaan perheeseen. Itsemurhaa pidetään itsekkäänä enkä läheisteni takia halua tehdä sitä, mutta jos olisin niin onnekas, että saisin jonkin tappavan sairauden tai kohtauksen, pääsisin täältä pois ilman, että kukaan voisi katkeroitua minua kohtaan. Pelkään tekeväni itsemurhan enkä luota itseeni, vaikka olen päättänyt, etten sitä tee. Siksi en käy yksin ulkoilemassa enkä lähde yksin millekään lomareissulle, vaikka haluaisin.

Toki jotkin sairaudet ovat suhteellisen itseaiheutettuja ja esimerkiksi keuhkosyöpään kuoleminen voi olla hidastettu ja ei-psyykkiseen-sairauteen-liittyvä itsemurha. Tupakoidessa kun tappaa koko ajan omaa terveyttään. Maksasairauksiin kuoleminen on sekin usein tavallaan itsemurha, mutta siihen liittyy kyllä myös psyykkinen sairaus. En ole kyllä koskaan ymmärtänyt, miksei tupakkariippuvuutta pidetä päihderiippuvuutena ja diagnosoida lääketieteellisesti riippuvuussairaudeksi. Tupakka on ihan yhtä vähän ravintoa ja ihan yhtä lailla myrkkyä kuin alkoholi ja huumeet tai huumeina käytetyt lääkkeet yms. Minulle on joskus selitetty, että päihderiippuvuus tarkoittaa riippuvuutta päihtymyksen tunteeseen ja tupakka ei sitä kriteeriä täytä. Mutta miksi kukaan tupakoisi, jos ei siitä saisi rauhoittavaa tai muuten hyvää fiilistä? Jos ei jonkinasteisen päihtymyksen, niin minkä takia tupakkaa poltetaan? Ajattelen, että ottaen huomioon sen kaikki huonot puolet pahasta hajusta lähtien, siitä täytyy saada aika helvetin hyvät kiksit, että haluaa polttaa ja että lopettaminen on monille niin vaikeaa. Moni sanoo olevansa riippuvainen tupakointiin liittyvistä sosiaalisista tilanteista kuten tupakkatauoista, mutta kyllä jutella voi kahvikupinkin ääressä. Tupakkapäihtymys ei toki ole siten ulkoapäin havaittavissa kuin humala tai huumepäihtymys, mutta vieroitusoireita polttamisen lopettamisesta tulee ihan selvästi. Eikä huumeidenkaan vaikutusta aina huomaa, sillä yllättävän paljon on ihmisiä, jotka käyvät töissä huumeiden vaikutuksen alaisena eikä kukaan huomaa mitään.

Niin että Nestori Syrjälän installaatiossa Helsingin taidemuseo HAMissa on aika osuva teksti: If you want to fix me you have to first fix the whole world. Siitähän mielenterveysongelmissa on pikälti kyse.

Eduskuntavaalit

Listasin asioita, joita edellytän eduskuntavaaliehdokkaalta, jotta hän saisi ääneni. Toivottavasti löydän jonkun, joka ajaa juuri näitä asioita:

- vammaisten oikeuksien sopimuksen ratifiointi ja noudattaminen

- väkivalta- ja seksuaalirikosten rangaistusten huomattava koventaminen

- kuntaindeksin asettaminen opintotuelle

- tasavertaisen avioliittolain lopullinen hyväksyminen

- eutanasian laillistaminen

- yrittäjyyden helpottaminen

- hoitovapaan jakaminen vanhempien kesken

- tupakoinnin hankaloittaminen
- työttömyyden vähentäminen

Väkivalta- ja seksuaalirikosten osalta pitäisi mielestäni poistaa ensikertalaisten saama tuomion puolitus ja vähintään kaksinkertaistaa tuomioiden pituus. Maahanmuuttajien tekemien rikosten osalta rangaistuksena pitäisi olla karkotus ja maahantulokielto.

Opintotuen määrän pitäisi mielestäni vaihdella asuinpaikan mukaan, koska samalla summalla pystyy kustantamaan elämisestä esimerkiksi Kokkolassa paljon enemmän kuin Helsingissä. Helsingissä on pakko joko työskennellä opintojen ohella tai olla rikkaasta perheestä, kun pienemmissä kaupungeissa opintotuesta jää vuokranmaksun jälkeen vielä hyvin rahaa ruokaan. Olen joutunut maksamaan opintotukea takaisin Kelalle tuhansia euroja tulorajojen ylittymisen takia, koska ruloraja koskee valmistumiseen asti kaikkia niitä kuukausia, jolloin on ollut kirjoilla oppilaitoksessa riippumatta siitä, milloin on opiskellut ja milloin työskennellyt kokopäiväisesti. Mutta koska kannatan nopeaa valmistumista, opintotuen korottaminen asuinpaikan mukaan on mielestäni parempi ratkaisu kuin tulorajojen nostaminen. Valmistuin maisteriksi viidessä vuodessa mutta olisin voinut valmistua neljässäkin, jos minun ei olisi tarvinnut tehdä töitä. Monilla aloilla edellytetään toki työkokemusta jo opintojen ajalta, mutta siihen voitaisiin vastata lisäämällä opintoihin kuuluvia työharjoitteluja. Uskon, että työkokemusta on alettu vaatia juurikin siksi, että sitä niin monella on. Jos töitä ei elannon takia tarvitsisi vielä opiskeluaikana tehdä, niin ehkä työnantajatkin vähitellen laskisivat vastavalmistuneen työkokemukseen liittyviä vaatimuksiaan.

Mitä eutanasiaan tulee, suosittelen lukemaan tämän kolumnin: http://nyt.fi/a1305934070518 Jos se ei saa ihmistä kannattamaan eutanasiaa, niin on vain odotettava omaa tai läheisen vakavaa sairastumista ja hidasta, kivuliasta kuolemaa. Kyllä se vielä siitä muuttuu.

Ymmärrän sinänsä hoitovapaan jakamisen vastustamisen vapaan valinnan perusteella, koska vapaus on monelle itseisarvo. Uskon kuitenkin, että kukaan lastaan rakastava ei tule katumaan sitä, että vietti lapsensa kanssa kahdenkeskistä aikaa tämän ollessa pieni. Sen tekemättä jättämistä sen sijaan on moni katunut ja tulee katumaan. 

Tupakointia voitaisiin hankaloittaa vähintään kaksinkertaistamalla askin hinta ja kieltämällä polttaminen julkisilla terasseilla, niin kuin ainakin Australiassa on tehty. Rikkaat aikuiset tuhotkoon terveytensä niin halutessaan, mutta ainakin nuorilla olisi huomattavasti korkeampi kynnys alkaa tupakoida, jos aski maksaisi parikymppiä.

Kannatan myös alkoholin myynnin laillistamista vähittäistavarakaupoissa ja myyntilupien saamisen helpottamista kahviloissa ja ravintoloissa. Monissa muissa länsimaissa niin on jo tehty tai on aina ollut. Alkon monopolia on perusteltu sillä, että se hillitsee alkoholin kulutusta. Mutta onko kovin hillittynä suomalaisten alkoholin käyttö pysynyt, kysyn vaan. Voi viinaa ostaa varastoon ja voi humalaan tulla oluestakin. Alkoholisti löytää tarvitsemansa ihan riippumatta siitä, missä ja minkä nimisessä kaupassa sitä myydään. Kokemukseni mukaan niissä maissa, joissa alkoholia myydään marketeissa, kahviloissa ja kioskeissa, ihmisten suhtautuminen alkoholiin vaikuttaa terveemmältä, järkevämmältä. Tämä alkoholikysymys ei kuitenkaan ole minulle niin tärkeä, että edellyttäisin vaaliehdokkaalta sen äänekästä ajamista. Se on plussa.

Työttömyys on yhteiskunnalle iso miinus, mutta pidän sitä niin monimutkaisena asiana, ettei työttömyyden vähentämisestä voi puhua puhumatta yhteiskunnan ja politiikan kaikista muista osa-alueista. Sinänsä pidän työttömyyden vähentämistä yhtenä tärkeimmistä vaaliteemoista. Yksi asia on, että yritykset jatkaisivat tuotantoaan ja palvelujaan Suomessa siirtämättä niitä halpatuotantomaihin.

Listaamieni asioiden lisäksi haluaisin tietysti valtavasti lisää resursseja sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta kukaan ehdokas tuskin osaa taikoa rahaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen resurssointi on sitä paitsi enemmän kunnallisvaaliasia.